Nathan Viisas | Page 7

Ja miksi?
SITTAH. Vaaraan jää hevonen.
SALADIN. Niin jää. Siis näin!
SITTAH. Mä näin teen haarukan.
SALADIN. Kas vaan! -- No, shakki siis!
SITTAH. Sua mitä auttaa se: mä siirrän eteen, ja asemas on sama taas.
SALADIN. En pääse pälkäästä tästä vahingotta, huomaan. -- Mut
olkoon: ota hevonen!
SITTAH. En huoli. Käyn ohi.
SALADIN. Mulle lahjoita et mitään. Tuo paikka arvokkaampi hevosta
on sulle.
SITTAH. Ehkä.
SALADIN. Mutta laskun tekoon isäntä mukaan ota! Katsos, näin! Tät'
et sä arvannut?
SITTAH. En todellakaan. En, että noin sa kuningattarees väsynyt oisit.
SALADIN. Kuningattareeni?
SITTAH. Jo huomaan: tänään tuhat denaaria mun täytyy voittaa --
ropoja ei enää.
SALADIN. Mitenkä?
SITTAH. Kysy vielä! -- Kaikin keinoin hävitä tahdothan sa, tahallas.

Mut etua en minä siitä saa. Näes, paitsi ettei peli tällainen juur' ilahduta:
enkö melkein aina sult' enin voita, milloin häviän? Mua lohduttaakses
tappioni jälkeen ain' etkö mulle pelipanosta takaisin lahjoita sa
kaksinkerroin?
SALADIN. Kas vaan! Siis ootkin, siskoseni, milloin hävisit, tahallasi
hävinnyt?
SITTAH. Sun anteliaisuutes, rakas veli, syy ainakin lie -- siihen, etten
ole paremmin oppinut ma pelaamaan.
SALADIN. Nyt poikkeamme pelistä. Tee loppu!
SITTAH. Näin jääkö siis? No: shakki! -- toinen shakki!
SALADIN. Todella, tuot' en uhkaa huomannut, mi yksin tein vei
kuningattareni.
SITTAH. Sit' auttaa voiko vielä? Katsotaanhan.
SALADIN. Ei, ei, vain ota kuningattareni --. Pien' ilo siit' on mulla aina
ollut.
SITTAH. Vain nappulaako tarkoitit?
SALADIN. Vie pois? -- Ei siitä mitään. Turvassahan sitten on kaikki
taas.
SITTAH. Jo kyllin oppinut oon veljeltäni kuningattarille olemaan
kohtelias.
(Ei kajoo kuningattareen.)
SALADIN. Ota se tai jätä! Muuta minulla ei ole.
SITTAH. Miks ottaa? -- Shakki! -- Shakki!
SALADIN. Jatka!

SITTAH. Shakki! Ja shakki -- shakk!
SALADIN. Shakmatt!
SITTAH. Ei vielä; saathan sä väliin hevosen. -- Tai miten tahdot --.
Yks kaikki!
SALADIN. Niinpä niin! Oot voittanut, Al-Hafi maksaa. Kutsuttakoon
hänet! Et aivan vääräss' ollut, Sittah: pelin ma hajamielisesti pelasin. Ja
ken se aina silonappulat nuo antaa, jotk' ei mitään muistuta, ei merkitse?
Kanss' imaminko tässä pelasin? -- Kas, syit' etsii tappio! Ei, pahat
nappulat ne, Sittah, ei mua vieneet tappioon: vaan sinun taitos, sun
nopsa, selvä katsees...
SITTAH. Noinkin tahdot vain tappiosi otaa tylsentää. No niin, sa olit
hajamielinen, ja enemmän kuin minä...
SALADIN. Sinäkö? Mik' oisi sua vaivannut?
SITTAH. Ei kyllä sun hajamielisyytes! -- Milloin jälleen, ah Saladin,
lie pelimme näin vilkas!
SALADIN. Sen ahnaamminpa silloin pelaamme! -- Ah, taas kun sota
syttyy, tarkoitat? Se syttyköön! -- Mä sit' en alkanut. Ma oisin
mielelläni aselevon kyll' uusinut, -- niin mielelläni sulle samalla kelpo
miehen hankkinut. Rikhardin veli sellainen on varmaan, hän onhan veli
Rikhardin.
SITTAH. Vain kiitä sa Rikhardias.
SALADIN. Melek-veljemme Rikhardin sisaren taas kunp' ois saanut:
ah, mikä suku yhdess' oisimmekaan! Maailman ensi suvuist'
ensimäinen! -- Oon itseäni kiittämään myös nopsa, sen kuulet.
Ystäväini vertaisena mä pidän itseäni. Siitäpä, siit' oisi valtaheimo
varttunut!
SITTAH. Nauroinhan kohta kaunist' unelmaasi! Et kristityitä tunne sa,
et heitä halua tuntea. Heill' ylpeytenä on olla kristityit', ei ihmisiä. Sit'

