Novelleja I | Page 3

vanha kreivinna ja
taivaan kirkkaat tähdet.
Niin, rakkaus oli tunnustettu molemmin puolin ja vahvistettu
kreivinnan "amen" sanalla, mutta "pamaus" puuttui vielä; se piti
saataman Rauhalinnan vanhalta kreiviltä, ja -- sitä pamausta!
-- "Ei, ei, ja tuhat kertaa ei," sanoi vanha kreivi, kuultuaan rouvaltaan
koko asian. "Min'en salli mitään mesalliance'a, minä."
-- "Mutta pastorihan on oikein hyvä mies. Hän on nuori, hän on
sivistynyt, hän on oppinut, hän on..." ja nyt luetteli kreivinna
semmoisen rekisterin pastorin hyvistä avuista, että itse pastorikin olisi
ihmetellyt,
-- "Mutta vaikka hän olisi vielä enempi ja vielä sitäkin enempi, niin hän
on pappi ja torpan poika, Mon Dieu, kun ajattelen, mitä sanoisivat
sukulaisemme!"
-- "Mutta, Michel, muista toki, että Beatrice, näin meidän kesken

sanoen, on," -- kreivinna katsahti ympärilleen, eikö muka kuka
kuuntelisi -- "kohta 30 vuotta vanha."
-- "Vaikka 90!" kiljasi kreivi. "Minä vaan en salli, että tyttärestäni tulisi
nunna."
-- "Nunna!?"
-- "Niin, nunna jonkun pastorin kanssa."
-- "No mutta, Michel! Mieheensä kiinni-sidottu vaimo ja nunna: -- mikä
eroitus!"
-- "Amelie, sinä saatat kärsimykseni katkeamaan! Viimeinen sanani on:
tuosta liitosta ei tule mitään." Ja kreivi raapasi päätään oikein
vihoissaan, niin että peruukki siirtyi toiselle korvalle. Oikein
aviollisella rakkaudella kreivinna korjasi sen entiselle asemalle ja
sanoi:
-- "Minä jätän siis lapsemme onnen sinun käteesi. Pastori tulee
piakkoin itse puhumaan asiasta, Mieti tarkoin, mitä teet," Kreivinna
meni.
Kohta senjälkeen ilmoitti palvelija kreiville pastorin tuloa.
-- "Pyydä sisään," käski kreivi.
Ja sisään astui pastori, kasvot entistä vaaleampina, ja luultavasti siitä
syystä näytti nuttukin mustemmalta. Arka hän oli luonnostaankin, tuo
nuori apulainen; kummakos olikaan, että hän, tullessaan pyytämään
ylpeältä kreiviltä hänen tytärtänsä, hieman vavahteli pelosta.
Kreivi pyysi istumaan.
Pastori istui, pyöritellen uutta huopahattuansa, uskaltamatta sanaakaan
virkkaa, ja mitä enemmin hän hattuansa pyöritteli, sitä enemmin
sekaantuivat hänen ajatuksensa; hän ei muistanut kuolemakseenkaan,
millä sanoilla hänen piti alkaman puheensa.

