Novelleja I | Page 4

joku pastori oli ollut v?h?ll? tulla h?nen v?vykseen. Mutta aatelista ei kuulunut, ja Beata oli jo 30 vuotta vanha. Ep?toivo rupesi taas valloittamaaan, mutta -- ah! niinkuin taivaasta pudonnut enkeli tuli nyt pit?j??n muuan nuori paroni Alfons, joka oli perinyt huononp?iv?isen maatilan t??ll?. T?m? Alfons herra oli ollut monta vuotta ulkomailla ja saanut siell? kaikenlaisia valistuneita k?sityksi? kaikenlaisista valistuneista asioista. H?nen maatilansa oli huono, se piti siis saataman paremmalle kannalle. Mutta mist? varoja? Luottamusta h?nell? ei ollut, tilaan ei kukaan kiinnikett? olisi ottanut? Tuosta pulasta pelastivat h?net ulkomailla saamansa valistuneet k?sitykset: h?n p??tti naida. Rikas morsian kun oli tarjona Rauhalinnassa, teki kreivi itsens? tutuksi taloon, ja pian sai h?n valloitetuiksi kaikkien syd?mmet puoleensa, ensin kreivinnan, sitten kreivin ja sitten Beatan. H?n oli kaunis mies, osasi puhua niin paljon kaunista ulkomailta, h?nell? oli kaunis barytoni-??ni ja h?n soitti Meyerbeerin Hugenottejakin oikein kauniisti. Ent?s h?nen k?yt?ksens?? Kreivinna sanoi, ett? h?n on koko mies t?ynn? noblessia ja elegansia ja ett? h?n on spirituelli ja -- sanalla sanoen h?n oli gentleman. Ja kun he sitten noin illalla soittivat Beatan kanssa Hugenotteja �� quatre mains, ja kun paroni tuon tuostakin loi Beataan katseen t?ynn? ihastusta, ja kun h?nen syd?mmest??n p??si syv? huokaus, silloin kreivinna ja kreivi, istuen sohvalla, katsahtivat toisiinsa s?ihkyvin silmin.
-- "H?n on charmant," kuiskasi kreivinna.
-- "Charmant!" kuiskasi kreivi.
Ja sitten he viel? yhdess? kuiskasivat:
-- "Oikein charmant!"
Ja niin tuli kerran kaunis ilta. T?hdet tuikkivat taaskin taivaalla; paroni ja Beata istuivat jasmiinimajassa kahdenkesken. Ja siin? puheli paroni kauan aikaa hyvin kauniisti. Viimein h?n lausui:
-- "Ihana Beatrice! Usein olen kysynyt itselt?ni, miksi el?n viel?, miks'en kuollut etel?maan hekumalliseen ihanuuteen tahi miks'en kuollut taistellessani Algerian tiikerien kanssa. Miksi s??sti minua kohtalo ja viskasi minut t?nne kylm??n Pohjolaan? Ja min? olen saanut viimeinkin vastauksen. T??ll? kylm?ss? Pohjolassa olen l?yt?nyt palavimman rakkauteni esineen. Neiti" -- ja nyt laskeutui paroni polvillensa -- "min? rakastan teit?, niinkuin koskaan on voinut rakastaa nuorta aatelisneitoa nuori aatelismies, joka" ... paroni yritti sanoa: joka on saanut ulkomailla valistusta, mutta niin h?n ei kumminkaan sanonut, vaan jatkoi: "joka, n?hty?ns? etel?isen ihanimpia kukkia, on t??ll? kylm?ss? Pohjolassa kumminkin l?yt?nyt kukan, jonka rinnalla etel?isen ihanuudet kalpenevat, vaalistuvat, raukeavat tyhj??n. Neiti, siin? vilpit?n rukoukseni; min? odotan mit? te siihen sanotte."
-- "Amen!" huusi nyt kuin kerran ennenkin er?s ??ni heid?n takanaan. Se oli kreivinna, joka taaskin aivan sattumalta oli l?hestynyt jasmiinimajaa ja aivan sattumalta kuullut heid?n puheensa.
