Nathan Viisas | Page 5

Sopiiko se? -- Riennä
sinä luo miehen, ilmoita mun tuloni. Vain poissaollessani, huomaa se,
ritari väitellyt on taloani. Hän saapuu mielellään, kun isä kutsuu hänt'
itse. Mene, kutsu kauniisti mun puolestani.
DAJA. Turhaa! ei hän tule. Luo juutalaisen ei hän koskaan tule.
NATHAN. Siis mene edes pidättämään häntä, hänt' edes silmilläsi
seuraile. Ma tuokiossa tulen jälkees. Mene!
(NATHAN rientää sisään, DAJA ulos.)
VIIDES KOHTAUS.
Näyttämö: palmutori. RISTIRITARI käyskelee edestakaisin palmujen

alla. Eräs MUNKKI seuraa häntä syrjemmällä jonkun matkan päässä,
aivan kuin haluten puhutella häntä.
RITARI. Tuo minust' ei vain seuraa kaipaa! -- Kas, kuin käsiini hän
tähtää! -- Hyvä veli, -- tai nimittää saan ehkä isäksikin?
MUNKKI. Vain veli oon -- vain palveleva veli.
RITARI. Niin, veli, kunp' ois jotain itselläni! Vaan, taivas nähköön,
tyhjä oon --
MUNKKI. Mä silti syvästi kiitän! Taivas palkitkoon tuhansin verroin
hyvän tahtonne. Vain tahto onhan antajan, ei lahja. Vuoks almun herran
jälkeen lähetetty en olekaan.
RITARI. Vaan sentään lähetetty?
MUNKKI. Niin, luostarista...
RITARI. Jossa pyysin äsken mä pyhiinvaeltajan-atriaa?
MUNKKI. Jo katetut on pöydät: palatkaa siis sinne kerallani, herra.
RITARI. Miksi? En aikoihin kyll' ole lihaa syönyt, -- vaan mitä siitä?
Taatelit on kypsät.
MUNKKI. Varokaa, herra, sitä hedelmää! Ei sitä paljon siedä nauttia:
se pernan salpaa, veren synkentää.
RITARI. Josp' oonkin mielelläni synkeä? Vaan teit' ei jälkeeni lie
lähetetty vain varoituksen vuoks?
MUNKKI. Oh ei! -- Mun on vain suonenlyöntiänne tarkattava.
RITARI. Ja itse ilmaisette sen?
MUNKKI. Miks en?
RITARI (itsekseen). Ovela veli! -- Teidänlaisianne lie luostarissa

paljonkin?
MUNKKI. En tiedä. Mun, rakas herra, täytyy totella.
RITARI. Järkeilemättä teettekö sen myös?
MUNKKI. Kuin totella voin muuten, rakas herra?
RITARI (itsekseen). Ain' yksinkertaisuus on oikeassa! -- Kai tietää
saan myös, ken se minuun tahtois lähemmin tutustua? Itsestänne en sitä
usko.
MUNKKI. Sopisko se mulle? Mua hyödyttäiskö se?
RITARI. Siis kelle sopii uteliaisuus, ketä hyödyttää?
MUNKKI. Kai patriarkkaa, luulen. -- Hän se minut lähetti jälkeenne.
RITARI. Vai patriarkka? Punainen risti valkovaipassa lie outo hälle?
MUNKKI. Mulle ei!
RITARI. No, veli: mä ristiritari ja vanki oon. -- Kun lisään: vangiks'
jäin Tebninissä, jonk' aselevon viime hetkellä me ottaa mielimme, päin
Sidonia sen jälkeen rynnätäksemme; -- kun lisään:
kahdestakymmenestä vangista mä yksin Saladinilta sain armon, -- niin
patriarkka tietää kylliksi. Jo enemmän kuin kylliksi.
MUNKKI. Vaan tuskin enemmän kuin jo tietää. Tietää tahtois hän
myös, miks armahtanut Saladin on herraa yksin.
RITARI. Tiedänkö sit' itse? Jo kaula paljaana ma polvistuin ja varroin
iskua, -- niin katseen tähtää Saladin minuun, syöksee luo ja viittaa. Pois
putoo kahleeni, ma nousta saan; ma tahdon kiittää: hän on kyynelissä;
hän lähtee, minä jään: vait kumpikin. -- Tään seikan patriarkka itselleen
saa syineen selvitellä.
MUNKKI. Siitä päättää hän, että suuriin töihin Jumala on teitä
varjellut.

