Naimisen juoruja | Page 6

ja saattamatoin, ett'ei itse saa paitaa päällensä
ommelluksi?" kysyi Katru teko-kauhistuksella.
"Voi hyvä juu! Ettekö te, emäntä, ole sitä ennen tienneet; minähän
tuolle olen lapasetkin käteen kutonut", sanoi Lillu ihmetellen emännän
tietämättömyyttä.
"Millä se, rotta, maksaa palkan käsitöistä, joita hän teettää?" kysyi
Katru teko-tietämättömyydellä.
"Voi emäntä kulta! joka varastaa niin julmasti kotoaan, millä hän
muulla maksaisi palkan. Minulleki tarjosi hän jyviä käsitöitteni edestä,
mutta mitä minä hänen jyvillänsä teen; rahan tuo sitten maksoi. Hän
kokee olla aina niin höyli minullekin, ikäänkuin en minä häntä tietäisi

ja tuntisi. Viimeskin kun kävin siellä, keitti Aina silloinkin kahvia, ja
mistä hänelle se vara olisi, jos ei hän varastaisi", sanoi Lillu suurella
varmuudella.
"Kuulethan nyt omilla korvillasi, ethän enään mahtane epäillä
vähääkään", sanoi Katru Kirrille.
"Enhän tuota ole paljon epäillyt ennenkään, mutta sen paremmin uskon
sen asian nyt todeksi, kun olen sen saanut kuulla omilla korvillani
vieraan suusta", sanoi Kirri, suuresti vakuutettuna asian totuudesta.
"Eikö emäntä osta nisuja?' sanoi Lillu, syvästi huo'aten, kun havaitsi
puheensa tehneen isännässä toivotun vaikutuksen.
"Enpä minä ole nisujen syöjä; kenen nisuja sinulla on?" sanoi Katru,
iskien taaskin silmää Lillulle.
"Susson", vastasi Lillu ja jatkoi sitten: "Voi ette te usko, isäntä ja
emäntä kulta! Sehän se vasta ihminen on se Susso. Se on niin hyvä
tekemään kaikkea työtä ja tienaa nisujen leipomisella niin paljon se
Susso. Nytkin markkinoilta kieppasi kolmesataa markkaa, niinkuin
kaapista vaan se Susso. Sehän vasta naitava olisi se Susso, olisipa maar;
toistapa hän olisi Martillekin, kun tuo Kolkin Aina retus -- olisipa
maar", liverteli Lillu.
"Sinun ei pidä puhua tästä asiasta mitään kenellekään, sillä sitä samaa
olemme mekin isännän kanssa miettineet, että Susso meidän pitää
saada miniäksemme, maksoi mitä maksoi. Me emme huoli taloomme
semmoista heittiötä, kun Kolkin tyttö lunttu on, ei vaikka", sanoi Katru
Lillulle ulkokullatusti, vaikka hän oli jo aikaa Lillun ja Susson kanssa
puhunut asiat yhteen.
Samassa tuokiossa tuli huoneesen Maija niminen naapurin emäntä. Heti
kun Lillu huomasi tuon emännän, lähti hän talosta pois. Tuo naapurin
emäntä oli rehellinen ja suora ihminen, joka ei koskaan muuta puhunut
kuin totuutta, ja hän oli tuttu sekä Kolkkilassa että Kirrilässä. Hän ei
koskaan suosinut juoruja ja lähimäisten panettelemista, sitä vähemmin
itse juoruajia, ja sentähden Lillu poistui niin sukkelaan hänen

