Nummisuutarit | Page 6

kummastutti muita.
Niin teki tämä korpraali. Ja mikä soveltuisi paremmin nyt kuin näiden
molempain nuorten naiminen? Esko puolestansa on parastansa
koettanut, mutta Jaana on hänelle aina kääntänyt nurjan sivun.
Sentähden, Eskon naitua, käyn minä hyvällä omalla-tunnolla provastin
luoksi ja nostan häneltä riksit, jotka meille laillisesti kuuluu.
SEPETEUS. Saatpa tehdä miten parhaaksi näet; minä olen sanonut
aatokseni, sanonut vasten naamaa, niinkuin tapani on. Suo minulle
anteeksi, suutari Topias, suo anteeksi!
TOPIAS. No noh, no noh!
SEPETEUS. Minä vaikenen nyt ja rupean toimeeni viipymättä. (Ottaa
taskuistansa kirjoitusaineita ja asettaa niitä pöydälle).
TOPIAS. Yksi sana ajallansa, herra kanttoori.
SEPETEUS. Mielinpä kuulla.
TOPIAS. Pieni kulaus ehkä panisi ajatuksenne oikein hyville teloille.
Tiehaaran Priita asuu tästä ainoastaan muutama sata askel, niinkuin
tiedätte.
SEPETEUS. Topias, leipä on luotu meille syötäväksi, vesi juotavaksi,
vaikka ihmissuku, tämä kurja ihmissuku, on kenties ijankaikkisesti
eksynyt luonnon tieltä.
TOPIAS. Ihminen on poiskadonnut lammas. Mutta yksi naukki, hyvä
kanttoori, ei tee pahaa, vaan antaapa meille uusia voimia.
SEPETEUS. Uusia voimia! Kuinka lyhytmielisesti haasteltu! Uusia
voimia!--Mutta eihän tule minun toki kovin tätä ihmetellä; sillä näinhän

haastelevat kaikki muutkin, muistamatta joka mullerruksen
ruumiissamme, veressämme ikivoimaa kuluttavan ja että tämä kulutus
on palkitsematon. Mahdamme alati mieleemme painaa tämän: jo
äitin-kohdussa on jokaiselle annettu ikivoimasta vissi määrä, ja tämän
varan käytöksen mukaan ikämme mitta myös asettuu, ja koska se
tyhjennetty on, katkee elämän lanka. Tämä on totuus, jonka havaitsen
luonnossa ja johon vahvistuksen kirjoissa löydän. Tämä muistoos pane
ja harvemmin käsivartesi koukistuu.
TOPIAS. Hyvin meille, jos elämme sanan jälkeen! Mutta teemmekö
niin? Ihminen on kovakorvainen, niskuri ja tyhmä myös, tyhmä, koska
ei ymmärrä hän mitä rauhaansa tulee. Jaa, kanttoori; ihmissuvun
tyhmyys on suuri ja ympäri mailmaa mainittu asia. Sentähden tulee
meidän ottaa esimerkistä vaari.--Mutta tässä ovat Esko ja Mikko. (Esko
ja Mikko Vilkastus tulevat).
SEPETEUS. Kauvan heidän ei odottaa tarvitse. (Istuu kirjoittamaan).
TOPIAS. Kas Mikkoa vaan! Kaksi uljasta poikaa naimaan lähtee.
MIKKO. Viipymättä tulee meidän lähteä nyt.
TOPIAS. Paikalla, Mikko, paikalla.--Kaksi uljasta poikaa, jotka eivät
pelkää, vaikka kohtaisivat joukon nälkäisiä ryöväriä.
ESKO. Minä en pelkää koskaan, isä.
TOPIAS. Sen tiedän.--Mutta tahdonpa teille muistuttaa jotain. Hiljan,
niinkuin tiedätte, kävi kirkon kuulutus sen suuren varkaan perään, joka
eräältä ulkomaan kreiviltä varasti niin monta tuhatta; aatelkaas nyt, jos
kohtaisitte hänen tiellä, ottaisitte junkkarin kiinni ja saisitte palkinnon
kouraanne. Kuinka paljon luvattiin sille, joka käsittäisi julmettuneen?
MIKKO. Seitsemän sataa riksiä.
TOPIAS. Seitsemän sataa riksiä! Minä sanon teille: teroittakaat
silmänne tarkasti jokaisen päälle, joka vastaanne tulee. Muistakaat
myös muotonsa: tiivisti keritty tukka, pieni piikkiparta ja muhea pilkku
lähellä vasempaa sierainta, niinkuin kuulutuksessa mainittiin.
Käykäätpäs myös kyselemään tietäjältä jotain, joka asuu samassa
kylässä kuin Eskon morsian. Ja tapaisitteko tämän varkaan--joka tosin
olisi erinomainen sattumus--niin tiedänpä, että taitaisitte hänen korjata,
te kaksi.
ESKO. Mies nuoriin vaan. Yksin hänen kiikkiin panisin, sitoisin hänen
koreasti kuin lapsen kapaloon. Vai luuletteko, että pelkään yhtä miestä?
Mikko, tunnustas tuota käsivartta, tunnustas tuota reittä, tunnustas tuota

