Naisen orja | Page 4

uhmata heit?. Osoittaa ?lyns? voimalla, kuinka v?h?n he oikeastaan heist? v?littiv?t ja kuinka naurettavan typer??, rivoa ja v?h?p?t?ist? olikaan itse asiassa heid?n huudettu maailmanherruutensa!
Pyhyydenloukkausta se oli. Rakkauden, pyh?n rakkauden, heid?n oman ainoan uskontonsa hirveint? herjausta ja kielt?mist?.
Sen he kumpikin selv?sti k?sittiv?t.
Mutta tuo musta messu oli t?ll? hetkell? liian suloista heille, ett? he kerran vauhtiin p??sty??n olisivat voineet siit? luopua ja sen lopettaa.

3.
Heid?n poskensa olivat alkaneet hohtaa. He kieppuivat toistensa k?sivarressa ja nimitteliv?t uskalletuilla lempinimill? toisiaan.
--Nyt me menemme varieteehen!
He eiv?t olleet pitkiin aikoihin k?yneet sellaisissa paikoissa. Liisa suostuikin heti Johanneksen ehdotukseen.
Viel? varieteessakin he koettivat aluksi jatkaa samaa kevytmielist? tunnelmaa. Istuivat selin n?ytt?m??n, kuhertelivat vain kesken??n ja kuiskailivat kielt?, jota Aadam ja Eeva mahtoivat k?ytt?? ennen syntiinlankeemusta.
Liisa oli hurmaavampi kuin milloinkaan, Johannes rakastuneempi ja sanasukkelampi.
Yleens? ei Johannes mielell??n n?hnyt Liisaa moisessa mielentilassa. Tuo viritys muistutti h?nelle liian selv?sti Liisan ep?ilytt?v?? entisyytt?.
Jumala ties kenen syliss? tuo nainen ennen oli samoin nauraa hekotellut! Jumala ties mink? mieskonnan karkea himo oli ensi kerran tuon irstaan silm?nluonnin ilmi houkutellut!
Tuli liian paljon esille entinen kapakka-nainen, y?kukka siin?.
Siksi se tavallisesti vaikutti niin vastenmielisesti Johannekseen. Ainakin vakavimpina hetkin??n h?n tahtoi nimitt?in k?sitt?? heid?n suhteensa mit? ihanteellisimmin ja haaveilla sille my?s jotakin pyh??, el?m?n-kest?v?? tarkoitusta.
Mutta annas kun h?n itse oli sill? tuulella! Silloin vaikutti tuo kaikki h?neen varsin miellytt?v?sti.
Nyt oli Johannes otollisessa mielialassa.
Liisakin n?ytti tuntevan tuon ja siit? ik??nkuin vertyv?n ja virkistyv?n.
Y?kukka aukeni. Tuhlasi v?lkkyvimm?t v?rins? ja huumaavimmat tuoksunsa sille, joka oli h?net valinnut ja h?net ij?ksi rintapieleens? kiinnitt?nyt.
Tuolle yhdelle, tuolle armaalle, tuolle ainoalle miehelle, joka ei ollut niinkuin kaikki muut! Joka ei ollut tahtonut h?nt? vain hetkens? iloksi taittaa, vaan h?net pohjalta pelastanut ja y?st? valkeuteen vapauttanut!
Eik? se t?ll? kertaa Johanneksenkaan mielest? mit??n pahaa tai sopimatonta ollut.
Eih?n rakkaus, eih?n intohimo sellaisenaan viel? suinkaan ollut mit??n kevytmielist?. Olihan se juuri p?invastoin kaiken kevytmielisen vastakohta, syvin, vakavin ja raskain uskonto koko avarassa maailmassa.
Siis eiv?t olleet kevytmielisyytt? rakkauden muodotkaan. Ei keimailu, ei veikeily, ei naljailu, ei alastomin ja kevytjalkaisin lemmenleikkik??n, kunhan se kaikki vain kohdistui h?neen, Johannekseen. H?neen, jolle rakkaus todella oli jotakin pyh?? ja joka samoin oli kaikkensa Liisaan keskitt?nyt.
Liisa oli ainoa nainen, joka ihmisten tyt?rten seasta oli h?nen edess??n hyp?nnyt ja kelvannut h?nelle.
Siin? oli ero. Kaikki, mik? tapahtui heid?n ja vain heid?n kesken, oli jo itsest??n pyh?? ja vakavaa kuin uhritoimitus. Mutta kevytmielisyytt? oli pisaraakaan heid?n ja ainoastaan heid?n v?lisens? rakkauden jumalallisesta ehtoolliskalkista maahan hylkytt??.
Sit? h?n vaati Liisalta, sill? h?n tunsi itse siin? suhteessa puhdas olevansa.
