Nummisuutarit | Page 5

viiden sadan riksin perintö. Näkyypä nyt kuin kävisi kaikki poikasi
onneksi, mutta malta, Topias: Esko on mies, hänellä on isä, äiti, koto ja
virka, ja tulevaisuutensa on siis joteskin luotettava; Jaana taasen on
orpo, turvaton tyttö, hänellä on »suo, siellä, vetelä täällä, eikä kuivaa
kussaan»; ja malta vielä, että hän on Eskoa vanhempi. Minä en sano
enempää. Sinä ymmärrät meininkini?

TOPIAS. Sen hyvin ymmärrän. Mutta jokainenpa tässä mailmassa,
hyvä kanttoori, jokapäiväistä leipää itsepuolestansa rukoilee. Ei auta;
me asumme nummella, kuivalla nummella, naskali-kynä kourassa.
Mutta suutaria löytyy tähän aikaan kuin kirjavia kissoja, valmiit
repimään silmät toinen toiseltansa, ja kiukkuinen nälkäpä tässä naukuis,
jos ei olisi mulla peruna-mukulaa pelto-muruistani ja heinän-karvaa
kahdesta niittu-plätystä, tuolla suon rannalla, että taidan elättää
lehmä-mullin; vaikka on siinä hyörimistä ja pyörimistä pensaissa ja
kannistossa, mutta saanpa siitä toki viimein maidon-tipan kippooni ja
silloin tällöin vielä voin-kirpunkin leipäsmurenani päälle. Jaa, hyvä
kanttoori; kynsineen ja hampaineen täytyy tässä köyhän elon syrjässä
kinnustella.
SEPETEUS. Tosin ei ole köyhyys rikos eikä häpeä, mutta kuitenkin
kuorma raskas, ja rikas onneansa kiittäköön. Sentähdenpä, suutari,
rohkenen sanoa sinulle muutaman sanan, rohkenen nuhdella sinua
kiittämättömyydestä häntä kohtaan, jolta kaikki hyvyys tulee. Sillä
sinua taitaa kutsua varakkaaksi, vaan ei köyhäksi; leipä ei koskaan
sinulta puuttunut ole, sinulla on hevoinen ja lehmä ja aina joka syksy
jukuripää mullikka ja sikaporsas penkkiin lyötävä, niinkuin tiedän ja
tunnen; mutta kuitenkin kutsut sinä itseäs köyhäksi.
TOPIAS. Hi hi hi! Köyhyyttä ei saa syyttää, sitä ei saa syyttää; sillä
totta sanoen, niin leipä-kultaa ei koskaan ole puuttunut ja löytyypä aina
joku hopea-kolikkakin pussin pohjassa. Ja Jumalalle kiitos kaiken
tämän edestä!
SEPETEUS. Niinmuodoin, kuin varallinen mies, taidat sinä siis uhrata
puolestasi tämän kysymyksessä olevan perinnön onneksi köyhälle
tytölle, ja se tulee sinun tehdä eikä vääryydellä sitä puoleesi kietoa.
TOPIAS. Tämä on Martan asia; sillä temppuja löytyy, joissa annan
vallan hänen tehdä ja käytää itsensä, miten hän parhaaksi näkee, ja
tämä on yksi niistä. Silloinpa minä en asiaan kuurra enkä kaarra.
SEPETEUS. Sinäpä kirjoissa neitosen edusmies, vaan ei vaimosi,
Martta.
TOPIAS. Kaikki on Martan vallassa ja minun täytyy tehdä niinkuin hän
tahtoo; ei auta. Ja siksi toiseksi, ken taitaa sanoa minun vääryydellä
perintöä puoleeni kietovan? Minä annan pojalleni naimalupauksen,
koska hän sitä nöyrästi anoo, ja naituansa ennen Jaanaa on perintö
hänen, niinkuin säätöskirjassa seisoo selvillä sanoilla. Minä kysyn

