Naimisen juoruja | Page 4

kaivannut koskaan sen
parempia ruokia, enkä lääkityksiä. Semmoista se on: miniä vainaja sai

yhden ainoan lapsen ja oli siihen jo henkensä heittää! Siinä piti jo olla
senkin seitsemät tohtorit, lääkitykset ja nielemiset, ja yhtäkaikki hän
maata riuvotti yhden seljän tiessä monta viikkoa liikkumatta!
Semmoisia he ovat ja semmoisia he löytävät, kun itse saavat valita!
Mitä semmoiset ymmärtävät? Ei mitään. Luulevat vaan sillä talot
tulevan rikkaiksi ja asutuksi, kun vaan saavat mieluisensa, vaikk'ei
hänellä muuta tekisi kuin vesilintuja nakkaisi. Samanlainen näkyy
Martin uusi mielitiettykin olevan, mutta ei se asia saa niin mennä.
Meidän pitää etsiä Martille toinen parempi morsian ja suostuttaa hän
siihen, että hän erkaneisi pois tuosta kelvottomasta ja köyhästä rotasta!"
puhui ja esitteli Katru innossaan.
"No hiivatti! Niin, niin, se on avullinen keino se, mutta oletko miettinyt,
kuka olisi sovelias poikamme tulevaksi vaimoksi?" sanoi Kirri
ihastuksissaan vaimonsa esityksestä.
"Ei kukaan hänelle paremmin sovi, kuin Susso, nisujen leipoja. Hän on
nuori leski, kaunis kuin mansikka ja vahva ruumiinsa rakennukselta;
hän ei ensi takassa sairasteleisikaan. Päälle päätteeksi on hän rikas, sillä
hän tienaa paljon nisujen leipomisella", esitteli Katru yhä.
"No, se sopii niinkuin naulattu. Sinä arvasit vaalit hyvin toimittaa; minä
en suinkaan olisi tuota huomannut. Esitelkäämme Susso Martille, ehkä
hän takertuu siihen paulaan ja vierauupi pois tuosta kelvottomasta ja
köyhästä Kolkin tyttärestä, josta niin pahojakin kuuluu", tuumitteli
Kirri.
Pari sanaa selvikkeeksi, minkälainen ihminen tuo Susso oli, johon
Martin vanhemmat panivat niin suuren toivonsa.
Hän oli nuorehko leski ja avioliitostaan oli hänellä vaan yksi poika.
Hän oli iso, lihava ihminen ja punanen kuin turkin pippuri. Hän oli siitä
asti, kun hän oli leskeksi jäänyt, ollut kauheassa miehen saamisen
halussa ja touhussa. Eipä kylässä ollut sitä naimisen hommaa, jonka
välissä ei Susso olisi ollut, sotkemassa ja häiritsemässä rakastuneiden
väliä, ja tunkemassa itseänsä heidän väliinsä. Ja tuota oman itsensä
kaupittelemista teki hän itse omassa persoonassaan niin suurella
toimeliaisuudella, että ymmärtävät ihmiset katsoivat sen

hävyttömyydeksi. Vaikka Susso oli niin toimelias oman asiansa
auttamiseksi, eivät naimamiehet kuitenkaan katsoneet soveliaaksi
yhdistää itseänsä häneen, sillä heidän mielestään oli Susson
käytöksessä jotain haisevaa ja vastenmielistä, ja siinä samassapa itse
Sussokin tuntui heistä samanlaiselta. Joka tilaisuudessa kehui Susso
rikkauksiaan ja lahjojaan, mutta oikeat ihmiset havaitsivat hänen
valehtelevan ummet ja pimeät, sillä jos hän sai jonkun nisukappaleen
myödyksi, niin sanoi hän pennit markoiksi ja kymmenet sadoiksi. --
Semmoinen oli Susso, ei parempi, eikä pahempi, mutta kääntykäämme
itse asiaan.
Juuri kun Martin vanhemmat olivat saaneet mielensä toisillensa
ilmoitetuksi ja keinonsa yhteen puhutuksi, tuli Martti huoneesen.
Vanhukset vaikenivat Martin tultua ja loivat voitollisia ja umpikuljuisia
silmäyksiä toisilleen.
"Mistä tulet?" kysyi äiti Martilta viimein, katkasten siten
äänettömyyden.
"Kävinhän vaan kylässä", sanoi kysytty.
"Kolkilla vissiin, vai", ehätti isä kysymään.
"Kävinhän sielläkin", sanoi Martti rehellisesti.
"Mitä asiaa sinulla siellä oli?" kysyi isä, nähtävästi kiivastuneena
Martin suorasta tunnustuksesta, sillä se olisi vanhuksille ollut paljon
suotavampi, jos Martti olisi kieltänyt Kolkilla käyneensä, vaikkapa olisi
valehdellutkin.
"Eiväthän naapurien välillä asiat tule kysymykseen", sanoi Martti.
"Asiasi oli Kolkin tyttärelle, Ainalle", sanoi äiti, katsoen tuimasti
Martin silmiin.
Martti lensi tulipunaiseksi tuon kuultuansa. Hän oli luullut sydämensä
rakkaimman asian olevan vielä synkimmän salaisuuden peitossa ja nyt
se oli jo tietona hänen vanhemmillansakin! Hän tunsi vanhempansa

