Novelleja II | Page 7

hauskaa se minun mielest?ni onkin.
Vitsa pujotetaan hauen lutusien ja suun l?pi, sitten hauki selk??n, yli oikean olkap??n, ja sitten piippu hampaisin.
-- "Tulethan sin? pian, Niiranen?"
-- "Tulen, kyll? min? tulen."
Ja niin astuu Sj?blom armaan taakkansa kanssa yl?s rantaa, hiljalleen ja vakavasti, kuten kalamiehen arvo vaatii, ja hauen pyrst? se l?p?ytt?? kantajansa pohkeita vuoroin toista, vuoroin toista, noin, noin. Se tuntuu v?h?n niinkuin hauskalta.
Ja-ha, tuolla n?kyy pienen talonsa portilla lihava Jokelinska... Jokelinska parka! Lesken? on ollut jo monta vuotta, mutta siin?p? sit? vaan el?? kihnuttelee muiden per?ss?. Vainaalta j?i tuo talon r?pisk?, mutta onhan siin? eukko paralla suoja ja l?mmin. Hyv? eukko, hyv? eukko! Ja voi kuinka nyt pyrkii Sj?blom'in kielelle sanaset:
-- "Katsokaas, matami Jokelin! T?mm?inen se taas tuli t?ll? kertaa."
Mutta semmoista ei salli kalamiehen arvo. Sen vuoksi otetaan vaan piippu suusta, tartutaan lakin lippuun ja noin tyynesti sanotaan:
-- "Hyv?? iltaa, matami Jokelin; mit?s kuuluu?"
-- "Jumal andako hyv? ildaa", vastaa Jokelinska -- Turunko seudulta sitten lienee kotoisin vai Uudestako kaupungista. -- Jumal andako! Kattos vaan, kut Sj?blomi j?lle piti saara yks tommotto kala!"
Ja Sj?blom'in kielt? polttaa j?lleen vastaus: Niin, niin matami Jokelin! T?mm?isi? hauki poikia ei vedell?k??n Turun puolella eik? juuri Uudessakaan kaupungissa, -- mutta taas tulee kalamiehen arvo v?liin, ja siksip? vastataankin vain:
-- "Onhan t?t? nyt t?ss? kerraksi keitt??."
Ja vastausta seuraa tuommoinen ylen tyyni sylk?ys vasemmasta suupielest?.
-- "Juu, juu", jatkaa matami Jokelin. "Kyll' se on koko friski kala. Mahraks se paina kuin pal'ja?"
-- "Ei t?m? paina t?ytt? leivisk??k??n", vastaa Sj?blom, nostaen taakkansa samalla toiselle olkap??lle.
-- "Jestapoo!" huudahtaa matami Jokelin. "No sit? ma olen munda, munda kerta sanona, ett' kut Sj?blomi vaan kalaa l?hte, niin kyll' maar se saa kans ja. Oliks Sj?blomill' Niiranen f?liis?ns?"
-- "Tuonnehan se j?i rantaan."
-- "Saiks Niirane ja?"
-- "No miks'ei? Hyv?sti nyt taas, matami Jokelin!"
-- "Aj??, aj??, Sj?blom, aj??!"
Hiljakseen astuu Sj?blom tuosta eteenp?in.
No niin! Eik?s vaan olekin taas ukko Vargentin puotinsa ovella seisomassa sikari hampaissa! Ilke? ukko, h?jy kerrassaan. Sj?blom on suuttunut ukko Vargentin'iin, ei siit? syyst?, ett? Vargentin oli kerran moittinut h?nen tinaustaan, vaan muusta, mist? lieneek??n. Vargentin! Kauppiaan kirjoissahan tuo on olevinaan, mutta oikeastaan ei ole muuta kuin hy?kk?ri vaan, tavallinen hy?kk?ri. On muka hyvinkin ylpe?t? miest? siit?, ett? kenralikuvern?ri kaupungissa k?ydess??n oli juhlap?iv?llisill? puhutellut h?nt?, vaikk'ei se keskustelu sit? kummempi ollut kuin ett? kenralikuvern?ri oli kys?issyt, oliko h?n sen K?kisalmen Vargentin'in sukuja, johon ukko Vargentin oli vastannut: "niet!" -- Ja ties mill? h?n oikein el?neek??n. Ei h?nell? ole juuri kauppaa eik? mit??n; kahvikattilansakin ostaa puotiinsa Jantuselta, joka on ihan vuskari.
