Nurmeksen kapina | Page 4

is?nmaallinen mies! H?n oli mennyt ulos kirkosta, kun kuulutus luettiin, tietysti ollakseen hovilaisille mieleen, sill? Bj?rn Finne oli kirkossa."
"Mit?h?n hovilaiset t?st? kuulutuksesta ovat arvelleet?" kysyi rovasti.
"Ne ovat pit?neet sit? hullutuksena, tyhj?n? unelmana", sanoi Yrj?.
Veri kuohahti kirkonmiehen aivoissa. H?n kohotti keppins?, heilutti sit? ja lausui: "Tyhj?n? unelmana! Sata vuotta takaperin, viisikymment?kin vuotta sitten olisi t?m? ollut haavetta. Mutta nyt se ei ole unelma. Aika on tullut, hedelm? on kypsi, ja niinkuin kylvet??n, saadaan niitt??."
Yrj?n silm?t v?l?htiv?t, ja h?n katseli mielihyv?ll? rovastin uhkaavaa muotoa. Hengenmies jatkoi:
"Rakas is?nmaamme on ehdottomasti kykenem?t?n vastustamaan uutta valtaa, joka kasvaa id?ss?. Jos meid?n puolustajamme arvaisivat oikean etunsa, niin eiv?t turhaan s?lytt?isi sodan kuormaa jo ennest??n rasitetun maan hartioille. Jos is?nmaansa puolustaja on kiitett?v?, on kaksin kolminkertaisesti kiitett?v? se, joka johtaa pois sodan kauhut maastaan, pelastaen tuhansia kuolemasta ja h?d?st?."
"Kristillinen ajatus!" vahvisti Yrj? Sormuinen.
"Min? tunnen syd?mess?ni", sanoi Haerkepaeus, "ett? armon Herra korkeudessa on valinnut minut, alhaisen k?skynhaltijansa, hankkimaan teille pelastusta. Toiselta puolen teit? ahdistaa sota ja n?lk?, jopa ruttokin, toiselta Affleck, Karjalan Antikristus. Olette siis kahden tulen v?liss?. Asema ei ole vain tukala, vaan suorastaan mahdoton siet??."
"Aivan oikein", virkkoi Sormuinen, joka ihmetellen kuunteli rovastin sujuvaa puhetta.
"Siit? ei siis ole kysymyst?, ett? tuumamme olisivat ep?rehellisi? tai moitittaviakaan", vakuutti rovasti. "Tied?n ett? ne moniaiden silmiss? silt? n?ytt?v?t. Mutta heist? ei tarvitse v?litt??. Kyll? min? otan kaikki nuhteet osalleni. Kiitt?m?tt?myys on tavallista maailmassa. Siksi paljon olen historiaa lukenut. Olenpa samalla my?s lukenut useasta kansasta, joka huonon hallituksen sijalle on ottanut uuden."
"Ja meid?n hallituksemme on tosiaankin huono", sanoi Sormuinen. "Miss? se meit? auttaa? Asettaa vain mit? kelvottomimman p??llik?n johtamaan v?ke?mme ja kiskoo meilt? viimeisenkin ?yrimme, yll?pit??kseen p??t?nt? armeijaa."
"Puhut aivan totta", yhtyi rovasti. Hetken mietitty??n h?n lis?si: "Ei! T?m?n surkeuden pit?? loppua. _Min?_ saarnaan tulevana pyh?n?."
Taaskin Yrj?n silm?t v?l?htiv?t. "Kunnianarvoisa herra rovasti! Min? uskon varmaan, ett? kun kansa kuulee teid?n sille selitt?v?n sen etuja --"
"Ja oikeuksia", lis?si rovasti.
"Niin juuri; min? uskon ett? kun te selit?tte perusteet uuteen toimintaan, niin kansa yksimielisesti suostuu ehdotukseen."
"Toivokaamme niin", sanoi rovasti. "Min? tarjoan heille pelastusta. Jos ovat sen tarpeessa, niin se lienee heille mieleen. -- Kas, kuka tuolla tulee noin kiiruusti?"
"Tuomas Turuinen", sanoi Yrj?. "Muutoin vakava mies. Mik? h?net on noin touhuiseksi saanut?"
Tulija kohotti kunnioittavasti lakkiansa, n?hdess??n edess?ns? korkeasti oppineen rovastin.
"Sin? n?yt?t liikutetulta", lausui Haerkepaeus, katsellen vastaantulijaa tarkkaavasti. "Kerro minulle, mik? on mielesi rauhaa h?irinnyt. Minun velvollisuuteni on, jos mahdollista, lohduttaa k?rsiv?isi?."
