Nora | Page 5

Henrik Ibsen
niin raskaasti ja kauvan olet tehnyt
työtä äitisi puolesta.
Rouva Linde. Minä kyllä en ylenkatso ketään. Vaan se on totta: minä
olen sekä ylpeä että iloinen, kun ajattelen, että minulle oli suotu tehdä
äitini loppuijän senkin verran huolettomaksi.
Nora. Ja olet myös ylpeä, kun ajattelet, mitä olet tehnyt veljiesi eduksi.
Rouva Linde. Siihen, näyttää minusta, on minulla syytä.
Nora. Niin minustakin. Mutta nyt saat kuulla jotakin, Kristiina.
Minullakin on jotain, josta saatan olla ylpeä ja iloinen.
Rouva Linde. Sitä en epäile. Vaan mitä sinä tarkoitat?

Nora. Puhu hiljaan. Ajatteles, jos Torvald kuulisi sen! Sitä hänen ei
pidä saada millään muotoa --; sitä älköön kukaan saako tietää, Kristiina;
ei kukaan paitse sinua.
Rouva Linde. Mutta mikä se sitten on?
Nora. Istu tähän (vetää hänet luoksensa sohvalle istumaan.) Tiedätkös
-- minullakin on jotain, josta olen ylpeä ja iloinen. Minä se olen, joka
olen pelastanut Torvaldin kuolemasta.
Rouva Linde. Pelastanut --? Millä tavoin pelastanut?
Nora. Kerroinhan minä sinulle matkastamme Italiaan. Torvald ei olisi
voinut jäädä eloon, jos hän ei olisi päässyt sinne --
Rouva Linde. No niin; isäsi antoi teille rahat, jotka siihen tarvittiin --
Nora (hymyilee.) Niin, -- sitä luulevat sekä Torvald että kaikki muut;
mutta --
Rouva Linde. Mutta --?
Nora. Pappa ei antanut meille äyriäkään. Minä se olin, joka rahat
hankin.
Rouva Linde. Sinäkö? koko tuon ison summan?
Nora. Kaksitoista sataa specieriksiä. Neljä tuhatta kahdeksan sataa
kruunua. Mitäs siihen sanot?
Rouva Linde. Mutta, Nora, kuinka se oli mahdollista? Olitko voittanut
arpajaisissa?
Nora (halveksien.) Arpajaisissa? (puhaltaa.) Mitäs vaikeata siinä silloin
olisi ollutkaan?
Rouva Linde. Mutta mistä sinä sitten otit ne?
Nora (hyräilee ja hymyilee salakähmää.) Hm; tra la, la, la!

Rouva Linde. Sillä lainatahan et niitä voinut.
Nora. Vai niin? Miksikä ei sitä?
Rouva Linde. Ei, eihän vaimo voi lainata ilman miehensä suostumusta.
Nora (keikahuttaa päätänsä.) Oh, kun on semmoinen vaimo, jolla on
hiukan kykyä toimeliaisuuteen, -- vaimo, joka ymmärtää menetellä
hiukan älykkäästi, niin --
Rouva Linde. Mutta, Nora, minä en ollenkaan ymmärrä --
Nora. Sitä sinun ei tarvitsekkaan. Kuka on sanonut minun lainanneeni
rahat. Olenhan minä voinut saada ne toisella tavoin _(heittäytyy
nojautumaan sohvaan.)_ Olenhan voinut saada ne toiselta tai toiselta
ihailijoistani. Kun on sen verran viehättävät kasvot kuin minulla --
Rouva Linde. Sinä olet hupakko.
Nora. Nyt olet varmaankin sanomattoman utelias, Kristiina.
Rouva Linde. Kuuleppas nyt, Nora-kulta, -- etköhän siinä asiassa lie
toiminut ajattelemattomasti.
Nora (käy jälleen suoraan istumaan.) Onko ajattelematonta pelastaa
miehensä henkeä?
Rouva Linde. Minusta nähden se on ajattelematonta, että sinä hänen
tietämättänsä --
Nora. Vaan eihän hänen sopinut saada mitään tietää! Herra Jumala,
etkös sitä voi käsittää? Hänen ei sopinut edes saada tietää, kuinka
vaarallinen hänen laitansa olikaan. Minun tykö lääkärit tulivat ja
sanoivat, että hänen henkensä oli vaarassa; ett'ei mikään muu voinut
auttaa häntä kuin olo etelämailla. Luuletkos, etten minä alussa kokenut
maanittelemalla päästä aikeeni perille? Minä sanoin hänelle, kuinka
hauskaa olisi minulle päästä matkustamaan ulkomaille niinkuin muut
nuoret vaimot; minä sekä itkin että rukoilin; minä pyysin häntä
johtamaan mieleensä missä tilassa minä olin, ja että hänen tulisi olla

