Niilo Klimin maanalainen matka | Page 8

tutkija eli arvostelija. Heidän tulee tutkia jokaisen taipumuksia ja
kelvollisuutta, pitää tarkasti huolta nuorison käytöksestä ja lahjoista,
sekä vuosittain laittaa hallitsijalle luettelo niistä, jotka ansaitsevat
etukädessä tulla huomioon julkisien virkojen asettamisessa; samaten on
heidän asianansa antaa lausunto siitä, missä toimessa kukin kokelaista
parhaiten voi olla isänmaan hyötynä. Nämä tiedot saatuansa kirjoituttaa

hallitsija kokelaitten nimet erääsen kirjaan, voidaksensa milloin tahansa
nähdä, ketkä ansaitsevat tulla huomioon avonaisia virkoja asetettaissa.
Mainittu nuori nainen oli neljä vuotta takaperin saanut niin oivat
kiitokset karatteilta, että hallitsija niiden johdosta määräsi hänet
presidentiksi hänen syntymäkaupunkiinsa. Tätä tapaa antaa kullekin
toimensa syntymäseudullansa noudatetaan aina tarkasti Pootualaisten
kesken, sillä he otaksuvat ettei kukaan paremmin saata tuntea oloja
paikkakunnalla kuin se joka siellä on syntynyt ja kasvatettu. Palmka (se
oli tämän nuoren naisen nimi) oli nyt kolme vuotta suurimmalla
kiitettäväisyydellä hoitanut virkaansa ja häntä arvosteltiin
ymmärtäväisimmäksi puuksi koko kaupungissa, sillä hän oli niin
varovainen käsityksissänsä, että hän tuskin luuli jotakin asiata oikein
älyävänsä ennenkuin hän oli kuullut sitä kolmasti taikka neljästi
kerrottavan, mutta mitä hän kerran oli saanut selvästi mieleensä sen hän
käsitti perinpohjin, ja kehitti semmoisella tarkkaälyisyydellä jokaisen
sekavankin kysymyksen, että kaikki hänen tuomionsa saivat
ennusjumalan vastauksen maineen. Eikä hän ollutkaan koko
virka-ajallansa julistanut vielä ainoatakaan tuomiota, jota ei korkein
oikeus olisi kiitoksella vahvistanut. -- Sentähden, kun tarkemmin
punnitsin tätä järjestelmää, että molemmilla sukupuolilla oli sama
tilaisuus tarttumaan julkiseen elämään, minkä ensin olin hyljännyt, ei
se nyt näyttänyt minusta niinkään mielettömältä. Minä ajattelin
itsekseni: Mitäpä siitä, jos Bergenin pormestarin rouva asettuisi
miehensä sijalle tuomiopöydän ääressä? Mitäpä siitä, jos asianajaja
Sörenin tytär jolla on sana vallassansa ja sitä paitsi on älykäs tyttö,
hoitaisi oikeudenkäymisiä tyhmän isänsä asemesta? Meidän
lainhoidantomme ei suinkaan siitä vahinkoa saisi ja luultavaa on ettei
oikeudelle niin usein korvapuustia sivallettaisi. Edelleen ajattelin näin:
kepeäntekoiset tuomiot, joita ylipäänsä Euroopassa tehdään kyllä, jos
niitä huolellisesti tutkittaisiin, laitettaisiin takaisin ankaralla nuhteella
epäkypsinä hätikkötöinä.
Syy, miksi minulta suonta iskettiin oli tämä: Niinpian kun joku on
todistettu syylliseksi jostakin rikoksesta ei häntä tuomita ruoskittavaksi,
runneltavaksi eikä mestattavaksi, vaan hänen suontansa isketään siinä
tarkoituksessa, että saataisiin selvä siitä johtuuko tehty rikos ilkeydestä

