Nurmeksen kapina | Page 2

kansaa luopumaan Jumalan asettamasta esivallasta ja antautua ryss?n alamaiseksi? Miss? on sen miehen omatunto? Tai kunnia? Jos joku toinen kuin pyh? mies sen tekisi, niin luodin totta maar h?nen aivoihinsa lenn?tt?isin, mik?li h?nt? l?helle p??sisin. Mutta Jumalan sanan julistaja -- rovasti -- onko Jumalakin nyt ruvennut meit? sortamaan?"
N?in tuumi vanhus. Samassa ovi avattiin, ja Juhana astui sis??n.
Vastatulleen olisi ennemmin luullut etel?n lapseksi kuin pohjolassa kasvaneeksi. Mustat suortuvat ymp?r?iv?t h?nen poskiaan, jotka tavallisesti olivat luonnostaan kalpeat, mutta milloin v?h?inenkin mielenliikutus nuorukaista el?hytti, punastuivat ne kauniisti. Pitk?t silm?ripset varjostivat nuorukaisen kauniita, tummansinisi? silmi?. Otsa oli kaita ja valkoinen, nen? suora, suu ik??nkuin luotu puheellaan vieh?tt?m??n kuulijaa.
Juhanan oleskellessa set?ns? luona oli j?ykk? vanhus muodostanut nuorukaisen mielipiteit? melkoisesti omiensa kaltaisiksi. Jaakon innokas is?nmaanrakkaus ja kiivaus maan vihollisia vastaan kyti my?skin nuorukaisen rinnassa, ainoastaan v?hemm?n j?yk?ss? muodossa. Ja luonnollistahan t?m? olikin. P?iv?kaudet sai Juhana kuulla set?ns? saarnaavan mielipiteit??n, ja nuorukaisen syd?n oli avoin kaikkinaisille yleville vaikutelmille.
Kun vanha Jaakko n?ki Juhanan, kirkastui h?nen synke? muotonsa silminn?ht?v?sti. H?n lausui: "Tulitpa oikeaan aikaan! Olen sinua jo kaivannut, poikani!"
"Tapasin er??n kotoseudultani tulleen matkustavaisen ja siten tulin viipyneeksi tavallista kauemmin", selitti Juhana.
"Kotoseudultasi; vai niin. -- Siell?h?n -- no niin", -- keskeytti Jaakko puheensa, "en tahdo viel? puhua huhuista, joita kuulin. Sin? olet niit? harvoja, miltei ainoa, jotka oivaltavat tunteitani. Is?nmaallisen miehen pelkk? n?keminen virkist?? mielt? monin verroin paremmin kuin hurskaat laverrukset v?ltt?m?tt?m?st? kohtalosta. ?sken sain kuulla uutisia, jotka panivat sappeni kuohumaan. Nyt alan asettua, kun n?en, ett? toki viel? on oikeita ihmisi? maailmassa. Poikani! Ruutia pit?? olla miehess?, muutoin h?n on kuin ukontuhnio, joka puristettaessa pemahtaa ilmaan hajuttomana savuna."
Vanhus heng?hti hetkiseksi ja alotti taas:
"Olen min?kin ollut vaaran hetkell? mukana, sen tied?t. Silloin olivat asiat alusta loppuun toisenlaiset kuin nyt. Yli puoli vuosisataa on jo kulunut siit?, kun olimme Warsovan edustalla. Me tappelimme kuin jalopeurat kolme p?iv?? ja voitimme. Mutta olipa meill? siihen aikaan erilainen komento, ja itse Kaarle X matkassamme. Nykyajan sota on minusta kuin leikki? vain, verraten niihin aikoihin. Ihmiset ovat muuttuneet. Uskothan sen, Juhana?"
Nuorukainen ny?k?ytti p??t?ns?.
"Mutta olkootpa asiat miten tahansa", jatkoi vanha Nevalainen, "niin tulee meid?n kuitenkin rakastaa t?t? maata ylitse kaiken, l?hinn? Jumalaa, hoitakoot sen asujamet sit? hyvin tai huonosti. Ja ryss?? vastaan me sodimme viimeiseen veripisaraan asti."
Nuorukainen katseli hajamielisesti puhujaa.
"Mik? perhana sinua vaivaa?" ?r?hti vanhus ja astui Juhanaa kohden. "Onko joku onnettomuus tapahtunut? Kerro!"
"Set?", sanoi Juhana hitaasti. "Min? pyyd?n saada l?hte? kotiin."