-- "Kuinka voitte, herra pastori?" kysyi viimein kreivi kohteliaasti.
-- "Kiitos! kyllä minä voin hyvin, se tahtoo sanoa minä en voi yhtään
hyvin, se tahtoo sanoa minä voisin oikein hyvin, jos minä voisin..." ja
nyt hän sekaantui taas ja pudotti maahan uuden huopahattunsa.
-- "Olettepa hajamielinen tänään."
-- "Niin, minun ilmoituksessani on sydän, se tahtoo sanoa minun
sydämmessäni on ... ymmärrättehän, herra kreivi?"
-- "Ymmärrän. Se tahtoo sanoa, minä en ymmärrä ollenkaan. Mutta jos
teillä on jotain sanomista, niin olkaa hyvä ja puhukaa rohkeasti vaan,
herra pastori," sanoi kreivi ystävällisesti.
Tämä rohkasi nuoren sielunpaimenen mieltä ja hän alkoi:
-- "Herra kreivi! Paavali sanoo: parempi on..."
-- "Niin, kyllä hän sanoo niin."
-- "Kuinka? Tiedättekö te, mitä Paavali sanoo?"
-- "En tiedä tarkoin, mitä Paavali sanoo, mutta minä arvaan, mitä
Moses tahtoo sanoa Paavalin sanoilla. Kreivinna on puhunut minulle
kaikki."
Voi kuinka iloinen oli nyt pastori, kun kuuli tehtävänsä jo tehdyksi!
Tuntui hänestä kuin olisi taakka pudonnut hänen hartioiltaan. Koko
viime yön hän oli viettänyt unetta, ajatellen vaan, mitenkä saisi asiansa
oikein esitellyksi. Ja nyt oli jo kreiville koko asia tunnettu; kreivinna oli
siis käynyt miestänsä ennakolta valmistamassa: tuo hyvä kreivinna,
joka oli todistanut jasmiini-majassa kahden autuaan sielun rakkauden!
Nyt oli pastori rohkea.
Hän nousi ylös ja virkkoi:
-- "Herra kreivi! Te tiedätte siis, että minä rakastan neiti Beataa; minä
halajan häntä aviopuolisokseni ja minä halajan..."

-- "Mutta minä -- suokaa anteeksi -- en halaja," tiuskasi kreivi.
Ja nyt oli pastorin rohkeus jälleen haihtunut, kun hän näin äkki
arvaamatta kuuli tuon sanan; haihtunut oli rohkeus, ja uusi huopahattu
oli jälleen maassa.
-- "Herra kreivi, minä en ymmärrä oikein..."
-- "Vai niin? Ettekö ymmärrä sitä, että isän tahto vaikuttaa asiassa
jotakin ja että minä paneudun vastaan teidän ja Beatan naimista?"
-- "Mutta mistä syystä?" kysäsi pastori ihmetellen, "vaimonhan pitää
luopuman isästä ja äidistä ja mieheen kiinni sidottu oleman!"
-- "Mutta suutarin pitää pysyä lestissänsä."
-- "Jassoo!!" sanoi pastori. Hänellä ei ollut tapana sanoa tuota sanaa,
mutta milloin hän sen sanoi, silloin oli jotain merkillistä tapahtunut.
Hän oli toivonut saada omakseen naisen, jota hän rakasti, hän oli viime
yönä sielunsa silmillä nähnyt kauniin perhekuvan, hän oli nähnyt
provastin hyviä tuloja ja pullean provastinnan ja pulleaposkisia
provastin-alkuja, yhden, kaksi, kolme ja neljäkin ja kukaties kuinka
suuren siunauksen; kreivin ystävällisyys oli vielä enemmin rohaissut
häntä ja -- nyt oli kaikki kumossa. Senvuoksi hän vielä kerran sanoi
hyvin painavasti:
-- "Jassoo!! Nyt ymmärrän syyn kieltoonne. Voikaa hyvin, herra
kreivi!" Ja sen sanottuaan pastori meni, mutta ovelta hän kääntyi
takaisin, hän oli näet unohtanut uuden huopahattunsa lattialle ja ovessa
hän vielä sanoi itsekseen:
-- "Jassoo!!!"
Kuinka kauan pastori lie surrut ensimmäistä rakkauttaan, sitä en tiedä.
Mutta sen vaan tiedän, että hän piakkoin muutettiin toiseen pitäjään --
niinkuin apulaisia tavallisesti muutellaan, luultavasti sentähden, että he
oppisivat tuntemaan Suomenmaata, jonka maantietoa he eivät ole
ennättäneet heprean-kielen tähden lukea sittenkuin koulussa. Sen

myöskin tiedän, että hänellä oli vielä kerran tilaisuus sanoa jassoo.
Uudessa pitäjässä hän nimittäin rakastui -- ja nyt kauniit lukijattareni
oikein kuorissa veisaavat: voi noita miehiä! -- rakastui erään kauppiaan
tyttäreen. Myöntymyksen sai