Novelleja II | Page 8

kuullut sata kertaa, ja joka aina alkaa n?in:
-- "Ent?s kun ennen maailmassa Pietarin kaupungissa. Kun min? olin prinssin vaaprikassa ja sunnuntai-iltoina Hinrinssonnin kanssa mentiin Nevalle nuotan vetoa katsomaan -- me asuttiin silloin Katarinahovissa --, niin siell?k?s lohia saatiin!"
Ja sitten tuo ilke? mies rupeaa kertomaan noista Nevan lohista, -- harmittaa minua ne Nevan lohet. Muikkuja ne ovat t?mm?isten haukien rinnalla. Nevan lohet!...
Andersson tarvitsisi nyt toriakin aika lailla siit?, ett? taas on tujussa, mutta Sj?blom ei viitsi riidell? p?ihtyneen kanssa. Sen vuoksi k??ntyykin h?n pois ja menness??n virkkaa tuommoisella puoleksi k?skev?isell? puoleksi kehoittavaisella ??nell?:
-- "Antesson menee nyt maata!"
Ja pois l?htee mestari eik? huolikaan kuunnella, kuinka Andersson l?htee toimittamaan:
-- "Vai maata? Soo o! Olenko min? sitten humalassa vai mit?? Maata?... Kyll? min? ymm?rr?n ammattini ja virkani, min?. Maata?... Juu ja takkar! Kyll?p? t?ss? sitten ty?t hyvin k?visiv?t, jos mestarit kulkisivat hailia onkimassa ja kis?llit maata rohjottaisivat. Jopa sitten! Pian olisi pankrutti talossa... Vai maata?..."
Ja sitten pit?? Andersson Antin kuullen viel? pitk?n puheen kunnollisen s?llin velvollisuuksista, siirtyen puheessaan v?hitellen j?lleen Pietarin kaupunkiin ja prinssin vaaprikkaan ja Nevan lohiin, joita h?n n?ki Hinrikssonnin kanssa, kun asuttiin Katrinahovissa. Ja Nevan lohista sit? mentiin taas mestarin haukeen ja mestariin. Puhe p??ttyi loukatun kunnian huudahdukseen:
-- "Vai maata? Olenko min? sitten humalassa vai mit??"
Ja Antti, poika pahainen, on kuin kahden tulen v?liss?: ei tied? kumpaisetko ne nyt todella ovat suuremmassa arvossa pidett?v?t, Nevanko lohet vai mestarinko hauet.
-- "Kerrankin", jatkoi Andersson lohijuttuansa, "kerrankin tuli nuotalle taas kenrali Stroganow, hyvin lysti ukko, oli palvellut Klaunoi Staapissa ja ollut oikein Kaukasin sodassa; nelj?kymment? kahdeksan risti? ja t?hte? rinnalla. Min? tunsin ukon oikein hyvin; aina kun nuotalla tavattiin, niin aina puhutteli minua: 'Aha', sanoi, 'Antrei Antreits, pannaankos nuuskaa?' Ja sitten kun ottaa taskustaan keisarin antaman priljanttisen taulinkan; siin? keisarin potretti, ei t?m?n, mutta sen vainajan, Aleksander ftaroi. Siit? h?n minulle sitten tarjosi aina; 'otapas nuuskaa', sanoi, 'Antrei Antreits; min? tykk??n Suomen pojista, semmoisista kuin sin?.' Nuuskattiin sitten ja rupateltiin. Niin, siin? ukko monastikin jutteli minulle semmoista, mist? ei kasettiloissa saanut hiiskahtaakaan. '?l? vaan', sanoo, 'puhu kellenk??n!' No ymm?rsinh?n min? sen itsekin: 'semmoisia salaisuuksia, joita ministerit vaan tiesiv?t'."
Jo rupesivat Nevan lohet saamaan Antissa suurempaa kunnioitusta, koska niiden niskassa oli keisarin lahjat ja ministerien salaisuudet.
-- "Kerrankin", pitkitti Andersson, "tuli kenrali Stroganow -- ukko makaa jo haudassa Volkovan hautausmaalla -- tuli nuotalle ja osti nuotan jokeen. Maksoi 150 ruplaa: mik? tuli nuotassa, se h?nen. Vetiv?t, vetiv?t sitten musikat selk? v??r?n?, ja kun pes?n viimeinkin saivat n?kyviin, niin -- ?l?p?s ved? en??!..."
