Niilo Klimin maanalainen matka | Page 7

silmäys, ei
nöyrä eikä uhkaava, vaan kunnioitusta herättävä ja vakava. Minä
ymmärsin oitis olevani raastuvalla. Vartijat veivät minun saliin, jonka
permanto oli pantu kokoon nelikulmaisista, hienoksi hiotuista
marmorilevyistä. Korkeaselkäisessä kullatussa nojatuolissa istui puu
varsin kuin tuomari meillä, ja säännöllisessä hyvässä järjestyksessä
molemmin puolin häntä kaksitoista neuvosmiestä matalammilla
tuoleilla. Esimiehenä eli presidenttinä oli palmupuu, keskikorkuinen, ja
erkausi muista neuvosherroista sen kautta että sen lehdet olivat
erivärisiä. Molemmin puolin seisoi erikseen neljäkolmatta raatihuoneen
vahtimestaria, jokainen varustettuna kuudella kirveellä, mikä näky ei
minua erittäin miellyttänyt, kun minun tämän murhaajamäärän
paljoudesta ehdottomasti täytyi tulla siihen ajatukseen, että tämä
sukukunta oli erittäin verenhimoista.
Kun minä astuin sisälle, nousivat tuomarit seisomaan ja koroittivat
oksansa korkealle kattoa kohden, minkä juhlallisen tempun perästä he
taas istuivat paikoillensa. Minut vietiin nyt syytettyjen sijalle ja
asetettiin kahden puun keskelle, joiden rungot olivat lampaan nahoilla
päällystetyt. Minä ajattelin heitä asianajajiksi, ja tämä arvelu olikin
oikea. Ennenkun he saivat virkata mitään peitettiin presidentin pää
muutamilla tummilla hunnuilla. Sitte teki virallinen syyttäjä lyhyesti
kanteensa, jonka hän kolmasti kertoi, minkä jälkeen minun lainoppinut
apumieheni vastasi yhtä lyhyesti. Näitä virkkauksia seurasi puolen
tunnin äänettömyys, minkä jälkeen hunnut otettiin pois presidentiltä,
joka nyt nousi seisaalleen, taas ojensi oksansa korkeutta kohden ja
arvollisuudella lausui muutaman sanan, jotka minä ymmärsin sisältävän
tuomioni, sillä hänen vajettuansa annettiin minulle viittaus poistuman
ja vartijat veivät minun entiseen vankeuteeni, jossa minä odotin saavani
istua, kunnes minä sopivalla ajalla otettaisiin esille ihmiskunnan
huviksi ruoskittavaksi.
Sittenkuin olivat jättäneet minut yksin ja ruvettuani muistuttelemaan
kaikkea mitä tähän saakka oli tapahtunut, en saattanut muuta kuin

