Novelleja I | Page 5

sen. H?n pyysi kreivilt? sanomattoman suurta onnea itsellens?, saada ihanan Beatricen k?den, Beatricen, joka oli h?nen sielunsa pyhyys j.n.e. j.n.e.
-- "Herra paroni!" sanoi kreivi juhlallisesti. "Te tahdotte ry?st?? pois minulta vanhain p?ivieni ilon, ainoan riemun, mun Beatrice lapseni. Minun pit?isi oikeastaan kysym?n teilt?: rakastatteko vilpitt?m?sti lastani? Mutta min? tunnen teid?t kunnon mieheksi ja senvuoksi en min? sit? kysy."
-- "Hyv? on, kun et kysy," ajatteli paroni, mutta ??neens? sanoi h?n: "Teid?n hyv? ajatuksenne minusta on kallis aarre minulle."
Ja he puristivat toistensa k?tt?, tuleva appi ja tuleva v?vy.
Ennenkuin he saliin l?ksiv?t, meni kreivi p?yd?n ??reen ottaakseen nuuskarasiaansa. Samassa lankesivat h?nen silm?ns? er??lle kirjalle, jonka sel?ss? oli kultakirjaimilla: "Moli��re." Kreivi pys?htyi ja lienee saanut jonkun ?kkin?isen ajatuksen, sill? h?n j?i seisomaan paikalleen, eik? aikaakaan, niin nousi hymy h?nen huulillensa, h?nen silm?ns? v?l?hteliv?t, h?n napsautti sormiansa ja lausuen: "t?m? on ihanata!" l?ksi paronin kanssa saliin.
Siell? h?n yhdisti sitten Beatan ja paronin k?det ja piti pienen puheen. Vanha kreivi oli liikutettu ja h?n olisi mielell??n lausunut jotakin jumalista tahi jonkun virren v?rssyn. H?n kyll? k?vi kirkossa, niinkuin kreiveill? meid?n maassa on tapana, mutta nyt niinkuin ihmeeksi h?n ei muistanut muuta kuin: "Maa suur' ja avara, ja kaikk' sen tavara." Mutta se ei nyt oikein olisi sopinut. Lopuksi kreivi lausui:
-- "Lapset, te olette nyt kihlatut, mutta teid?n kihlauksenne pid?mme kumminkin viel? salassa. Minussa on nimitt?in her?nnyt kaunis ajatus. Min? tahdon valmistaa teille ja koko pit?j?lle surpriisin, odottamattoman huvituksen. Se vaatii kumminkin aikaa; malttakaa siis v?h?n ja luvatkaa, ett'ette puhu kihlauksestanne mit??n kellenk??n."
Kaikki lupasivat sen.
Parin p?iv?n per?st? kumminkin kreivinna uskoi t?m?n asian kuiskuttamalla rouva A:lle, vaan ei kellenk??n muulle. Parin p?iv?n per?st? kertoi rouva A. sen rouva B:lle, vaan ei kellenk??n muulle. T?m? taas teki samoin rouva C:lle, ja niin kulki asia suurena salaisuutena rouvalta toiselle, kunnes koko pit?j?n aatelinen rouva-aapelus oli l?pik?yty.
Kului viikkoja, kului kuukausi, kaksi, jopa kolmekin, mutta kreivi ei viel?k??n sallinut kihlajaisia viett??. Joka ilta istui h?n lukittujen ovien takana hyvin my?h??n saakka; kreivinna ei ollut utelias, mutta sattumalta h?n kumminkin usein hiipi oven taakse ja pilkisti avaimen rei?st?. Mutta kreivi oli, luultavasti my?skin sattumalta, tukkinut sen puumulilla sis?st? p?in, niin ett'ei n?kynyt mit??n. Tuo nyt oli harmillista! Kreivinna kuunteli, hengityst??n pid?tt?en, mutta ei kuulunut muuta kuin kyn?n rapinaa ja paperin kahimisesta. Ja kun kreivinna joskus illalla k??nsi puhetta sinne p?in ja tiedusteli miehelt??n asiaa, silloin t?m? hyvin salaisena virkkoi:
-- "K?rsimyst?! Min? valmistan surpriisi?!"
