Nummisuutarit | Page 7

lupauskirjan Eskolle).
ESKO. Kanttoorin olisi pitänyt kirjoittaa, että minä otan tämän
askeleen omasta, vapaasta tahdostani.
SEPETEUS. Mitä minä kirjoitin sen minä kirjoitin.
TOPIAS. Kaikki hyvin; eikä puutu enään, kuin eväänne, ja se on
valmis paikalla.--Että saatte lähteä jalka-taneissa, ei ole minun syyni;
mutta tulettepa takaisin aika jyryllä, sen tiedän varmaan. Morsiustalosta
tänne teille kyllä annetaan hevoinen.
MIKKO. Minä luulen, että antavat meille sieltä hyvän kyydin.
TOPIAS. Ilman epäilystä, Mikko. Ja koska lähdette sieltä, niin
lähtekäät kuin tuulis' ja pilvis', että morsiamen kaulaliina liehuu kuin
sotalippu; se näyttää komealta, ylpeältä.
MIKKO. Lähdemmepä vauhdilla, ettei yhdenkään silmä morsiusparia
eroittaman pidä.
TOPIAS. Uljaasti lausuttu, poikani. (Esko on istunut pöydän ääreen ja
aikoo panna puumerkkinsä lupauskirjaan). Mitä tekee Esko?
ESKO. Puumerkkini täytyy löytyä kirjassa.
TOPIAS. Esko on villitty. (Tempaa kädestänsä valtuuskirjan).
SEPETEUS. Mikä rohkeus, mikä hävyttömyys!
TOPIAS. Sinä klöntti, lurjus, juutas! Onko tämä viisaan käytöstä? Sinä
pöllö!
ESKO. Jos et olisi isäni, niin löisin sinua, vasten kuonoa minä antaisin;

mutta että olet isäni, niin en suinkaan sitä tehdä tahdo.
SEPETEUS. Ynseys kova!
TOPIAS. Esko, minä sanon sinulle: katso, etten anna sinulle
hääporsaita, jaa-a minä sanon sen.
ESKO. Hääporsaita.--Vihani rupeaa vähitellen kiehumaan. (Ottaa
tuolin ja lyö sen permantoon). Tämä mies ei huoli mistään. (Menee
ulos).
TOPIAS. Herran Kiesus sitä poikaa!
SEPETEUS. Hävytön ja uppiniskainen poika.
TOPIAS. Onpa lasten kanssa tekemistä. Sitä ei usko se, jolla ei heitä
ole.--Kiittäkäät onneanne, kanttoori, että olette jääneet naimattomaksi
mieheksi.
SEPETEUS. Se onkin minulle parasta, nimittäin siltä kannalta katsottu,
että minä olisin kova isä, ankaran kova.
TOPIAS. Kiivas isä on minunki nimeni. Mutta auttaako tässä kiivaus
aina? Se on luonto, joka vetää tikan poikaista puuhun. Ja puut metsässä,
ehkä kaikki yhden ja saman viisaan käsi-alaa, ovat toki yksi oikea,
toinen väärä.
SEPETEUS. Mutta paljon riippuu myös siinä kohdassa, kuinka puu
vesasta vääristyä saa.
TOPIAS. Oikein haasteltu ja viisaasti. Jaa, kanttoori, niin on laita tässä
mailmassa kuin sanon. Meitä vanhempia pitäisi jokaisen, jolla ei lapsia
ole, katkerasti valittaman ja kunniassa pitämän. Mutta kuinka moni
ajattelee sen päälle? (Esko tulee). Tuletko sisään vielä, juupeli?
ESKO (itsekseen). Mielisinpä osoittaa vihaani kauvemmin; mutta tämä
hetki on tärkeä.
MIKKO (erittäin Eskolle). Käy sovintoon, Esko!
ESKO. Koetanpa mieltäni murtaa. (Topiakselle) Antakaat minulle
anteeksi tämä tapaus, isä!
TOPIAS. Sinä pyydät sitä sydämestäs?
ESKO. Niin, minä pyydän sydämestäni sitä asiaa.
TOPIAS. Noh, minä en ole se, joka pistää jotain hampaan koloon ja
kävelee kuin lautapää härkä. Mutta pyydä myös anteeksi kanttoorilta.
ESKO. Antakaat minulle anteeksi, kanttoori, elkäät pistäkää mitään
hampaanne koloon ja elkäät kävelkää kuin lautapää härkä! Se tapa ei
käy kontoon tässä mailmassa. Sovinto ja ystävyys on paras.
(Huokaavalla äänellä). Heijuuh!