"Oi, herra rovasti, n?it? kurjuuden p?ivi?", p?ivitteli Turuinen, "joiden vertaisia en viel? koskaan ole n?hnyt. Tuskinpa vihollinen lie niin inhottava kuin ne, jotka pakosalla olevan kuninkaan k?skyj? muka toimittavat. Aamulla olin mies melkoisissa varoissa; nyt, herra rovasti, ovat multa vieneet miltei puolet omaisuudestani. Niit? verikoiria, niit? verikoiria! Suokaa anteeksi, ett? n?in kristit?nt? mielialaa kannan, mutta kostonhimo vallitsee syd?nt?ni."
"Yst?v?ni", lausui rovasti suopealla ??nell?, "sin? n?yt?t hyvin rauhalliselta miehelt? ja olet kai siksi tunnettukin. Paljon arvatenkin olet k?rsinyt, ennenkuin mielenmalttisi on loppunut. Eiv?t nek??n, jotka ovat olleet tunnetut kristityst? mielenlaadustaan, ole voineet hillit? vihaansa, kun ovat n?hneet v??ryytt? harjoitettavan; sen todistaa raamattu. Sinun kuohumustasi en siis ensink??n voi ankarasti tuomita."
"Armollinen herra rovasti", haastoi Turuinen, "te olette totinen seurakunnan paimen, joka sit? puolustatte villipetoja vastaan. Vaan meill? talonpoika-raukoilla ei liene muu neuvo tarjona kuin k?rsiv?isesti odottaa parempia aikoja."
"K?rsiv?isyydell? on rajansa", virkkoi Haerkepaeus. "Ei Luoja ole meit? ainoastaan k?rsim??n luonut. H?n on meille suonut vapauden, ja jos sen ansaitsemme, niin ei tarvita orjina olla, joskaan ei esivalta olisi oma."
"Aivan niinkuin arvoisa herra rovasti sanoo", lausui Sormuinen. "Emmeh?n orjiksi voi olla aiottuja."
"Mutta miten voidaan pelastusta saada?" kysyi Turuinen.
"Etk? ollut kirkossa?" kysyi Sormuinen.
"En voinut p??st?. Vaimoni oli kipe?", vastasi Turuinen.
"Etk?s ole kuullut kuulutuksesta?" kysyi rovasti.
"Sanottiin siell? maisterin h?pisseen jotakin ryss?st?, -- jota ei h?n eik? seurakunta ollut ymm?rt?nyt", lausui Turuinen.
"Se poika-tomppeli", jupisi rovasti, lis?ten ??neen: "H?n ei osannut asiaa selitt??. Mutta h?n oli kuitenkin oikeassa. Meid?n t?ytyy ruveta ryss?n kanssa liittoon."
"Liittoon?" kysyi Turuinen ?llistyen. "Onkohan se suotavaa?"
"Se on ainoa keino pelastukseemme", vakuutti rovasti.
"Mutta ven?l?inen on meit? aina vainonnut. Esi-is?mme ovat aina heit? vastaan taistelleet", sanoi Turuinen.
"Eip? niink??n", v?itti Haerkepaeus. "Kun muinoin ruotsalaiset tahtoivat tyrkytt?? kristinoppia karjalaisiin, tekiv?t n?m? liiton Ven?j?n kanssa."
"Voi niin olla", sanoi Turuinen. "Mutta" --
"Ei mit??n muttaa", sanoi Sormuinen. "Rovasti tuntee nuo asiat paremmin kuin sin?."
"Aivan varmaan; sen my?nn?n", kiiruhti Turuinen sanomaan.
"Jos haluat siet?? hovilaisten kiristyksi?, niin sied?", lausui Yrj?. "Me muut rupeamme vastarintaa tekem??n ja saamme apua Ven?j?lt?."
"Min? en aio en?? siet?? mit??n, kun vastarintaan voin nousta. Jos ven?l?iset meit? auttavat, niin rupean min?kin liittoon", lausui Turuinen.
"Asia on p??tetty", sanoi rovasti. "Pyh?n? tulee uusi uskollisuuden vala vannottavaksi kirkossa. Puhuttele sit? ennen tuttaviasi ja tule heid?n kanssaan kirkkoon. Asettukaa saarnastuolin l?heisyyteen."
"Min? teen niinkuin k?skette, arvoisa herra rovasti", sanoi Turuinen.
"Voipihan sinuun luottaa?" tivasi rovasti ter?v?sti silm?illen Turuista.
"Tuomas Turuinen ei ole koskaan sanaansa sy?nyt", vakuutti talonpoika vakavasti.
Nyt oli ehditty pappilan kujan kohdalle. Rovasti j?tti hyv?sti toverinsa ja l?ksi kujaa astelemaan. Sormuinen ja Turuinen jatkoivat matkaansa.
"Tosiaankin rovastilla on puhetaitoa", kiitti Sormuinen.
"Oikein sanot", my?nsi Turuinen. "Puolessa tunnissa olen muuttunut enemm?n kuin viidess?kymmeness? vuodessa."
Rovasti ei mennytk??n