Naimisen juoruja | Page 7

ett'ei totuus olekaan
teille mieluista. Mutta sen sanon vieläkin, ett'ei teillä ole parempaa eikä
potrempaa miniän apua vielä koskaan tarjona ollut, eikä vastakaan tule,
sillä Aina on sekä käsi- että ulko-työlle niin roima, ett'en ole vielä

verrempaa koskaan ennen nähnyt. Hän on myös niin rakkaan ja kelvon
luontoinen kaikkia ihmisiä, niin köyhiä kuin rikkaitakin kohtaan, että
oikeen lisääksi käypi. Se ei ole kumppania vailla, joka hänen käsittää,
ja jos saatte hänen miniäksenne, niin kiittäkää lykkyänne. Älkää nyt,
naapurit, pahastuko, jos puheeni ei liene ollut mieliksenne, sillä minä
olen sanonut vaan totuuden", puhui Maija ja lähti pois.
"Siis Lillun puhet Ainasta oli sulaa valhetta ja ilkeintä parjaamista",
sanoi Kirri harmistuneena Maijan mentyä.
"Ei; eivät ne saattaneet olla valheita. Lillun puheet olivat aivan
yhtäpitäviä naapurin Pirkon ja Kirstin puhetten kanssa, ja moni muu on
puhunut samaan suuntaan", puollusteli Katru mielipiteitään, peläten
Kirrin kääntyvän vastakkaiseksi hänen toimilleen, naapurin Maijan
puhetten tähden.
"Mutta minä pidän naapurin Maijan rehellisempänä ihmisenä, kuin
yhdenkään heistä", sanoi Kirri lujasti.
"Voi sinua! Etkö nyt huomaa, että naapurin Maija oli Kolkkilasta
laitettu asian alkain tänne, toimittamaan tuota ryökälettä
miniäksemme?" sanoi Katru, kylläkin soveliaasti tarkoituksilleen.
"Niinhän se, näen mä, onkin asian laita, en ollut tuota ymmärtääkään;
niinhän se onkin. Sinä aina ymmärrät paremmin tuommoiset asiat kuin
minä", sanoi Kirri, taas täydellisesti kääntyneenä.
"Sinä olet toki ymmärtävä mies", sanoi Katru ja veti syvään henkeänsä,
ja hänen sydämensä sai täydellisen rauhan, varman voittonsa vuoksi
miehensä ylitse.

TOINEN LUKU.
Koska kertomukseemme astuu esille kolme merkillistä henkilöä, niin
on tarpeellinen heidän kanssaan tutustua jo ennakolta, että tapausten
juoksussa heidät paremmin käsittäisimme.

Aivan Kirrilän likimäinen naapuri oli Rehkonen, jonka isäntää
kutsumme Rehkoseksi. Hän, vaimonsa Pirko ja heidän tyttärensä Kirsti,
ovat kysymyksessä olevat henkilöt. Itse Rehkonen oli hyvä-luontoinen,
hajamielinen mies, joka ei olisi tahtonut kenenkään mieltä pahoittaa ja
sentähden hän koki elää, olla ja tehdä jokaiselle mieliksi. Mutta jota
enemmän.
Hän koki tuolla monimielisyydellä voittaa ihmisien kunnioitusta ja
suosiota, sitä enemmän sai hän vihollisia ja ylönkatsojia, sillä viimein
suuttuivat häneen kaikki. Hän oli kirjoittava mies, mutta kun hän oli
haja- ja löyhämielinen, sotkei ja porkkasi hän ihmisien asiat aivan nurin,
ett'ei niistä kukaan enään ollut selvää saada. Tuo kirjoituksen laita oli
hänessä herättänyt suuren oman rakkauden ja hän pakkausi
polkuhinnasta käsiksi kaikkiin kirjallisiin toimiin, ja tavallisesti sanoi
hän: "kyllä minä tiedän" ja "minä olen semmoinen mies, että..."
Hänen vaimonsa ja tyttärensä olivat täysi järkisiä ihmisiä, mutta niin
tielletulemattomia räähkiä, ett'ei heille vertaa tietty. Tytär oli perinyt
äitinsä myrkyllisen luonnon ja saanut yhtä huonon kasvatuksen kuin
hänkin. Tytär oli naimisissa ja asui miehensä kanssa vanhempiensa
kodissa; hän piti salakauppaa ja osti vähittäin jyviä keneltä vaan sai,
vaikka väliin tiedettiin tuotujen jyvien olevan varastetuita.
Vaikka isä, äiti ja tytär olivat niin eriluontoiset, oli heillä kaikilla
kumminkin semmoinen ominaisuus, että he hirmuisesti kadehtivat
muita ihmisiä, ja sentähden sekausivat he niinkuin rapakko rattaasen
ihmisien joka asiaan, mikä vaan oli heidän ulottuvissaan, ja niissä
ajoivat he asiaansa niin kavalasti ja pirullisesti, kun vaan voivat, sillä
heillä ei ollut omaatuntoa ollenkaan.
Rehkos-riepu oli vaimonsa ja tyttärensä käsissä tahdottomana
välikappaleena, sillä talossa vallitsi täydellinen akkavalta, sanan
oikeassa merkityksessä, ja Rehkosen oli täydellisesti heidän tahtonsa
alle antauminen, jos hänen oli mielensä korvuksiansa eheöinä säilyttää.
* * * * *
Kirrilässä ei ollut nyt muusta puhettakaan kuin Martin naimisesta, eikä