TOPIAS. Hän juttelee kuin poika. Mitä sanoo kanttoori hänestä nyt?
SEPETEUS. Minä en vihaa häntä, en ensinkään, mutta mielipiteeni
luontonsa laadusta on järkähtämätön.
Topias. Niin niin. Mutta äsköinen mutina on nyt unohdettu; ei
sanaakaan enään menneistä asioista, vaan kaikki olemme
drastu-kamraatia taas. Ja miksi pitäisi isän ja pojan vihamiehinä
eroaman toinen toisestansa? Ja eronhetkihän on tämä. Esko jättää
isänsä ja äitinsä ja vaimoonsa kiinni liittyy. Mutta yhtä tahdon sinulta
kysyä, tässä vierasmiesten kuullessa. Mitä ajattelit Jaanasta ennen
Kreetaa?
ESKO. Olisin nainut hänen, mutta pilkkaa teki hän vaan minusta,
kutsui minun tarhapöllöksi.
TOPIAS. Niin niin. Minä tiedän, että moni irvi-hammas tahtoisi antaa
sinulle nimen yksitotinen ja tyhmä, mutta tämä tapahtuu heidän
kiukustansa sinua kohtaan, jonka elämä on ollut siivo ja nuhteeton.
Mutta sinulla on tavallinen, terve järki, sen takaan minä.--Tutkikaat
häntä, kanttoori, koettakaat pistää häntä pussiin kysymyksillä ja
solmusanoilla; tehkäät se tässä meidän kuullessamme!
SEPETEUS. Mitä kyselisin häneltä?
TOPIAS. Esimerkiksi häistä ja niiden tarkoituksesta.
SEPETEUS. Vastaa minua, poika! Mikä on häitten tarkoitus?
ESKO. Sillä on monta tarkoitusta.
SEPETEUS. Sen päätarkoitus?
MIKKO (erittäin Eskolle). Että mies tulee vaimonsa pääksi.
ESKO. Että mies tulee vaimonsa pääksi.
SEPETEUS. Mutta sen taivaallinen, sen juhlallinen tarkoitus?
MIKKO (erittäin Eskolle). Peli ja musiiki ja palavat olkilyhteet.
ESKO. Peli ja musiiki ja palavat olkilyhteet aidan-seipäissä.
SEPETEUS. Poika! Punnitse sanasi!
TOPIAS. Esko!
ESKO (itseksensä ja heittäen epäilevän katsannon Mikkoa kohden).
Hän narraa minua, tai on hän tyhmä pässi koko mies. (Poistuu hänestä
matkan).
TOPIAS: Kyselkäätpäs häneltä mailman luomisesta, Aabramista ja
Iisakista.
SEPETEUS. Minä kysyn sinulta: mistä on mailma luotu?
ESKO. Se on, niinkuin Hannuksen ruoto-ukko sanoi, luotu saven

palasta, vaan ei tyhjästä.
SEPETEUS. Mutta mistä on sitten tämä saven pala luotu?
ESKO. No no, ei nyt sentähden niin pitkälle mennä!--Ja siksi toiseksi,
sitä ei taitaisi sanoa kukaan, vaikka olisi hän niin lukenut kuin pispat ja
kirjan painajat. Se on ylönluonnollinen asia, ja ihminen on sokea,
Jumala paratkoon!
TOPIAS. Sokea, sokea! (Martta tulee vasemmalta, kädessä haarapussi,
jonka molemmat puolet ovat täytetyt). Tuossa on eväänne, pojat; ja nyt
pitkin kruunun sarkaa.
ESKO. Minä kannan pussin. (Ottaa Martalta pussin ja panee sen
olallensa).
MARTTA. Tässä on teille kaksitoista riksiä matka- ja häärahoiksi.
(Eskolle). Mutta sinä älliökö rahaa osaisit lukea?
TOPIAS. Hän ei ole harjaantunut siihen. Rahan käytös tulkoon Mikon
toimeksi.
ESKO. Pitäköön Mikko rahat, minä kannan pussin.
MARTTA. Tässä, Mikko! Katsokaat,