Niilo Klimin maanalainen matka | Page 5

Ludvig Holberg
tähteintutkijat olivat lukevat tähtien lukuun
sivukiertolaisinensa; -- kas! silloin läheni kamala siivellinen peto ja
rupesi ahdistamaan minua milloin oikealta, milloin vasemmalta puolen,
milloin edestä, milloin takaa. Ensin kun sen havaitsin luulin edessäni
olevan jonkun noista kahdestatoista maanalaisesta taivaanmerkeistä, ja
minä toivoin sen siinä tapauksessa olevan immen, joka kaikista olisi
ainoa, mistä saattoi minulle olla apua ja lohdutusta yksinäisyydessäni.
Mutta sitä myöden kuin esine minua lähestyi erotin minä hirvittävän
ison ja kiukkuisen aarneen. Minä pelästyin siihen määrään että
kokonaan unhotin itseni ja uuden taivaallisen arvollisuuteni ja
tuskassani otin esille testimonium academicum'ini, joka juuri oli
taskussani, näyttääkseni päälleni tunkeutuvalle viholliselleni, että olin
suorittanut yliopistolliset tutkintoni, että olin ylioppilas, vieläpä
baccalaureus'kin ja että siis saatoin vastustaa jokaista epäsyyllistä

ahdistusta, viittaamalla foorumiin. Mutta ensimmäisen tulistuksen
hälvettyä ja tultuani täysille tunnoilleni jälleen, täytyi minun hymyillä
tälle tuhmuudelleni.
Minä en vielä ollut tullut ihan selville siitä, missä aikeissa tämä aarne
minua ahdisti, tekikö se sen ystävänä taikka vihollisena taikka ehkä --
mikä oli luultavinta -- ainoasti uteliaisuudesta saadakseen hyvin
katsella minua. Sillä täytyyhän tunnustaa että ihmisruumis, joka pyörii
ilmassa pitäen keksiä kädessänsä ja hinaten perässään köydenpätkää
ikäänkuin häntänä on sellainen näky, että se saa sieluttoman eläimen
ihmettelemään. Tuo harvinainen näky, joka minussa oli nähtävänä, oli,
miten sittemmin sain tietää, saanut asujamet kiertämässäni pallossa
kaikenlaisille ajatuksille ja arveluille. Filosoofit ja suuretieteilijät
pitivät minua pyrstötähtenä otaksuen köyden tähden pyrstöksi. Toiset
arvelivat tämän harvinaisen ilmanilmiön ennustavan uhkaavata
onnettomuutta: kulkutautia, nälkää taikka jotakin muuta tämänlaista
merkittävää kohtausta. Muutamia löytyi, jotka kävivät vielä
loitommaksi, piirtäen tarkasti kuvani, jommoisena se heistä etäältä
näkyi, joten minä olin sekä kuvattuna, kerrottuna että maalattuna ja
vaskeen uurrettuna jo aikoja ennen kuin kiertotähdelle saavuin.
Kaikesta tästä sain suureksi huvikseni tiedon, tultuani sinne ja opittuani
maanalaisen kielen.
Selvitykseksi tahdon mainita että siellä myös esiintyy useita
taivaankappaleita, jotka aina ilmestyvät ihan yhtäkkiä ja joita
maanalaiset asukkaat sanovat Skisjikiksi, s.o. harjollisia, heidän heidän
kertomustensa mukaan varustettuina karkeoilla, tulipunaisilla hiuksilla,
jotka kasvavat ruumiista kuin harjakset, ja harjalla, joka on pitkän
parran kaltainen. Varsin kuin yläpuolisessa maailmassa luettiin nämä
siellä ennusihmeitten joukkoon.
Mutta palatakseni taas kertomukseeni. Aarne oli nyt päässyt niin lähelle
että se ulottui minuun räpyttelevillä siivillänsä ja iski terävällä
nokallansa jalkojani eikä siis enään salannut missä aikeessa se minua
vainosi. Minun täytyi sentähden koettaa aseella, joka oli tarjonani, pitää
tuota taistelunhaluista eläintä loitolla, ja keksini avulla tämä minulle
onnistuikin, niin, sainpa sen vielä perääntymäänkin; Mutta kun tuo peto

