Naisen orja | Page 3

jota he eiv?t heti olisi rient?neet rakkaaksi, jakamattomaksi yhteis-omaisuudekseen tunnustamaan.
My?skin heid?n hermo-el?m?ns? oli monessa suhteessa yhteiseksi muodostunut.
Eik? vain eroottisessa suhteessa.
Kun toisella s?rki p??t?, alkoi pian s?rke? p??t? toisellakin. Kun toinen valitti v?symyst? tai tunsi itsens? tavallista virke?mm?ksi, vilkastui toisenkin koneisto tai joutui kokonaan ep?kuntoon.
Usein oli heill? my?s samoja unia ja aavistuksia.
Eiv?tk? he kuitenkaan p??sseet koskaan kyllin l?helle toisiaan. Se oli se ikuinen pilvi heid?n onnensa taivaalla, josta olivat johtuneet heid?n ainoat riitansa ja sis?iset loukkautumisensa.
Rakkaus oli ollut kaikki kaikessa heille.
He eiv?t olleet muuta tehneet eiv?tk? muuta muistaneet. Eiv?t muuta miettineet eiv?tk? muusta puhuneet.
Rakkaus oli t?ytt?nyt heid?n koko el?m?ns?. Koko heid?n henkinen ilmakeh?ns? oli ollut rakkaudella tihennetty.
Kumpikin he tunsivat vaistomaisesti, ettei aina voinut jatkua n?in.
Mutta kumpikin tarrautuivat he vain sit? lujemmin toisiinsa, mit? selvemmin he aavistivat t?m?n tulvehtivan autuutensa lopun olevan l?henem?ss?.
He tahtoivat ummistaa silm?ns?. He eiv?t tahtoneet muistaa sit?. He tahtoivat vain hetki hetkelt? kerrata toisilleen:
?Eik? totta? Me kaksi olemme onnelliset??
Niin oli ainakin n?in? heid?n hyvin? hetkin??n.
Tuokioina, jolloin he sulivat toisiinsa. Jolloin he eliv?t t?t? armainta, t?t? autuaallisinta lakkaamattoman kosketuksen hekkumaa. T?t? t?ydellisen, sora-??nett?m?n sopusoinnun mieli-alaa, jossa ei ollut aikaa eik? paikkaa ja jossa kaikki ihmisyyden rajat tuntuivat ratkeavan.
T?n??n heill? oli ollut koko p?iv?n tuollainen yht?mittainen, syd?np?iv?inen hyv? hetki.
He eiv?t itsek??n tienneet, mist? se oli tullut. Yht? v?h?n kuin he ylimalkaan olisivat voineet sanoa, miksi he t?ll? hetkell? niin rajattomasti toisiaan rakastivat.
Se oli tullut tuulen mukana. Se oli koittanut syksyn korkean auringon keralla. Se oli lemahtanut heit? vastaan heti aamulla, kun he olivat hotellistaan kadulle astuneet.
He olivat olleet koko p?iv?n ulkona. K?yneet El?intarhassa, katselleet petoja, surkutelleet elefanttia, pelotelleet toisiaan jalopeuroilla ja nauraneet katketakseen giraffin koomilliselle juhlallisuudelle.
Ja olleet onnelliset.
Ei pilve? taivaalla, ei et?isint? viri?, joka olisi voinut myrsky? ennustaa.
T?llaisia p?ivi? ei heille en?? sattunut usein. Siksi he olivatkin siit? syd?mens? pohjasta nauttineet ja nauttivat viel?kin illan h?m?rtyess? Frederiksbergin puistoteit? kaupunkia kohti rakkaudesta juopuneina osotellessaan.
Eiv?tk? he voineet ymm?rt?? ollenkaan, kuinka ja miksi he milloinkaan olivat riidelleet.
--Onhan nyt kaikki hyvin, oli Johannes aina v?h?v?li? sanonut, ik??nkuin vakuuttaakseen itse??n ja Liisaa, ettei kaikki t?m? kaunis ja suloinen suinkaan ollut vain hetken iloa, vaan nyttemmin, ainakin t?st? l?htien, halki el?m?n jatkuvaa.
--On, hyvin on, Liisa joka kerta vastannut siihen, ellei aina sanoilla, niin tuikkivilla, tummansinisill? silmill??n ja huultensa aurinkokukkaisella armaudella.
Ja Johannes oli vieh?ttynyt viel? kerran uskomaan, ett? kaikki oli hyvin todellakin.
Ett? kaikki voisi tulla viel? hyv?ksi j?lleen! Ettei heid?n koskaan olisikaan tarvis erota toisistaan! Ettei intohimon aina olisikaan pakko p??tty? traagillisesti ja ettei suuren rakkauden olemukseen suinkaan tarvitsisi v?ltt?m?tt? kuulua murheen, tuskan ja musertumisen!