nähtyänsä.
"Hyvää päivää!" sanoi naapurin emäntä, huoneesen tultuansa.
"Päivää, päivää! naapurin emäntä, käykää puulle!" vastasi Kirri.
"Kotoako tulette?" kysyi Katru vieraalta.
"Enpä aivan kotoa, kävin tullessani Kolkkilassa ja torpalla", vastasi
vieras.
"Mitäs nyt torpan akka tehdä muokkasi?" kysyi taas Katru.
"Hän valmisti paidan ompelusta, joita näkyi olevan useampia
miehenpuolen paitoja", vastasi Maija.
"Kenenkähän ompeluksia ne mahtoivat olla? sillä itsellänsä ei ole niitä
varoja, että olisi useampia paitoja ommella", utasi vieläkin Katru, sillä
hän luuli saavansa samankaltaisia tietoja Maijalta kuin Lillultakin,
sentähden, että hän niin tahtoi.
"Torpan akka sanoi niiden oleva Kolkkilan emännän ompeluksia, ja
Aina tuli niitä noutamaan", selitti Maija.
"Millä hän maksoi ompelupalkan? kysyi Katru edelleen, vilkaisten
samassa Kirriä silmiin.
"Torpan akka sanoi Kolkkilan emännältä saaneensa joukollensa
talvenpitkää niin paljon lehmän-antia, että vielä saa tuoda lisää
ompeluksia, eikä hän sittenkään saa kaikkia maksetuksi", selitti Maija
edelleen.
"Mitäs Kolkkilan vaimoväki teki? kysyi Katru vähän hämillään.
"Emäntä kutoi kangasta, nuorimmat tytöt toiset puolasivat, toiset
karttasivat", sanoi Maija.
"Mitäs Aina teki?"

"Aina kutoi myös omassa kamarissaan ihmeen siistiä puolivillaista
vaatetta. Siihen tuli Lillukin ja loikui päätänsä kipeeksi. Hän pyysi
Ainan itsellensä kahvia keittämään; Aina kävi äidiltänsä pyytämässä
kahveja, joista sitten keitti ja antoi Lillulle. Kun Lillu sai kahvia, rupesi
hänen kielensä laulamaan, eikä päänkipu näyttänyt häntä yhtään enään
vaivaavan. Siinä oli senkin seitsemät loilotukset ja toivotukset,
kauniiksi ja onnelliseksi kehumiset ja tuo loiruaminen oli niin
inhottavaa, että Aina käski hänen viimein olemaan hiljaa. Hän halaili ja
syleili Ainaa ja viimeksi hän pyysi Ainalta lapasten kudinta, mutta hän
ei antanut, sanoi vaan itsekin saavansa lapaset käteensä. -- No se häntä
nyt värkki on tuo Lillu! Hän on semmoinen juorukello, että puhuu yhtä
yhden ja toista toisen edessä ja muuten semmoinen ilkiö, ett'en minä
häntä jaksa kärsiä, eikä häntä kärsi kukaan kelpo ja rehellinen ihminen",
puheli Maija, tietämättään kuinka luotettava välikappale Lillu oli
Kirriläisille.
"Joko Lillu lähti pois teidän ai ... tuota piti kysyäni: saiko Lillu lapasten
kudinta?" kysyi Katru sitä tätä hämillänsä.
"Ei, niinkuin ma jo sanoin. Hän lähti pois ja minä menin emännän
kamariin, jossa tovin puhelimme asioita keskenämme. Aina kuului
kutoa hellittävän kamarissaan, että pirta pani yhtenä paukenna; hänestä
te saatte oikeen kelpo miniän, koska olen kuullut vähän asian olevan
sinne päin kallellaan", puheli Maija viattomasti.
"Jos te puhutte siitä asiasta sanankaan sinne päin, niin minä talutan
teidät paikalla porrasten päähän", sanoi Kirri tuimistuneena, kuultuansa
Maijalta semmoista puhetta.
"Herranen aika! Niinkö päin teidän mielenne asiassa ovatkin? Ja minä
olen tietämättäni niin paljon asiasta puhunut. Mutta kuinka minä heistä,
paremmin kuin muistakaan ihmisistä, saatan puhua muuta kuin minkä
tiedän toden olevan, enkä minä osaa totuutta salata. En myös ole tullut
kiittämään enkä laittamaan, en toimittamaan enkä konttia kantamaan,
mutta tuosta harmistuneesta lauseestanne kuulin,