-- "Amen!" riemuitsi h?n, "niin sanoo tytt?reni, min? tied?n sen, vaikka h?nen kainoutensa ei salli sen sanan tulla syd?mmest? ulos, ja 'amen' sanon min?kin!"
Ja niin sitten lupasivat sill? hetkell? kaksi autuasta sielua toisillensa ikuisen rakkauden, ja sit? olivat todistamassa Rauhalinnan vanha kreivinna ja taivaan kirkkaat t?hdet.
Rakastuneet meniv?t sitten soittamaan Hugenotteja, mutta kreivinna, onnensa tunteiden ylenpalttisuudessa, riensi kreivin kammioon ja tuskin oli oven saanut auki, niin jo huudahti:
-- "Michel! Michel! Sanothan sin?kin amen!" ja kreivinna lankesi miehens? kaulaan ja suuteli h?nt?, mit? ei ollut tehnyt 20:een vuoteen. Kovin kummastui kreivi, keskeytettyn? n?in ?kki?. H?n pyykk?si suutansa ja oudostuneena kysyi:
-- "Pit??k? minun sanoman amen, ja mihin?"
-- "Mihin? Siihen kauniisen rukoukseen!"
-- "Herran t?hden, Amelie, mit?s puhutkaan?"
-- "No, voi, voi, kun et sin? ymm?rr?! Tied? sitten, ett? min? omilla korvillani kuulin, kuinka kauniisti h?n rukoili. H?n sanoi ensin, kuinka kuumassa etel?n maassa on paljon tiikerej? ja jalopeuroja, ja kuinka siell? kasvoi daadeleja ja palmuja ja muita Afrikan kukkasia ja kuinka h?n sitten oli tullut kylm??n Pohjolaan, jossa oli niin l?mmin ja kaikista kauniimpia kukkia ja ... ja ... en min? osaa niin sanoa, kuinka kauniisti h?n rukoili, ja sitten h?n kysyi mit? h?n siihen sanoo ja h?n sanoi amen ja min? sanoin amen ja sinun pit?? my?s sanoa amen."
Jo nyt Rauhalinnan vanha kreivi s?ik?hti. Kaksi nelj?tt?kymment? ajast'aikaa oli h?n el?nyt Ameliensa kanssa onnellista avioel?m??. Kreivinna oli aina ollut niin lempe? ja hiljainen. Mutta nyt ?kki? h?n oli l??h?tt?en tullut suutelemaan miest?ns?, ja h?nen silm?ns? paloivat niin kummallisesti ja tuo sekanainen puhe -- huh! Kreivin mieless? her?si hirve? ajatus: olisiko rakas Amelie yht'?kki? tullut hupsuksi? Kreivi hypp?si tuoliltaan, h?n vapisi, h?nen silmiss??n musteni; h?n tarttui p??h?ns? molemmin k?sin ja jupisi itsekseen:
-- "Mit?s t?m? nyt merkitsee? Tiikerit ja jalopeurat ... Afrikan kukkaset ... Pohjolan kylm? l?mmin ... ja h?n rukoili ja h?n kysyi ja h?n sanoi amen ja h?n sanoi amen ja minun pit?? sanoa amen... Amelie, kuinkahan on sinun laitasi taikka kuinkahan on minun laitani, mutta jompikumpi on meist? hullu."
-- "Ei, ei, me olemme molemmat hulluja ja pelk?st? ilosta; ah, jos sin? vaan olisit kuullut..."
-- "Mutta selit?, hyv? ihminen, mik? sinun on!"
-- "Olenhan jo tuhat kertaa kahden minuutin kuluessa sanonut, ett? tuo charmant Alfons on tunnustanut rakkautensa!"
-- "Sinulleko?" ja taas musteni kreivin silmiss?.
-- "Michel, sin? olet sukkela t?n'iltana. Salli minun viel? suudella sinua! Beatricelle h?n sen tunnusti, Beatricelle!"
Nyt ymm?rsi kreivi asian.
-- "Huh!" huokasi h?n helpommin. "Min? luulin taivas tiesi mit? tapahtuneeksi."
-- "Sanothan amen?"
-- "Olen valmis antamaan lapseni tuolle kunnon miehelle; mutta h?n tulkoon tekem??n formaalisen pyynn?n."
Ja huomenna paroni teki