Vanha Nevalainen astui kaksi askelta taaksep?in ja katseli ?llistyen nuorukaista. "Siis h?nkin on kuullut", jupisi Jaakko, jatkaen ??neen:
"Kotiin! Olet siis kyll?stynyt oloosi t??ll?. No eip? kummaa: vanhan Jaakon jaarituksia olet jo saanut kuulla niin usein, ett? olet niihin tuskaantunut. Sin? olet nuori; eih?n siis tuo ole mik??n ihme. Ei suinkaan."
Vanhan Jaakon oli ty?l?s lausua viime sanojansa, niin murheelliselta tuntui h?nest?, ett? ainoa, joka h?nt? kunnioitti ja ymm?rsi, nyt h?net hylk?isi.
"Hyv? set?", sanoi Juhana, joka my?s tuli liikutetuksi, "en suinkaan ole teihin kyll?stynyt; aina olen mielell?ni kuullut teid?n opetuksianne enk? voi niit? koskaan unohtaa."
"Mik? sitten onkaan syyn? pyynt??si?" sanoi vanha Nevalainen.
"Ajat ovat levottomat ja sota silm?imme edess?", haastoi Juhana. "Sen vuoksi tahtoisin viel? k?yd? tervehtim?ss? vanhempiani, ennenkun on ehk? my?h?ist?. Sit?paitsi on vaarallisia vehkeit? tekeill? Nurmeksessa."
"On siis totta mit? kuulin", sanoi vanha Jaakko. "No, siin? tapauksessa p??t?ksesi on oikeutettu. Mutta -- kuinka voin sinutta tulla toimeen? Sin? olet auttanut minua ammatissani ja ollut parhaana seurakumppaninani. Aikoisitko kauankin viipy? kotonasi?"
"En varmaan tied?", vastasi Juhana.
"Ja sitten tulisit takaisin luokseni?" kysyi vanhus hitaasti.
"Jos en siell? voisi ruveta ammattiani harjoittamaan, niin luultavasti tulisin. Vaan jos voin, niin olenhan mielell?ni l?hell? vanhempiani", selitti Juhana.
"Totta kyll?, ja luonnollisesti", sanoi hajamielisesti vanha Nevalainen, josta ilmoitus tuntui v?hemm?n tervetulleelta.
Nevalaisen vaimon tulo keskeytti nyt jo muutenkin j?ykistyneen keskustelun. H?n tuli k?skem??n illallisaterialle.
P?yd?ss? istuttiin hyv?n aikaa ??nett?min?. Vihdoin vanha Nevalainen pari kertaa ryk?isty??n lausui:
"Ik?v?n uutisen olen saanut kuulla. Rakas Juhanamme aikoo nyt l?hte? luotamme."
"Todellako?" kysyi Matleena, katsellen suurilla silmill? ensin miest??n, sitten Juhanaa.
"Aivan todella", vakuutti Jaakko.
Anna oli ensin punastunut, sitten h?n ?kki? kalpeni. Kyyneleet tunkeusivat v?kisin h?nen silmiins?, jotka h?n suuntasi alasp?in, salatakseen liikutustansa.
"Ja mihin on aikomuksesi menn??" kysyi Matleena-mummo Juhanalta.
"Kotiin", vastasi Juhana. "Tahtoisin tavata vanhempiani, ennenkun sota puolelta tai toiselta tekee esteen."
Seurasi ??nett?myys. Vanhukset olivat alakuloisina Juhanan p??t?ksen johdosta.
Ja Anna? -- H?nen rinnassaan riehui tunne, jota h?n nyt en?? tuskin voi muiltakaan salata. Niinkuin muinoin Karthagon mainio kuningatar, aaltojen ajeleman Aineiaan jouduttua h?nen valtakuntaansa, rakastui urhoon ja kauhistuksella sai kuulla t?m?n erkanevan h?nen l?heisyydest??n: eip? toisin Annakaan nyt vastaanottanut sanomaa Juhanan l?hd?st?. H?nen syd?mens? syvimm?ss? pohjukassa piili nuorukaisen kuva ylv??n? ja kirkkaana kuin toivon t?hti. Ja nytk? se oli sammuva? Kunpa h?nell? olisi edes ollut jokukaan peruste toivoon, ett? Juhana h?nest? piti! Mutta t?m? ei ollut mill??n lailla osoittanut hellemp?? tunnetta neitoa kohtaan. Anna oli levollisesti k?rsinyt t?m?n n?enn?isen kylm?kiskoisuuden. Eih?n Juhana kuitenkaan ollut h?nt? mitenk??n loukannut! Ja h?n oli toivonut, ett? heid?n v?lins? viel? muuttuisi, -- ett? joku arvaamaton tapaus her?tt?isi nuorukaisen rinnassa vastarakkauden tunnetta.
"Sin? olet vakaa p??t?ksess?si l?hte??" tiedusti viel? vanha Nevalainen.
"Niin olen",