Novelleja I | Page 6

tarkan
huolen isäntänsä viinistä. Joka päivä hän kävi kellarissa kumminkin
kolme kertaa katsomassa, oliko kaikki niin kuin olla piti. Mutta
ihmeellistä: vaikka hän niin uutteraan siellä kävi, hän ei voinut estää
rottia särkemästä viinipulloja; joka viikko meni niitä rikki pari kolme
kappaletta. Ja oikein sydämmen surulla Sylvester, antaessaan joka
kuukausi tiliä viinikellarista, valitti herrallensa:
-- "Armollinen herra, kaikki on hyvin, mutta rotat ovat taas särkeneet
20 putelia; oikein minua kummastuttaa se rottain voima."
Kreivi ei voinut olla nauramatta tuolle rottain voimalle, jonka hän
hyvin ymmärsi. Mutta mitä huoli rikas kreivi muutamista kymmenistä
puteleista? Kaikessa muussa tiesi hän Sylvesterin olevan oikein
esimerkillisen palvelijan. Leikillään hän kumminkin virkkoi:
-- "Pane sinä pyydyksiä niille hitoille."
-- "Olen pannut, armollinen herra; mutta ne mahtaa olla hirmuisia
rottia, kun eivät käy satimeenkaan, pulloja särkevät vaan, niin että on
oikein kauheata."
Niin uskollinen viininvartija oli Sylvester, mutta mitäs tehdä, kun
kellarissa oli niin pahoja rottia!
Sylvesterin nenä oli tunnettu ympäri koko pitäjän, ei ainoastaan
punaisuuden, vaan myös aivastamisen tähden. Harvoin tosin Sylvester

aivasti, mutta -- herrainen aika sitä aivastusta! Ensin rupesi nenä
juureltansa vähän värähtelemään hienoin värein, ne uudistuivat ja
tiheytyivät; vähitellen mutistui suukin, silmät menivät kiinni ja koko
Sylvester oli niin happamen näköinen kuin etikasta nostettu kurkku.
Tässä asemassa oli hänen naamansa hetkisen, vaan sitten alkoi tuo
jättiläinen ihmisellisten nenäin seassa kohota ylöspäin, verkalleen,
verkalleen, kunnes ei koko pienestä päästä näkynyt muuta kuin tuo
nenällinen jättiläinen. Pieni nykäys vielä, ja sitten kuului räjähdys
hirveä ja sitten semmoinen "peräkaneeti" "haa-ah!" Tämä räjähdys oli
niin kova, että kun kreivinna ensi kerran sen kuuli, niin hän pyörtyi ja
olisi kenties kauankin ollut pyörryksissä, mutta kohta aivasti Sylvester
jälleen ja kreivinna heräsi. Ja heräähän sitä semmoisesta.
Niinkuin sanottu, kreivi läksi kaupunkiin ja otti Sylvesterin mukaansa,
ja Sylvester läksi hänen kanssaan ja otti mukaansa kaikki pienuudet ja
ison nenänsä, joka oli niin tumman punainen ja joka aivasti niin
merkillisen kovaa.
Mitä asiaa oli kreivillä kaupunkiin? Hän oli näet tänä-aamuna tulleista
sanomalehdistä lukenut, että Suomalainen Teateri oli tullut läheiseen
kaupunkiin. Tuon luettuansa oli kreivi lausunut: "Tämä tulee kuin
taivaasta!" ja päättänyt paikalla lähteä matkalle. Kaupungissa hän oli
kaksi päivää ja istui innokkaimpana kuulijana ja innokkaimpana
taputtajana teaterissa. Hän tutustui regissöörin kanssa ja tiedusteli
häneltä tarkoin kaikenlaisia asioita. Kutsuipa hän koko teaterin jäsenet
pulskiin pitoihin ja tilasi teaterin osakkeita 20 kappaletta.
Lopuksi hän vielä pyysi regissöörin luokseen majapaikkaansa ja siellä
he juttelivat milt'ei aamuun asti. Suurimmalla ystävällisyydellä saattoi
kreivi viimein vieraansa pois ja oli niin iloinen, että kun Sylvester tuli
auttamaan häntä riisumassa, taputti kreivi häntä olalle ja sanoi:
-- "Sinä vanha, uskollinen Sylvester."
-- "Armollinen herra!"
-- "Tähän asti ovat rotat särkeneet viinipulloja..."