muuta tekemistä, kuin estää Martin naimasta Ainaa ja toimittaa hänelle
Sussoa.
Juuri kun Kirrillä ja Katrulla oli taas parhaana työnä Ainan
haukkuminen ja parjaaminen, töytää Rehkosen tytär, Kirsti, huoneesen,
tohisten, hajalla hiuksin ja hengästyksissään.
"Hyvänen aika! Oletteko kuulleet mitä Kolkkilassa on tapahtunut?'
kysyi hän hätäyksissään heti huoneesen tultuansa.
"Emme. Mitä?" kysyi Katru.
"Vai ette ole kuulleet! Kolkilta on varastettu", selitti Kirsti.
"Mitä Jumalan tähden sieltä on varastettu?" hätäili Katru, unhottaen
hetkeksi vihansa.
"Jyviä", selitti Kirsti.
"Mistä sen tiedät?"
"Kolkki tuli juuri syynäämästä ja jäi meille", sanoi Kirsti.
"Missä varastetut jyvät ovat tavatut, koska niitä on jo tiedetty
syynätäkin?" kysyi Kirri.
"Niin jyvät olleet? -- yhy -- yhy yhy -- niin, ne ovat olleet tuolla, tuolla
-- tuolla -- -- ne ovat tuotu tuonne -- tuonne -- kauppamiehelle ja myöty
sinne", soperteli Kirsti hätäyksissään ja ryiskellen teko-yskää, kun ei
ollut keksiä uutta valhetta, peittääksensä menneitä ja tulevia
valheitansa.
"Kuka jyvät on kauppamiehelle tuonut?" kysyi Kirri.
"Torpan ukko, joka aina on semmoisien asiamiehenä", sanoi Kirsti.
"Ja varas sitten?" utasi Kirri yhä edelleen.
"Arvaattehan sen jo edeltäkin päin, ett'ei varas ole muualta kuin kotoa",

sanoi Kirsti.
"Kotoa! ja kuka sieltä?"
"Vieläkö tuota nyt kysytte? Kuka se muu on ollut kuin Aina. Hänhän
jyvät oli tuonut torpan ukolle. Vai ette te vielä tiedä, että hän varastaa
kotoaan niin hirmuisesti. Mutta kävipä kettu kerran käpyyn, oikeen
isoon käpyyn, julki Jumalan ja ihmisten", liehkasi ja valehteli Kirsti.
"Semmoista se on! hym!" kummaili Kirri.
"Vieläkö nyt epäilet?" kysyi Katru tohtunuisena Kirriltä.
"En ensinkään. Niinkuin olen sanonut ja päättänyt, niin sen asian
käymänkin pitää -- vielä hyvän päälle varaskin, hyi; hän ei sovi
seinillekään, saatikka sitten meille,