Ojamylläri ja hänen miniänsä | Page 4

hevoset lapsiraukkaa kohden, joka h?mm?styen astui tien viereen.
"Odota, odota veikkonen", mietti Kirja-Tiitsu, "sinulle yst?v?iseni panen viel? kirpun korvaan, josta et ?kki? p??se".
"Mik? on tosi, se on tosi", lausui h?n ketun lailla nauraen ja katsoi viekkain silmin ukkoon: "kaunis tytt? on koulumestarin Anna ja siev?n mini?n tuopi Jaakko teille kotiin".
"Ei niinkauan kun minun silm?ni auki ovat!" karjaisi Ojamyll?ri, punaisena kuin keitetty ?yri?inen. "Kyll?h?n viel? l?yd?mme hullulle koiralle rautakahleet!"
"H?nelle ei suinkaan", irvisti Kirja-Tiitsu, "ja jos panettekin h?net paulaan, niin em?nt?nne kuitenkin p??st?? h?net irti".
"Minun em?nt?ni", kysyi Ojamyll?ri ly?den silm?t selj?lleen, "horisetko sa vai oletko p?iss?si?"
"En suinkaan", vastasi veijari, "minulle tulee vaan niin kummalliset mietteet". H?n k??nsi p??ns? Antin korvan juureen sohisten: "Oletteko per?ti unohtaneet, ett? Annan is?vainaja ennen kosi Liisaa? Soisiko h?n pahaa entisen sulhonsa tytt?relle? -- Sep? se: vanha rakkaus ei sammu", nauroi veijari ??neens?. "Mutta mit?p? se minuun koskee" -- lis?si h?n ja teki itsens? yht? viattoman n?k?iseksi kuin kananvarkaista tuleva kettu -- "sanasta sana it??, ja Trimmon is?nt? pystyy kyll? minunkin avuttani siit? ottamaan selkoa, kuinka asiat asuvat".
Jokainen oikea is? ja aviomies olisi ruoskanvarrella ajanut vankkureilta maahan tuon korvaankuiskuttelijan, ja antanut h?nen my?t?ns? tielle "toista lajia", joka ei ole mesimakeata. -- Mutta mist? Ojamyll?rille se j?rki olisi tullut? H?n istui olkikuvon p??ll? niinkuin Lotin em?nt?, joka muuttui suolapatsaaksi, eik? lausunut yht? luotua sanaa. Kirja-Tiitsu oli kavala kyll?, itse pit?m??n suunsa kiinni; h?n tahtoi suoda vanhalle miehelle aikaa, ett? t?m? saisi perinpohjin mietti? kuultuja sanomia. Sill? v?lin kuuli korvaankuiskuttelija Antin kerran "oi! oi!" huudahtavan, mutta muuten olivat molemmat vaiti, kunnes M?nnik?n kyl? et??lt? alkoi n?ky?. Silloin sanoi Ojamyll?ri:
"Astu maahan, Kirja-Tiitsu ja mene tuosta suoraan Arre Tuomaan kaalimaan poikki, min? en n?et tahdo, ett? myllynv?ki n?kev?t sinut vankkureillani. Ja mit? kahden kesken olemme puhuneet, se j??k??nkin meid?n kesken puhutuksi".
"Tietysti, tietysti", vastasi Kirja-Tiitsu, hypp?si vankkureilta maahan, nosti n?yr?sti lakkiaan ja luikahti yli aidan kohden kotoansa, riemuiten hyvin onnistuneesta asiastaan.
Ojamyll?ri ajoi askel askeleelta syviss? mietteiss? kohden mylly?, josta Piiski ja Sepeli h?nt??ns? liehuttaen tulivat h?nt? vastaan.

II.
Er?s vieraissa-k?ynti.
Seuraava p?iv? oli pyh?p?iv? ja juuri toinen adventti vuonna 1811. Pyh?inen rauhallisuus vallitsi M?nnik?n kyl??, jossa vitkaan ja t?ysi??nisesti kirkon kellon helin? ilmoitti Herran p?iv?n tulemista.