hymyillä tämän kansan yksinkertaisuudelle; sillä minusta oli kuin he
mieluummin olisivat esiintyneet "komeljanttareina" kuin oikeuden
haltijoina, ja kaikki mitä olin nähnyt heidän käytöksestänsä,
esikuvistansa, oikeusoloistansa j.n.e. näytti minusta paremmin sopivan
komedialle taikka naamiotempuksi kuin vakaaksi ja juhlalliseksi
tuomioistuimeksi. Ei! Toistapa on meidän maapallolla, varsinkin
Eurooppalaisissa, jotka väitteettä ovat ylhäisimmällä asteella. Mutta jos
en saattanutkaan muuta kuin halveksia tuota maanalaista kansaa sen
naurettavaisuuden ja vähäkykyisyyden takia, täytyi minun kuitenkin
myöntää niiden olevan sieluttomia eläimiä etevämmät; sillä kaupungin
kauneus, rakennusten arkkitehdillinen maku ja moni muukin seikka
osoitti, etteivät puut suinkaan olleet järkeä vailla ynnä että niillä oli
kaikellaista taitoa ja varsinkin konetaitoista kykyä. Mutta siinäpä olikin
kaikki minkä sain myöntää heidän kiitokseksensa.
Näin itseäni huvitellessani yksinäisyydessäni, tuli huoneesen muuan
puu, kädessänsä "näppärin" tapainen kone. Hän paljasti toisen
käsivarteni ja iski sen enempätä sanomatta suontani. Laskettuansa
minusta sen verran verta kuin hän arveli tarvitsevansa, pani hän siihen
erittäin taitavasti siteen; tämän tehtyä tutki hän ylen tarkasti vertani,
jonka jälkeen hän poistui äänetönnä mutta nähtävästi vähän
hämmästyneenä. Kaikki tämä lisäsi vielä käsitykseni lujuutta tämän
kansan tyhmyydestä. Mutta kun olin oppinut puhumaan heidän
maanalaista kieltänsä muuttui tämä halveksimiseni ihailuksi. Tuo
oikeudenkäyntitapa, jonka ennen olin niin naurettavana pitänyt,
selitettiin nimittäin minulle seuraavalla tavalla: ruumiinrakennuksestani
luulivat he saavansa otaksua minun olevan olento maapallon kuorelta,
ja kun kaikki näytti siltä kuin olisin tahtonut solvaista ylhäistä naista
vietiin minä sen johdosta raatihuoneesen. Toinen asianajaja oli katsonut
rikosta kovimmalta kannalta ja vaati minulle rangaistusta lain mukaan;
toinen ei tosin ollut vaatinut minun syyttömäksi julistamistani, mutta
oli arvellut että lainnoudattamista pitäisi viivytettämän kunnes oli saatu
tietää kuka ja mistä olin, ja pitikö minua pidettämän järjettömänä
luontokappaleena vai järjellisenä olentona. Edelleen sain tietää, että
oksien nostaminen ylöspäin oli uskonnollinen teko, joka toimitettiin
aina ennen oikeuden istunnon alkamista. Se seikka, että asianajajat
olivat verhotut lammasnahoilla, kuvasi sitä, että heillä aina piti

silmissänsä oleman tuo sielun puhtaus ja rakkaus totuuteen, jota
asianajajan tulee virassansa noudattaa; niinpä ovatkin kaikki asianajajat
täällä rehellisiä ja kunnon miehiä, joka osoittaa, että yhteiskunnassa
saattaa löytyä rehellisiä ja kunniallisia asianajajia. Laki on täällä niin
ankara vilpillisiä asianajajia vastaan, ettei hyvällä mitäkään petosta, tai
lainväärentämistä saateta peittää, uskottomuutta tekosyillä suojella,
ettei kukaan holvasti, kunnianloukkaaja tai petturi saata rangaistustansa
välttää. Heidän vitkaiseen käsityskykyynsä perustuu se seikka, että
lauseet kahdesti kerrotaan, ja tämä huono ajatuksenjuoksu onkin tämän
kansan tunnusmerkkinä kiertotähden muiden kansain joukossa; sillä ani
harvat heistä saattavat käsittää, mitä he läpimiten lukevat tai mitä he
vaan kerran kuulevat. Hän, joka oitis oivalsi mistä puhe oli, katsottiin
olevan arvostelukykyä vailla, ja semmoinen ylennettiin ani harvoin
korkeampiin ja tärkeämpiin virkoihin, koska kokemus usein oli
näyttänyt missä vaarassa valtio oli kun sitä johti henkilö, jolla oli vilkas
käsitys taikka jonka sopi lukea suurten nerojen joukkoon; kun sitä
vastoin raskaammin ajattelevat eli semmoiset, joita ivalla kutsutaan
"pöllöpäiksi", usein olivat laittaneet kuntoon ja oikealle uralle, mitä
hyväpäiset olivat epäjärjestykseen panneet. -- Kaikki tämä kaikui
oudosti korvissani, mutta vakaasti ajateltuani asiaa, en pitänyt sitä
niinkään mielettömänä. Mikä ennen kaikkia minua ihmetytti oli
kertomus oikeuden presidentistä, sillä hänen virkaansa hoiti nuori
vaimo, joka oli syntynyt kaupungissa ja jonka hallitsija oli nimittänyt
Kakiksi tai oikeuden presidentiksi. Tässä kansassa ei nimittäin huolita
kuullakaan mitäkään puhetta erosta eri sukupuolien välillä, kun on
kysymyksessä määrätä viranhaltija, vaan otetaan niihin, tarkan
valitsemisen perästä, arvollisin.
Päästäkseen tilaisuuteen oikein arvostelemaan kunkin taipumuksia ja
sielunvoimia, on hallitsija laittanut lukioita, joiden johtajat eli
tirehtöörit kutsutaan karatteiksi, mikä oikeastaan merkitsee samaa kuin