polvea!
MIKKO (tunnustelee niinkuin Esko käskee). Ja-ah!
ESKO. Ja-ah, Mikko! Sillä polvella, ihan paljaalla polvella minä
vasaralla nahkaa kalkuttelen. Uskotko sitä?
MIKKO. Minä uskon sinun vahvaksi mieheksi.
TOPIAS. Vahva, vahva peijakas se on, minä tiedän sen.
ESKO. Katsos näitä poskia sitten; sillä sinä mahdat tietää, Mikko, tämä
kurkku ei ole viinan tippaa vielä tuntenut, minua ei ole krouvissa nähty
eikä yö-kyöpelinä kävelevän ja luhtien ovia kolkuttavan, niinkuin moni
muu, mutta ne kuuluvatkin siihen laumaan, jonka täytyy viimein seisoa
vasemmalla puolella, ne kuuluvat vuohi-pukkien laumaan.
TOPIAS. Totta, Esko, totta! Minä takaan sen.
MIKKO. Luulenpa, Esko, sinun vielä joku aika sitten olleen siinä
uskossa, että lapset löydetään saunan laattian alta.
ESKO. Juuri niin uskoinkin.
MIKKO. Ja ett'es vieläkään oikein tiedä, mitä tietä ihminen tähän
mailmaan tulee.
ESKO. Tähän syntiseen mailmaan. Juuri niin.--Mitä olet kuullut
minusta neulomusretkilläni pitäjällä?
MIKKO. Paljasta hyvää.
ESKO. Minä en varasta, en.
TOPIAS. Se ei tule kysymykseenkään, ei ensinkään.
ESKO. Minä en varasta. Jumal' avita! sitä en tee.
SEPETEUS. Hscht!
TOPIAS. Hiljaa, pojat! Kanttoori kirjoittaa.
ESKO. Sitä en tee.
SEPETEUS. Topias!
TOPIAS. Tarvitaanko puumerkkiä?
SEPETEUS. Tuohon piirrät sen. (Topias panee puumerkkinsä
merkkinsä valtuuskirjaan).
MIKKO (itsekseen). Mitä tästä hääretkestä viimein tulee, sitä en tiedä,
mutta että koko asia, sekä tytön että isäntänsä puolesta, oli puhdasta
pilaa, ehkä Eskon mielestä ankara totuus, sen tiedän varmaan.--Mutta
käyköön miten tahansa, minä seuraa teen ja sulhasmiehen matkarahaa
hoidan.
SEPETEUS. Se kelpaa.
TOPIAS. Se on vaan tuommoinen vuohen-sorkka, mutta piirtäköön sen

siihen joku toinen.
SEPETEUS. Kunnia pois!
TOPIAS. Kunnia pois ja kelmi mies! Tuima laki! Mutta kuka käski,
kuka käski toisen puumerkkiä väärin käyttämään? Se on vaan
puumerkki, esimerkiksi tuommoinen vuohen-sorkka, mutta sen
merkitys on suuri.
SEPETEUS. Mikko Vilkastus!
TOPIAS. Mikko, tules panemaan puumerkkis. Sinä todistat, että minä
annan pojalleni naima-luvan.
MIKKO. Sen todistan ja, jos tarvitaan, valallani vahvistaa tahdon.
(Piirtää puumerkkinsä).
ESKO (itsekseen). Sinne minunki puumerkkini vielä tuleman pitää.
SEPETEUS. Lupauskirja on niinmuodoin valmis. (Topiakselle). Minä
annan tämän sinulle ja sinulla on sitten valta antaa se kelle mielit, se ei
koske enään minua.
TOPIAS. Minä annan sen Eskolle. (Antaa