mielipiteet tarkkaan, ett'ei sieltä ollut mitään hyvää odotettavana.
Sentähden hän varustausi kovinta vastaan ottamaan, ja vähän
toinnuttuaan hämmästyksestään, sanoi hän rohkeasti: "Näin Ainankin
Kolkilla käydessäni, ja se kannattikin".
"Kuulitko nyt?" sanoi Katru, katsoen luottavasti miestänsä silmiin.
"Kuulin. Tosi on mitä olet puhunut", sanoi Kirri. Sitten kääntyi hän
Martin puoleen ja sanoi: "Sinun pitää Kolkilla käymisesi heittää pois!"
"Ja minkätähden? jos saan luvan kysyä", sanoi Martti.
"Sentähden, ett'et saa pitää mieltäkään naidaksesi Kolkin tytärtä", sanoi
isä lujasti.
"Miks'ei?" kysyi Martti, ikäänkuin ei hän olisi tietänyt syytä
vanhempiensa vastahakoisuuteen.
"Siks'ei, kun toisit taas taloon semmoisen kelvottoman, kivuloisen ja
köyhän ihmisen, kuin ensimäinen vaimosikin oli, jolla ei tee kukaan
mitään", sanoi isä.
"Antakaa toki kuolleen maata rauhassa! Olihan ihminen siveä ja
muutoin kelpo ihminen, ja eihän se ollut hänen syynsä, jos ei hän ollut
tervet, sanoi Martti, kauhistuen.
"Hän oli myös köyhä", muistutti Kirri, ikäänkuin tuoden esiin parhaan
todistuskappaleensa, joka valaiseisi Martin ymmärryksen, näkemään
entisen vaimonsa ja nykyisen morsiamensa kelvottomiksi ihmisiksi.
"Vielä köyhempi on nykyinen kokelaansa. Kolkilla on niin paljon
peneksiä kuin helluntain epistolassa. Kun menee hänen huoneesensa,
niin aivanhan se silmämunalta paistaa. Mitä siitä tulee perintöä, ei
mitään, hyvä vaan, ett'eivät kuole yhteen kokoon kuin russakat. Paljon
on tosin ollut itsellänikin lapsia, mutta Jumala toki korjasi enimmän
osan niistä jo pieninä pois tästä murheen laaksosta; jälellä ei ole enään
kuin nuot kolme sirkkaa, joita ei -- Jumalan kiitos -- tarvitse toki tyhjin
käsin laskea tähän vaivan siaan", ehätti Katru sanomaan.

"Ei rikkaus ihmistä kaunista, vaan hyvät avut; kyllä Jumalalla on
rikkautta kun meillä vaan on rakkautta", sanoi Martti.
"Mitä hyviä avuja Kolkin tyttärellä, Alinalla on?" kysyi Katru kiivaasti.
"Hän on hyvän kokoinen, hyvän näköinen, terve, raitis,
siveäkäytöksinen ihminen ja päälliseksi sivistyneempi kuin tavallisesti",
sanoi Martti uhka-rohkeasti.
"Kuinka monta velliä luulet sivistyksellä höystäväsi?" kysyi