-- "No?" sanoi Antti, eik? ollut hauella en?? kuin tuuman verta tannerta.
-- "... ?l?s ved? en??! Semmoinen oli peto pes?ss?, ett? kenralska kiljasi vaan ja l?ksi juoksemaan pakoon; tytt?ret samaa tiet?. Me j?imme vaan kenralin kanssa musikkain melua katsomaan. No siin? ei auttanut muuta kuin kutsu toisenkin vuoron miehet alas -- niit? on n?es kaksi vuoroa, toiset kun vet??, niin toiset lep?? -- ei muuta kuin kaikki miehet yl?s kiskomaan petoa".
-- "No, mik?s siell? oli?"
-- "Ei muuta kuin lohi vaan."
Ja nyt oli Nevan lohet kerrassaan voittaneet. Sj?blom parkaa!
-- "Puoli tuntia kiskoi kaksitoista miest? vetkaletta yl?s, ja arvaahan sen, miten se reuhtoi! Nuotan pes?n langat ne ratkeilivat noin vaan, ritsis ratsis. -- Jo karkaa! huusi ukko Stroganow. Ja silloin ei auttanut muuta kuin miehet lohen p??lle. Ja niin n?etsen k?vi kak-si-tois-ta miest? lohen p??lle istumaan, ja pyrst? letkui sittenkin niin ett? koko lautta t?misi."
Hauki rupesi taas pyrkim??n voittotantereelle, sill? kovin tuntuivat Antista nuo kaksitoista miest? raskaalta taakalta yhden lohen niskassa.
-- "Eik? ne musikat olisi sit? hengilt? saaneet, mutta annas kun pappa Stroganow veti sapelinsa ja sivalsi kaksi kertaa, niin p?? poikki, p?? poikki, ei auttanut."
-- "Kuinkas pitk? se lohi oli?" kys?si Antti verkalleen.
-- "Niin, se lohiko? Kaksi sylt? ihan j?nttiin."
Nyt oli hauki voittanut. Anttikin ymm?rsi nyt, ett? Andersson pani omiaan. Mestarin hauki oli voittanut, ja mestari kohonnut entist? korkeammalle.
Antti l?ksi pois ty?pajasta, viem??n pormestarille vasta tinattua kahvipannua, ja niin j?i Anderssonilta kertomatta, kuinka kaksi hevosta piti panna vet?m??n Stroganovan lohta.
* * * * *
Harmissaan Anderssonin kerskailuista, mutta kalamiehen arvo kumminkin s?ilytettyn?, oli Sj?blom vihdoin astunut kotiansa, ky?kin kautta tietysti, niinkuin kalamiehen tulee. Siell? ... mutta siell? vihdoin oli kalamiehen arvo kuitti.
Jonkinmoisella caesarimaisuudella paiskasi h?n hauen keskelle lattiata, ihailla muijan ja koko lapsilauman, ja istahti itse tuolille, k?det polvilla.
Ja siin? oli sitten ihailemista ja ihmettelemist?. Katsokaa millaiset sill? on silm?t ja suu -- voi sent??n! Heikin tekisi mieli koettaa, ovatko hyvinkin ter?vi? nuo hauen hampaat, mutta Liisu varoittaa: "?l? pitt? tommee, te pullee!"
Ja Sj?blomista tuntuu niin lystilt? ja hyv?lt? tuo Liisun varoitus.
-- "Te pullee, te pullee!" toistaa h?n itsekseen ja nauraa.
Mutta Sj?blomska seisoo jo kahvikattilan ??ress? kalamiehelle l?mmint? kupposta keitt?m?ss?, ja hyvill??n on em?nt?inen kauniista kalasta, josta tuo osa keitet??n ja tuo suolataan ja tuo paistetaan.
-- "Mamma, katso!" huudahtelevat lapset, ja milloin on ?idin katsominen selk?-ev??, hirve?n suurta, milloin leukaa.
-- "Jaa-a!" virkkaa h?n silloin. "No se meid?n pappa, se se on...." eik? h?n sanokaan, mit? se meid?n pappa