yhtä kaikki vielä jatkoi ahdistustansa, onnistui minun vihdoin kääntää
keksini aarneen selkään, varsin siipien väliin, mutta tämän tein
semmoisella voimalla etten kyennyt saamaan sitä irti. Haavoittunut
eläin päästi pahan parkunan ja töyttäsi päätä pahkain kiertotähteä
kohden; ja minä, joka uudesta taivaallisesta arvostani jo olin saanut
kylläni, nähtyäni että se varsin kuin muukin suuruus oli vaaroille
alttiina, seurasin vastustamatta aarnetta, sen matkalla alaspäin ja siis
muuttui kiertävä liikkeeni taas pystysuoraksi.
Kauvan ja hyvällä vauhdilla liidettyäni yhä taajenevan ilman lävitse,
joka suhisi korvissani, ehdin vihdoin lujalle maalle eläimen kanssa,
joka pian sen jälkeen kuoli haavastansa. Oli yö kun saavuin
kiertotähdelle, jonka saatoin ymmärtää ainoasti siitä ettei aurinkoa ollut
näkyvissä, sillä pimeätä ei ollut, päin vastoin oli vielä niin valoisa, että
hyvästi saatoin lukea akatemiallisen todistukseni. Tämä öinen valo
tulee taivaanlaesta taikka sisäpuolisesta maan kuoresta, joka saa
valonsa keskipisteessä olevasta maanalaisesta auringosta ja luo takaisin
tämän valon niinkuin kuu meillä. Tämän asian laita vaikuttaa ettei
melkein muuta eroa yön ja päivän välillä ole, kuin ettei aurinko ole
yöllä näkyvissä, mikä suhta taas tekee ilman vähän lauheammaksi.

TOINEN LUKU.
Natsaari-kiertotähdellä.
Sittenkun näin siis olin lopettanut ilmaretkeni ja terveenä ja ehjänä
joutunut kiertotähdelle (sillä tuo nopeus, jolla aarne aluksi teki matkaa,
hiljeni sen mukaan kuin sen voimatkin vähenivät) jäin hetkiseksi
liikkumattomaksi, ihmetellen mikä edelleen olisi minua kohtaava
päivän noustua. Minä rupesin nyt havaitsemaan, että entiset
epätäydellisyyteni muistuttausivat, että minä olin unen ja ravinnon
tarpeessa, minkä tähden katkerasti kaduin sitä että
ajattelemattomuudessani olin heittänyt kakkuni pois. Uupuneena kuin
olinkin monista huolistani, vaivuin vihdoin uneen. Minä olin, miten
arvelin, saanut noin parin tunnin kuorsauksen, kun kova ammuminen,
joka jo hetkisen oli häirinnyt makeata untani, herätti minut kokonaan.

Unesta olisi monta erillaista ja omituista kuvaa haamuillut mielessäni.
Minä olin mielestäni jälleen olevinani Norjassa, jossa minä
maanmiehilleni kerroin mitä olin kokenut ja nähnyt. Edelleen olin
olevinani Faanöön kirkossa, missä olin kuullut lukkari Niilo
Undersenin veisaavan ja kiljuvalla äänellänsä tavallisuuden mukaan
kiusaavan korviani. Sentähden herätessäni ensin luulinkin tämän
miehen karjunnan untani häirinneen. Mutta kun havaitsin härän
lähelläni saatoin ymmärtää että tämän mylviminen minun oli herättänyt.
Kun nyt hämmästyksessäni katsoin ympärilleni, näin auringon
noustessa kaikkialla hedelmällisiä peltoja ja vihertäviä niittyjä. Puitakin
näin, mutta -- kuinka kummaa! -- ne eivät olleet liikkumattomia, vaikka
oli niin tyyne, ettei höyhenkään hyörähtänyt. Kun tuo karjuva härkä
näytti aikovan käydä kimppuuni, katsoin minne pääsisin turvaan, ja kun
lähelläni havaitsin puun, pakoitti pelkoni minun yrittämään sen oksien
suojaan kiipeämään. Mutta tuskin olin alkanut koettani, kun puu päästi
parahduksen, kovan ja kimeän kuin suuttuneen naisen, ja samassa sain
niin tukevan korvapuustin,
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 77
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.