-- "Oikein kauheasti."
-- "Eivätkä mene satimees?"
-- "Ei, jos halkeais!"
-- "Särje sinä tästä puolin itse jo ennakolta pari putelia, niin ehk'eivät
rotat enää särje."
-- "Jaa, mutta kenties se auttais!"
-- "Auttaa varmaan." Ja kreivi nauroi oikein sydämmen pohjasta ja
lisäsi:
-- "Sinä vanha, uskollinen Sylvester!"
Kreivillä oli lysti ja Sylvesterillä oli lysti. Mutta kaikkein lystintä oli
regissöörillä. Mikä häntä nauratti? Niin, kukas sen tietää, mikä niitä
herroja naurattaa, ne ovat jo sellaista nauravaa väkeä. Mutta
erinomaisen pilkalliselta vaan hänen naurunsa näytti.
Vaan koittipa viimeinkin merkillinen päivä Rauhalinnan kreivilliseen
taloon. Koko viime yön oli lampun nähty palavan kreivin kammiossa.
Aamulla hän oli kutsuttanut luokseen Sylvesterin ja käskenyt hänen
paikalla mennä kutsumaan paroni Alfonsia.
Alfonsin tultua kutsui kreivi saliin kreivinnan, Beatan, Alfonsin ja
Sylvesterin.
-- "Lapset," lausui hän juhlallisesti, "nyt on surpriisi viimeinkin
valmis." Niin lausui kreivi ja katsahti ylpeällä riemulla läsnäoleviin,
minkä vaikutuksen se muka tekisi heihin.
Kreivinna huokasi:
-- "No viimeinkin!"
Beata sanoi:

-- "Armas papan!"
Paroni Alfons ei tiennyt oikein mitä sanoa. Surpriisin odottaminen ei
ollut hänestä tuntunut yhtään ikävältä. Hän oli saanut kreiviltä,
tulevalta apeltaan, runsaasti varoja lainan nimellä, oli pannut
maatilansa hyvään kuntoon ja arveli -- ulkomailla saamainsa
valistuneiden käsitysten mukaan -- sopivaksi, että surpriisi viipyisi
vaikka hyvinkin kauan ja vaikka vielä sitäkin kauemmin. Mutta nyt
näkyi asiasta kumminkin loppu tulevan, sen ilmoitti kreivin sana.
Paroni ajatteli ensin, ett'ei hän sanoisi mitään, mutta kohteliaisuudesta
hän virkkoi, kumartaen:
-- "Mikä onni!"
Sylvester avasi silmänsä suuriksi, niin suuriksi kuin vaan pienuus salli,
ja sanoi hyvin painavasti:
-- "Soo-o!"
Kreivi katseli sanojensa vaikutusta ja varmemmaksi vakuudeksi sanoi
uudestaan:
-- "Niin, nyt on surpriisi valmis!"
Ja sitten hän sanoi sen vielä kerran.
Nyt vasta ryhtyi hän selittämään koko asian. Samana päivänä, jolloin
hän oli suostunut Alfonsin formaaliseen pyyntöön, oli hänessä herännyt
ajatus, viettää ainoan lapsensa, tuon kultakutrisen Beatricen,
kihlajaiset jollakin erinomaisella tavalla. Hän oli huomannut Molière'n
pöydällänsä ja siitä oli hänen mieleensä iskenyt toimittaa
näytelmäkihlajaispäiväksi. Ja sitten oli kreivi ruvennut haeskelemaan
sopivaa kappaletta, vaan viimein tullut siihen päätökseen, että hän itse
kirjoittaisi sopivan näytelmän. Hän kun oli sen saanut melkein
valmiiksi, niin oli Suomalainen Teateri tullut läheiseen kaupunkiin.
Sinne piti kreivin mennä saamaan "inspirationia" ja tiedustelemaan
regissööriltä, miten paraiten saisi seuranäytelmän pidetyksi. Ja nyt se
oli -- valmis! Kreivi