Vihdoin ruvettiin pit?j?ss? jo v?hitellen ep?ilem??n koko asiasta. Naurahdeltiin Rauhalinnan "tulevalle surpriisille, josta ei tule mit??n" j.n.e.
Viisi kuukauta oli ummelleen kulunut, niin er??n? aamuna tuli kreivi aamias-p?yt??n erinomaisen iloisena. H?n hymyili, h?n tervehti rouvaansa sanomattoman lempe?sti, h?n suuteli tyt?rt?ns? otsaan ja, pit?en kultakutrista p??t? k?siss?ns?, sanoi:
-- "Mun oma lapseni! Pian loppuu odottamisen aika, sill? surpriisi, jota olen valmistanut, on jo..."
-- "Valmis!" riemuitsivat kuorissa mamma ja kultakutrinen Beata.
-- "Puoleksi jo!" sanoi kreivi riemuiten.
-- "Hm!" sanoi kreivinna, ja Beata sanoi my?skin:
-- "Hui!"
-- "Niin, se on puoleksi jo valmiina, ja toivon sen piakkoin saavani aivan loppuun. Mutta minun on ensin pariksi p?iv?ksi ment?v? kaupunkiin sit? varten. Min? l?hden jo t?n??n. Sylvester seuratkoon minua."
Ja pian l?ksi kreivi kaupunkiin Sylvesterin kanssa.
Mutta kuka oli t?m? Sylvester, jota ei edes karahteerattu mill??n kunnianimell?, vaan sanottiin noin vaan yksinkertaisesti: Sylvester? H?n oli kreivin kamaripalvelija, parran-ajaja, vouti, asiamies, viinikellarin p??llikk?, sanalla sanoen factotumi. Sylvester oli vanha uskollinen palvelija, ja sen vuoksi kreivi aina otti h?net mukaansa matkoille, sill? h?n osasi aina kaikesta hyvin huolen pit??. Sylvester oli vanha ukko, noin 60:n i?ss?, mutta erinomaisen ketter? viel?. Pieni h?n oli kasvultaan, per?ti pieni, pienet oli h?nell? silm?t, pieni oli p??, pienet k?det ja jalat; ihmiset sanoivat, ett? h?nen ?lyns?kin on pieni, mutta se oli vaan pelkk?? parjausta. Kaikki oli miehess? pient?, paitsi nen?, joka oli niin iso ja paksu, ett'en oikein osaa sanoakaan kuinka iso ja paksu se oli. Kaiken isoutensa ja paksuutensa lis?ksi se viel? oli tumman punainen. Ihmiset sanoivat sen tulleen punaiseksi viinan juomisesta, Sylvester kun muka oli kreivin viinikellarin p??llikk?, mutta se oli pelkk?? parjausta sekin. P?invastoin h?n piti oikein tarkan huolen is?nt?ns? viinist?. Joka p?iv? h?n k?vi kellarissa kumminkin kolme kertaa katsomassa, oliko kaikki niin kuin olla piti. Mutta ihmeellist?: vaikka h?n niin uutteraan siell? k?vi, h?n ei voinut est?? rottia s?rkem?st? viinipulloja; joka viikko meni niit? rikki pari kolme kappaletta. Ja oikein syd?mmen surulla Sylvester, antaessaan joka kuukausi tili? viinikellarista, valitti herrallensa:
-- "Armollinen herra, kaikki on hyvin, mutta rotat ovat taas s?rkeneet 20 putelia; oikein minua kummastuttaa se rottain voima."
Kreivi ei voinut olla nauramatta tuolle rottain voimalle, jonka h?n hyvin ymm?rsi. Mutta mit? huoli rikas kreivi muutamista kymmenist? puteleista? Kaikessa muussa tiesi h?n Sylvesterin olevan oikein esimerkillisen palvelijan. Leikill??n h?n kumminkin virkkoi:
-- "Pane sin? pyydyksi? niille hitoille."
-- "Olen pannut, armollinen herra; mutta ne mahtaa olla hirmuisia rottia, kun eiv?t k?y satimeenkaan, pulloja s?rkev?t vaan, niin ett? on oikein kauheata."
Niin uskollinen viininvartija oli Sylvester, mutta mit?s tehd?, kun kellarissa oli niin pahoja rottia!
Sylvesterin nen? oli tunnettu ymp?ri