Ei tarjota mit??n, ei kerrassaan mit??n, ensimm?iselle vastaantulijalle, Pekalle tai Paavolle, joka ei kuitenkaan olisi annetun lahjan kalleutta ymm?rt?nyt! Ei hymy?, ei katsetta, ei pienint? p??nliikett? tai keng?nkeikahdusta.
Eik? sallia my?sk??n Pekkojen ja Paavojen ihailla itse??n! Viel? v?hemm?n heit? siihen kiihottaa tai iloita ja nauttia siit?, vaan kulkea ylpe?n?, tunteettomana ja koskemattomana heid?n ohitseen.
Aivan niinkuin Johannes itse kulki vieraiden naisten ohitse.
Aivan niinkuin Johannes itse kohteli kaikkia muita naisia. Paitsi t?t? yht?, t?t? omaa, t?t? ainoaa, jota h?n rakasti ja jota h?n siksi olisi tahtonut lakkaamatta pit?? hyv?n?, miellytt?? ja huvittaa.
Eik? Liisa saanut muuta ep?ill?k??n Johanneksesta. Olihan se aivan luonnollista. Eih?n voinut muuten ollakaan.
Jos kerran rakasti yht? ihmist?, niin eih?n voinut rakastaa kahta tai kolmea. T?ytyih?n kaikkien muiden ja kaiken muun silloin olla arvotonta h?nen rinnallaan.
Eiv?tk? he kumpikaan ansainneet siit? kiitosta eiv?tk? moitetta toisiltaan. Olihan se luonnonpakko, jos mieli heid?n rakkautensa ollenkaan olla rakkautta. Mutta juuri senvuoksi heid?n tuli my?s t?ydellisesti luottaa toisiinsa ja tuntea joka hetki, l?hell? tai kaukana, l?sn? tai poissa ollen, kaksin tai muiden seurassa, itsens? toistensa suhteen t?ysin turvallisiksi.
Ehdottomuus oli rakkauden olemus.
Miss? sit? ei ollut, siell? ei ollut oikeaa rakkautta. Siell? oli vain irstautta ja kevytmielisyytt?.
Erikseen oli sangen v?h?n heille sallittua. Mutta yhdess? he saattoivat kiusata vaikka jumalia!
T?m? oli Johanneksen rakkaus-ihanne. Taikka oikeammin: h?nen uskonsa ja h?nen uskontonsa, sitten kun h?n oli kaikki muut kadottanut.
Mennyt oli h?nelt? jo ennen usko ty?n vapauttavaan evankeliumiin. Mennyt sitten usko rahaan, valtaan ja yhteiskunnalliseen asemaan. H?nell? ei ollut en?? muuta kadotettavaa kuin rakkautensa.
Juuri siksi h?n niin kynsin hampain piti kiinni siit?.
Siksi kuunteli h?n niin tuskallisella j?nnityksell?, mit? ??ni? milloinkin nousi heid?n syd?miens? syvyydest?. Siksi seurasi h?n henke??n pid?tt?en, kussa kulloinkin liikkui heid?n elonsa arpa.
Nyt arpa painui. Nyt sattui sora-??ni.
Lavalla karkeloi juuri er?s keve?pukuinen, sirotekoinen tanskatar. Nosteli helmojaan, sipristi silmi??n ja mutristi huuliaan samalla niin intiimisti, h?vytt?m?sti ja rikkiviisaasti, ettei h?nelle parhaalla tahdollaankaan voinut olla vastaan hymyilem?tt?.
Johannes istui jonkun verran edess?p?in eik? voinut n?hd? Liisaa ilman p??t??n k??nt?m?tt?. Liisa sensijaan saattoi koko ajan syrj?st? seurata h?nen kasvon-ilmeit??n. Ja Johanneksesta tuntui, ett? Liisan katse silloin t?ll?in kuin salavihkaa hipoi h?nen kulmaluitaan.
?kki? k??nn?hti Johannes.
H?n tunsi kuin pistoksen takaraivossaan. Aivan oikein! Liisa ei katsonut h?neen en?? samalla syd?mellisell? silm?yksell? kuin ennen.
Liisan katseessa oli j?lleen tuo vieras, tuo vihamielinen, tuo petollinen ilme, jonka Johannes oli joskus ennenkin niiss? n?hnyt ja joka aina silloin oli j?rkytt?nyt perinjuurin h?nen hermostonsa.
Miksi se tulikin, aina juuri h?nen aseettomimmalla hetkell??n? Tuli, ja iski arimpaan.
T?ll? kertaa oli siin? viel? jotakin voitollista ja ilkkuvaa. Mit? h?n ilkkui?
Johannes oli samassa