H?n oli j?lleen, viel? kerran, t?m?n kiit?v?n aamup?iv?n, lumoutunut sielullaan ja ruumiillaan Liisan viettelev?st?, tuhats?rmin s?teilev?st? olennosta.
J?lleen, viel? kerran, syd?mens? kipeimm?n kaipuun riuduttamana, n?hnyt mielikuvansa t?ydellisyyden. N?hnyt sen tuossa edess??n, olennoituneena, tulleena lihaksi ja vereksi ja l?mpimiksi, kukoistaviksi ajatuksiksi.
Niin narrautunut viel? kerran vaatimaan valoa ilman varjoa, p?iv?? ilman y?t?. Mutta h?n olikin siit? pian saapa rangaistuksensa.
H?n ehdotteli, ett? he eiv?t viel? menisi hotelliin.
--Mit? me siell? teemme? h?n kysyi. Me viet?mme nyt ulkona t?m?n illan.
H?nell? oli heti ohjelmansa valmis. He s?isiv?t nyt ensin p?iv?llist? ja menisiv?t sitten Tivoliin tai varieteehen. T?ss? l?hell? oli er?s puutarharavintola.
Liisa suostui luonnollisesti.
H?n oli yleens? tottunut Johanneksen mielialoihin mukautumaan. Ja t?ll? hetkell? h?n itsekin todella tahtoi jatkaa t?t? perhosleikki?, pitent?? sit? ??rett?miin, rajattomiin.
Niin ettei siit? tulisi koskaan loppua! Niin ettei ehdottoman, kaikki-syleilev?n antaumuksen side koskaan heid?n v?lilt??n katkeaisi!
He meniv?t puutarha-ravintolaan.
He s?iv?t lehtimajassa. He joivat viini? ja leikkiv?t vasta-naineita.
Samalla saavutti heid?n mielialansa korkeimman eroottisen j?nnityksens?.
He rupesivat juttelemaan sangen rohkeasti ja julkeasti kesken??n. Kuin kaksi apashia, kuin kaksi katu-lasta. Ja kun he j?lleen l?htiv?t sielt? tuonne l?mpim??n syys-iltaan, he kulkivat tahallaan huolimattomasti. Tyrkkiv?t toisiaan ja huojuttelivat ilakoiden ruumistaan.
Liisa hyr?ili er?st? kevytmielist? laulua. Johannes kysyi:
--Mist? sin? tuon olet oppinut?
--Sielt?, mist? muutkin taitoni, vastasi Liisa.
Samalla heitti h?n vartaloaan niin viettelev?sti ja turmeltuneesti, ett? Johanneksen olisi tehnyt mieli hetipaikalla, siin? kadulla, ottaa h?net syliins? ja suudella h?nt?.
--Mitk? taitosi? h?n kysyi, vaikka tiesi kysym?tt?kin.
--Ne, joista sin? pid?t, kuiskasi Liisa.
Eik? h?n osannut ehk?? Oliko Johanneksella jotakin valittamista?
--Niiss? ei kukaan ole sinun vertaisesi, vastasi Johannes hurmautuneena.
He rupesivat vallattomuudessaan arvostelemaan vastaantulevia miehi? ja naisia. Etenkin naisia. Ja etenkin ottaen lukuun heid?n py?reimm?t ??riviivansa ja peitetyimm?t mahdollisuutensa.
Nauroivat ja kikattivat. Kertoilivat h?vytt?mi? juttuja ja nimittiv?t yleens? kaikki asiat oikeilla nimill??n.
Sen he uskalsivat, hyvin tiet?en, ettei kukaan t?st? muukalaisesta yleis?st? heid?n ymp?rill??n voinut tajuta heid?n vieraskielisi?, pakanallisia huudahduksiaan.
Ja he tunsivat, ett? t?m? alaston, ?lyllinen irstailu tuotti aivan omituista ja ennen tuntematonta iloa heille.
Oli vaikea sanoa, kumpi heist? sen oli ensin alottanut. Toinen heitt?nyt vain pienen, tavallista vapaamman kompasanan ja toinen vastannut siihen astetta ylemp??.
Niin sit? jatkui sitten.
He tahtoivat kumpikin kuin tahallaan sukupuolisesti kiihottaa toisiaan. Ja asettua kuitenkin samalla kyynillisesti kaiken sukupuolikiihotuksen yl?puolelle.
Riipi? rakkauden hennoimmat ter?lehdet, viskata ne ilmaan ja ik??nkuin k?dest?pit?en huomauttaa toisilleen:
?N?etk?? Eih?n se ole mit??n! Palanen aistiherkuttelua vain. Tuokio erin?isten molekyylien kosketusta!?
Kumpikin he tunsivat n?in tehdess??n kiusaavansa jumalia. Lemmen jumalia!
He kaksi, jotka eiv?t olleet vuosikausiin mit??n muita jumalia edess??n pit?neet, tahtoivat nyt kuin yksiss? neuvoin ja selitt?m?tt?m?n, sokean intohimon ajamina