kerran vielä, onko tämä vääryys?
SEPETEUS. Sitä ei juuri sanoa taida, jos et hoito-tytärtäsi syyttä estele
naimiseen joutumasta ennenkuin oma poikas. Suo anteeksi! mutta
olenpa kuullut seppä Kriston rakastavan tyttöä ja tytön myös mielellään
suostuvan häneen, mutta että sinä kaikin voimin koet estellä tätä
yhdistystä.
TOPIAS. Tosi kyllä; mutta Jaanan omaksi onneksi ponnistelen tässä
asiassa vastaan. Seppä on kiero mies, suuri junkkari ja juonia täynnä,
paljaita juonia; ja ennustanpa kurjat päivät sille tytölle, jonka hän
aviosiipaksensa narraa. Uskokaat minua, hyvä kanttoori, hän on se
suurin kanalja pitäjässämme. Kuulkaatpas muutama hänen eljistänsä.
Kanttoori, esimerkiksi, istuu pajassa, hän tarjoo teille piipun, te poltatte,
poltatte hetken aikaa, yks' kaks' niin paukahtaapa nokkanne edessä, ja
te seisotte keskellä kruutisavua, ja kiittäkäät onneanne jos pääsette
ainoastaan karvastelevalla kuonolla ja poltetuilla silmäkarvoilla. Mitäs
teki hän Mahlamäen Maijalle, joka vähän oli kannellut päällensä
luku-kinkerillä? Hän viskasi Maija-raiskan omettaan erään pienen
pussin, jonka sisässä löytyi suoloja, maltaita, yksi messinkinen sormus
ja kolme hevoisen hammasta. Hän itse kyllä tiesi tuommoisen
välikappaleen ei mitään vaikuttavan, mutta hän tunsi myös Maijan
taika-uskon. Ja mitä teki Maija? Läksi pappilaan kuin tuulispää
noita-pussi kourassa; ja tahtoipa peijakas Kriston ottaa, kuin
provastimme kylään tuli.--Kas semmoinen se mies on.
SEPETEUS. Vakamielisyys ja totisuus on elon pylväs, ja minä vihaan
kevytmielisiä juonia, mutta niistä ei kuitenkaan saa päättää miestä
kelvottomaksi.
TOPIAS. Mutta minä tunnen hänen hyvin, enkä anna hänelle
hoitolastani vaimoksi, ennenkuin laki mun siihen pakoittaa, ja sitten
syyttäköön tyttö itsiänsä, koska minä olen koettanut parastansa. Mutta
koska nyt Jaanan asia näin juonittelee, tapahtuupa, että poikani saa
kiivaan, vastustamattoman halun naimiseen, ja minä en taida häntä
estää pääsemästä tähän juhlalliseen säätyyn.
SEPETEUS. Sen taidat, jos tahdot, kunnes poikas on täyttänyt
yksikolmatta.
TOPIAS. Tämä asia kuuluu Martalle ja minun täytyy myöntyä
tahtoonsa, ei auta. Ja meitä ei taida moittia, meitä ei taida moittia siitä,
että luvallisella tavalla omaa parastamme katsomme. Ja moittikoon nyt

Jaana itsiänsä, ettei hän suostunut sekä Eskon että minun ja Martan
toivoon, joka oli: saada hänestä miniä huoneesemme ja sitä, ken tiesi,
tarkoitti korpraalikin säätöksellään. Hän oli ihmeellinen mies,
synkeämielinen ja usein äkeä, kirjoitteli värsyjä ja sanoi itsensä aina
onnettomimmaksi mailmassa. Mutta hän piti paljon Eskosta ja Jaanasta,
molemmat silloin pienet paitaressut. Hän imehti Eskon ympyrjäisiä,
vakaita silmiä ja valkeata harjastukkaa, hän sanoi rakastuneensa Jaanan
lempeään ja viisaaseen katsantoon ja kirjoitteli niistä värsyjä.--Hän oli
vähän käynyt koulua nuoruudessaan.--Noh, mitäs tapahtui? Muutama
viikko ennen kuolemaansa määräsi hän lapset perillisiksensä, mutta
erinomaisella ehdolla. »Sen heistä--niin määräys kuuluu--joka ennen
aviosäätyyn joutuu, tulee periä viisi sataa riksiä». Tuommoisen tempun
hän teki, ja nähtävästi hän siinä tarkoitti jotain sukkeluutta; sillä
miehellä oli aina kova taipumus kaikkeen, mikä