ihmisyyttä ees, mi höysteeksi jäi tuohon taikauskoon luojastaan, sit' ei
he näes rakasta muun vuoksi, kuin koska Kristus teki, sääti niin. Tuo
hänen hyvyytensä yksin heitä viel' aateloi: ett' uskoll' omistaa he hänen
hyveensä! -- Vaan mitkä hyveet? Ei hänen hyvettään, vaan nimeään on
kaikkiin suuntiin julistettava; sen tulee nimet hyväin ihmisten häväistä,
niellä kaikki. Nimi vain, vain se on heille kallis.
SALADIN. Tarkoitat: miks muuten kristityiksi nimeltäkin he teidät
vaatis, sun ja Melekin, ennenkuin avioon te kelpaisitte?
SITTAH. Niin juuri! Niinkuin kristillisyys vain tois kristityille
rakkauden sen, min luojaltaan on saaneet mies ja nainen!
SALADIN. Ain uskoo heikkouksiin kristityt, miks ei he toki tuohon
myöskin uskois! -- Ja silti erehdyt. -- Ei kristityt, vaan ristiritarit on
syypäät, -- hekin vain ristiritareina. Heidän vuokseen jää kaikki silleen.
Accasta, mi piti Rikhardin sisarelta myötäjäisnä veljemme saaman, ei
he luopua halua millään. Munkkihölmöiksikin he muuntelee, jott' edut
ritarein vain turvaan jäis. Ja aselepoa he tuskin sietää loppuun, he kun
toivoo ties minkä äkkiyllätyksen toimeen voivansa saada. -- Hauskaa!
Eespäin vain, vain eespäin, herrat! -- Min' oon tyytyväinen! -- Kunp'
ois muu kaikki niinkuin olla pitää.
SITTAH. Miks niin? Mi muu vois sua hämmentää, sun mieltäs
horjuttaa?
SALADIN. Mi horjuttanut ikäni on mun mieltäni. -- Ma olin isämme
luona Libanonilla. Hänt' yhä huolet musertaa...
SITTAH. Ah niin!
SALADIN. Se hänet kietoo, läpi hän ei pääse, on kaiken puutos...
SITTAH. Mikä kietoo? puuttuu?
SALADIN. Sit' eihän mainitakaan ansaitsis. Kun sit' on mulla, turhalta
se näyttää, kun ei, se välttämättömäksi käy. -- Al-Hafi minne jäikään?
Eikö kukaan hakenut häntä? -- Lemmon rietas raha! -- Paraiksi tulet,

Hafi.
TOINEN KOHTAUS.
DERVISHI AL-HAFI. SALADIN. SITTAH.
AL-HAFI. Egyptistä on verot luultavasti saapuneet. Kunp' oisi kyllin.
SALADIN. Saitko tietoja?
AL-HAFI. Minäkö? En. Täält' odotanhan niitä!
SALADIN. Sa tuhat denaaria Sittah'lle saat maksaa.
(Käyden mietteissään edestakaisin,)
AL-HAFI. Maksaa, vaikka saada pitäis! Oli, kaunist' on se! Vähemmän
kuin tyhjää. -- Saa Sittah? Miksi jälleen Sittah? Taas hävinnyt
shakkipelin Sittah'lle? -- Tuoss'