taikka huonosta verestä ja epäterveellisistä nesteistä sekä vaikuttaisiko
tämmöinen menettely parantumiseen, koska tuomioistuimet täällä
alhaalla enemmän tarkoittavat rikollisen parantamista kuin
rankaisemista. Kuitenkin on tämä parantamisen tapa samalla myös
jonkinlainen rangaistus, kun näin tuomittua suoneniskua aina pidetään
häpeällisenä. Jos joku toisen kerran joutuu tämmöisestä erhetyksestä
kanteen alaiseksi, tuomitaan hän kansalaisoikeutensa menettäneeksi ja
ajetaan maanpakolaisuuteen maankuorelle, jossa kaikki ilman
poikkeuksetta otetaan vastaan. Tästä maanpakolaisuudesta vastedes
kerron tarkemmin. Syynä siihen miksi se haavuri, joka avasi minun
suontani hämmästyi vertani tutkiessaan oli se, että tämän kiertotähden
asukkailla veren asemesta on kirkas ja valkeaan vivahtava neste
suonissaan, ja jota valkeampata se on sitä enemmän se todistaa
puhtaudesta ja viattomuudesta.
Kaikesta tästä minä sain hyvän tiedon perehdyttyäni maanalaiseen
kieleen, ja minä rupesin sentähden penseämmin tuomitsemaan tätä
kansaa, jota siihen asti olin liian ajattelemattomasti halveksinut. Minä
käsitin pian, ettei näille puille, joita ensin olin pitänyt tuhmina ja
hassuina, inhimillisyys ja säädyllisyys ollut vieraita; ja ettei minun siis
tarvinnut peljätä henkeäni, mikä toivoni vielä enemmän vahvistui kun
minä huomasin että minulle kahdesti päivässä tuotiin ravintoaineita.
Ruokana oli tavallisesti hedelmiä ja kaikellaisia kaaliksia ja juomana
oli kirkas, erittäin hyvänmakuinen ja miellyttävä neste.
Pormestari, joka yhä edelleen piti minua vangittuna, ilmoitti heti
hallitsijalle, joka asui lähellä, että järjellinen eläin, vaikka sangen
omituinen ruumiinsa rakennukselta, sattumalta oli joutunut hänen
käsiinsä. Ruhtinasta miellytti asia ja hän käski minulle opettamaan
maan kieltä, minkä opittuani minut piti hoviin lähetettämän. Minä sain
siis kielenopettajan ja edistyin puolessa vuodessa niin että jotenkin
helposti saatoin keskustella asukkaiden kanssa.
Ehdittyäni oppia kielen ensimmäiset alkeet saapui toinen käsky hovista,
että opetustani piti jatkettaman, että minä pantaisiin kaupungin lukioon
että tämän laitoksen karatit eli tutkijat tarkemmin ottaisivat selvän
ymmärryslahjoistani ja sitten antaisivat lausunnon missä opin ja tieteen

haarassa minusta sopisi parasta toivoa. Kaikkia tätä noudatettiin
tarkasti, ja niin kauvan kun minä olin tässä laitoksessa hoidettiin minun
sekä ruumiillista että sielullista puoltani, eikä vähintä vaivaa nähty siitä,
että minä niin paljon kuin mahdollista tulisin puun kaltaiseksi, jossa
tarkoituksessa he ruumiilleni sovittivat keinotekoisia oksia.
Isäntäni kanssa juttelin joka ilta lukiosta tultuani kaikellaisista aineista
ja jos joistakin kysymyksistä. Todellisella mielihyvällä kuulteli hän
kertomustani siitä mitä minulle oli tapahtunut matkallani maanalaisen
maailmaan; mutta ennen kaikkia hän ylen määrin hämmästyi ja
ihmetteli kun kerroin meidän maastamme ja äärettömästä taivaasta
täynnä lukemattomia tähtiä. Kaikkea tätä hän kuulteli halullisella
tarkkuudella, mutta tuli vähän hämillensä kun hänelle puhuin puista
maan päällä: että niiltä puuttuu sielunelo, oma liikkumisen kyky, ja että
ne juurilla ovat aina samalla sijallansa maassa; ja hän loi minulle
tulistuneita silmäyksiä kun hänelle vakuutin että me hakkaamme
puumme maahan lämmittääksemme niillä huoneemme ja
keittääksemme ruokamme. Mutta hänen vihansa ei milloinkaan ollut
pitkäikäinen. Ehdittyänsä ajatella asiata muuttui hän vähitellen hyväksi
jälleen, ja ojensi silloin viisi oksaansa (useampaa hänellä ei ollutkaan)
korkeutta kohden ylistäen luojan viisasta neuvoa, joka tarkoituksilleen
on tutkimaton, ja kuulteli sitte jälleen halulla mitä minulla oli edelleen
kerrottavana. Hänen