kiltti ja suostua pyyntööni; ja sitten ehdottelin minä, että hän voisi ottaa
lainan. Mutta silloin oli hän vähällä suuttua, Kristiina. Hän sanoi minua
kevytmieliseksi, ja että hänen velvollisuutensa aviomiehenä oli
vastustella minun elkiäni ja oikkujani -- joksi hän muistaakseni nimitti
sitä. Niin, niin, ajattelin minä, pelastettava sinä kumminkin olet; ja
silloin ryhdyin minä toimiin --
Rouva Linde. Ja eikö miehesi saanut isältäsi tietää, ett'eivät rahat
tulleetkaan häneltä?
Nora. Ei, ei koskaan. Pappa kuoli juuri niinä päivinä. Olin aikonut
saada häntä osalliseksi salaisuuteeni ja pyytää häntä olla mitään
ilmoittamatta. Vaan kun hän makasi niin sairaana --. Sen parempi, sitä
ei ollutkaan tarpeen.
Rouva Linde. Ja etkös sittemmin koskaan ole uskonut asiata miehellesi?
Nora. Ei, Jumala varjelkoon, kuinka sinä voit semmoista ajatella? Hän,
joka on niin ankara siinä asiassa. Ja sitä paitsi -- Torvald, miehen
itsetunnollaan, -- kuinka tuskallista ja nöyryttävää hänen olisi tietää,
että hänen on jostakin kiittäminen minua. Se rikkoisi peräti meidän
välimme; meidän kaunis, onnellinen kotimme muuttuisi toisenlaiseksi
kuin se nyt on.
Rouva Linde. Etkös milloinkaan aio sanoa sitä hänelle?
Nora (mietiskellen, puoleksi hymyillen). Niin -- joskus kenties; --
monen vuoden perästä, kun en enää ole niin kaunis kuin nyt. Älä naura
sille! Minä tarkoitan tietysti: kun Torvald ei enää huoli minusta niin
paljon kuin nyt; kun häntä ei enää huvita, että minä tanssin hänen
edessään ja pukeun valepukuun ja deklamoitsen. Silloin voisi olla hyvä,
että on jotakin takavarana -- (keskeyttäen) Lipi lapi! Se aika ei tule
koskaan. -- Noh, mitäs nyt sanot minun suuresta salaisuudestani,
Kristiina? Enkö minäkin kelpaa johonkin? -- Muutoin voit uskoa, että
se asia on saattanut minulle murhetta. Ei ole todellakaan, ollut helppoa
minulle täyttää sitoumuksiani oikeaan aikaan. Tahdon sanoa sinulle,
että asioimismaailmassa on jotakin, jota sanotaan kvarttalikoroksi, ja
jotakin, jota kutsutaan maksunsuoritukseksi; ja niitä on aina niin

kauhean vaikeaa saada suoritetuksi. Siis on minun näet täytynyt
säästellä siellä sekä täällä, missä olen voinut. Taloudenrahoista
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 31
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.