No niin, Vargentin'ille ei muuta kuin lipun nyk?ys tervehdykseksi ja: "iltaa!"
Ukko Vargentin nyyk?ytt?? p??t?, mutta, n?hdess??n hauen, ei malta olla virkkamatta:
-- "Kattos pentelett?!"
Tuohon nyt tahtoisi vanha Aatami saada Sj?blom'ia vastaamaan jotakin vaskiastiain tinauksesta, mutta kalamiehen arvo se v?list? sulkee suun vanhalta Aatamiltakin, ja siksip? ei Sj?blom puhukaan mit??n. H?n astuu vaan eteenp?in, tiet?en, ett? ukko Vargentin katselee h?nen haukeaan ja n?kee, kuinka sen pyrst? l?p?ytt?? h?nen pohkeitaan, vuoroin toista, vuoroin toista, noin, noin.
Pian on Sj?blom'in kulkeminen kirjakaupan ohitse. Kirjakaupan mamseli istuu avonaisessa akkunassa ja n?hty??n h?net, se tahtoo sanoa h?nen haukensa, ly? k?tens? yhteen ja huudahtaa:
-- "Siidos!"
Ja Sj?blom nostaa lakkiansa ja vastaa kohteliaasti:
-- "Ku afton!"
Ei h?n juuri tykk?? tuosta ruotsinkielest?, mutta ainahan sit? tuli v?h?n opituksi Tampereella, opissa ollessa, ja kun nyt esimerkiksi kirjakaupan mamseli, herttainen ja yst?v?llinen ihminen, noin kauniisti ihmettelee pulskaa haukea Sj?blom'in selj?ss? ja ihmetelless??n pudottaa silm?nkin sukankutimestaan, niin pit?isih?n olla oikea peto, jos siihen muuta osaisi vastata kuin: -- "Ku afton."
V?litt?m?tt? sitten muutamasta maan ukosta, joka suuren hauen n?hty??n virkkaa "ohoh", ja muutamista kerj?l?ispojista, jotka toisiansa kylkeen ny?isten sopottavat: "kaho, kaho!" -- saapuu Sj?blom viimein omalle talollensa, omaan pihaan. Ty?pajaan ohjaa huolellinen mestari ensin kulkunsa: kuinkahan muka t??ll? ty?t ovat kulkeneet mestarin poissa ollessa.
Antilla, opinpojalla, on paraikaa kauha sulattua tinaa k?dess?, mutta n?hty??n ensin mestarinsa ja mestarin selj?ss? tuon hirmuisen hauen, unohtaa poika parka pian kauhat ja tinat ja j?? suu auki ihmettelem??n kauheata kalaa. Siin? h?n seisoo ja katselee kalan suuruutta, ja mit? suuremmaksi h?n huomaa kalan, sit? suuremmaksi kasvaa mestarikin h?nen silmiss?ns?, mutta sit? pienemm?ksi samalla k?y h?nen kauhansa sis?llys, sill? sulattu tina valuu hiljakseen lattialle.
-- "So, so!" sanoo Sj?blom, "katso ty?h?s!" Antti olisi ansainnut tukkap?lly?kin, kun tuolla tavoin kaataa maahan kallista Englannin tinaa -- se ei olekaan semmoista lyijynsekaista tinaa, jota Jantunen k?ytt??, vuskari, -- mutta eih?n sit? raskitse kurittaa lasta, ja lapsihan Antti viel? on, mik?s se olisi muuta kuin lapsi? Orpo on Antti poika ja on ollut jo kaksi vuotta opissa. Fiksi poika, fiksi poika.
Mutta Andersson, s?lli, on mestarinsa ollessa kalalla, taas k?ynyt Lipposkan luona naukkaamassa. Mies on ihan tujussa. Kummallinen mies! Selv?n? ollessaan ei puhu niin siunattua sanaa, mutta humalassa yht? mittaa kielt??n pieks??. Sj?blom olisi jo aikoja sitten pannut h?net pois, mutta pahus on kumminkin hyv? ty?mies, Pietarissa opin k?ynyt ja sitten monta vuotta ollut ty?ss? kuuluisassa prinssin vaaprikassa. Nyt, n?hdess??n mestarinsa ja mestarin kalan, alkaa Andersson taas tuon pitk?n tarinan, jota Sj?blom on jo