RITARI. Niin, suuriin töihin! Juutalaistytön tulest' auttamaan; uteliaita
Siinaill' opastamaan, ja muuhun sellaiseen.
MUNKKI. Viel' ehditte! -- Eik' ole tuokaan vallan mitätöntä. Ehk' itse
patriarkalla jo on täysarvoisia töitä herraa varten.
RITARI. Vai niin? Vai luulee veli? -- Jotain onko hän viittaillut jo
teille?
MUNKKI. Onpa kyllä! Vain tutkia mun ensin täytyy herraa, mies oikea
hän onko.
RITARI. Niinpä niin! (Itsekseen.) Saa nähdä, miten tutkii tuo! -- No
siis,
MUNKKI. Tie lyhin lie, jos suoraan herralle ma kerron patriarkan
toivomuksen.
RITARI. Jok' on?
MUNKKI. Hän herran huostaan jättänyt ois erään kirjeen.
RITARI. Mun? En lähetti ma ole! -- Tuoko tehtävä se oisi
suurarvoisempi kuin ne, joita ennen ma suoritin?
MUNKKI. On varmaan! Kirje tuo -- niin sanoi patriarkka -- läheisesti
se koko kristikuntaa koskee. Kerran saa taivaan Herralt' erikoisen
kruunun -- niin sanoo patriarkka -- hän, ken vie sen kirjeen taitavasti
määrän päähän. Ja arvollisin -- sanoo patriarkka -- sen kruunun saajaksi
on herra.
RITARI. Minä?
MUNKKI. Ei kukaan, nähkääs, -- sanoo patriarkka -- sen kruunun
ansioon lie taitavampi kuin herra on?
RITARI. Kuin minä?
MUNKKI. Vapaahan tääll' ootte; kaikki paikat nähdä saatte; kaupungin

piirityksen, puolustuksen te ymmärrätte -- sanoo patriarkka paraiten
arvioida osaatte sen toisen sisämuurin, jonka äsken Saladin rakennutti,
selvimmin sen -- sanoo patriarkka -- kuvaatte Jumalan sotureille.
RITARI. Hyvä veli, selitä lähemmin jo kirje mulle!
MUNKKI. Niin, sitä -- sit' en kyllä täysin tunne. Vaan
Fiilip-kuninkaalle kirje on. -- On patriarkall'... Ihmeekseni usein käy,
miten pyhimys, jonk' elää pitäis vain taivaassa, voi samall' alentua niin
paljon asioita tietämään tään maailman. Lie karvasta se hälle.
RITARI. Siis -- patriarkalla --?
MUNKKI. On tarkka tieto ja vallan varma, milloin, mistä päin ja miten,
kuinka voimakkaana käy Saladin ryntäämään, jos ilmi puhkee taas sota.
RITARI. Tuonko tietää hän?
MUNKKI. Ja sen hän Fiilip-kuninkaankin tiedoks soisi, jott' arvioida
hänkin suunnilleen vois, onko vaara liian peloittava, vai onko aselepo,
minkä te, ritarit, uljaasti jo rikoitte, hinnalla millä tahans' uusittava.
RITARI. Kas siinä patriarkka! -- Niinpä vain! Tuo jalo herra mua ei
pyydäkään vain viestinviejäksi, vaan -- vakoojaksi. -- Sanokaa, hyvä
veli, herrallenne: mikäli selvän saitte minusta, en ole sitä maata. --
Itseäni mun viel' on katsottava vangiksi, ja ristiritarien tehtävänä on
yksinomaan kaipaa käytellä,