Ojamyllyll?kin oli t?n??n kaikki hiljaista ja juhlallista. Hannu-renki oli jo eilen illalla pannut myllyn istumaan, niinkuin talontapa oli, siit? saakka kun hurskas Liisa siin? hallitsi ja vallitsi. Vaikka Antti kauan olikin sit? "uutta tapaa" vastaan pannut, joka "tuottaa puhdasta vahinkoa", niin oli h?nen kuitenkin t?ytynyt vihdoin my?nty? ja nyt oli h?n siihen ihan tyytyv?inen. Ei suinkaan siksi, ett? h?n itse kirkkoon meni, vaan Ojamyll?ri ajatteli aina: "Pyh?n? voin tehd? mit? tahdon" -- ja kun kaikki ylt'ymp?ri oli tyynt? ja hiljaista, voi h?n paraiten porkata ja j?rjestell? laatikoissaan ja lippaissaan.
No eik? Ojamyll?ri siis konsanaan kirkkoon l?htenyt? L?htip? kyll?. Varsinkin iltakirkossa k?vi h?n sangen useasti, sill?, p?? kirkon-lautaa vastaan, oli siin? paljon parempi nukkua kuin vuoteellaan, jolloin kova ysk? vaivasi ja rasitti h?nt?. Papin saarna vaikutti Antissa saman, mink? kehtolaulu lapsissa: h?n vaipui uneen!
T?n??n oli Ojamyll?ri jo aamusta asti ollut kotoa poissa, miss?? ei kukaan tiet?nyt. Tietysti ei olisi kukaan sit? kummeksinutkaan, sill? se asia tapahtui useasti. Niin tervehtimisest? kuin j??hyv?isist? ei ollut Antti milloinkaan suurta lukua pit?nyt, mutta Antti oli t?n? pyh?n? pannut pyh?-mekon selk??ns? ja uuden lakin p??h?ns?, asia joka muuten tapahtui kolme kertaa vuodessa (jouluna, p??si?isen? ja heluntaina) -- kulumisen t?hden! Ett? h?n eilen illalla Kirja-Tiitsun kanssa oli kotiin tullut, oli Ojamyllyll? jo vallan tunnettu asia -- kuka joukon suun tukkii? -- ja jokainen arveli vanhan miehen t?m?np?iv?isen vieraissa-k?ynnin olevan yhteydess? sen asian kanssa. Yksi arveli yht?, toinen toista, mutta asian oikeaa laitaa ei tiet?nyt kukaan. Em?nt? oli ??neti, mutta syd?mens? oli raskas, ja v?kisin koetti h?n unohtaa er?st? mietett?, joka yh? ja yh? j?lleen vaivasi h?nt?. Niin meni aamup?iv? ohitse, iltap?iv? ja ehtoo tuli, mutta Ojamyll?ri? ei kuulunut eik? n?kynyt. Liisan syd?meen nousi hirmu. Miss? voi Antti niin kauan viipy?? H?n oli jo h?d?ss??n menn? h?nt? etsim??n, silloin kuuli h?n kerrassaan pihaver?j?n pauketta ja juoksi riemuiten ulos is?nt?? vastaan.
"Hyv?? iltaa armas Antti!" huusi Liisa jo kaukaa puolisollensa, "Jumalalle kiitos, ett? vihdoin olet kotona! Et usko kuinka levoton olin sinun t?htesi!"
"Vai niin, ihmeellist?", vastasi Ojamyll?ri pilkaten ja pani huolella pihaver?j?n kiinni. "Nyt tied?n miksi t?n??n puolip?iv?st? saakka vasenta korvaani niin hirmuisesti kuumatti".
Liisa ei vastannut sanaakaan, mutta syd?mens? oli tuskaa t?ynn? miehen halveksivan terveht?misen vuoksi, ja sen verran kuin h?n Anttia tunsi, ei ollut hyv?? odotettavana.
Molemmat astuivat tupaan. Kun Antilla j?lleen oli tomuinen myllymekko selj?ss? ja piippu suussa, veti Liisa h?nt? ahjon eteen penkille istumaan, pani k?tens? h?nen olalleen ja kysyi lempe?sti:
"Mutta sano nyt mullenkin, ukkoseni, miss? t?n??n k?vit?"
"Eik? muuta?" vastasi Ojamyll?ri aivan kummallisella tavalla ja nousi kiireesti j?lleen yl?s, "sen voit piankin saada tiet??: Ylisuon Mikon Leenan luona, jossa naimiskauppaa hieroin Jaakon ja h?nen rikkaan tytt?rens? v?lill?".
"Herra Jumala! sit? pelk?sin!" huudahti Liisa ly?den k?si?ns? yhteen, ja kyyneleet nousivat h?nen silmiins?. -- "Antti, onko se sinun vakaa ja j?rk?htym?t?n tahtosi?" kysyi h?n