Naimisen juoruja | Page 3

jo tieto Martin ja Miinan ystävyydestä, vaikka sitä oli koettu
tarkoin salassa pitää.
"Mitä Kolkin tytärtä?" kysyi Kirri hätäisesti, sillä ei hän ollut
todellakaan kuullut vielä koko asiasta mitään.
"Ainaa", sanoi Katru kuivasti.
"Mutta Ainaahan sanotaan muuten kelpo ihmiseksi", sanoi Kirri sen
johdosta, kun hän oli kuullut Ainasta puhuttavan paljon hyvää.
"Mitä pirua?! Kelpo ihminen! Mitäs lintu; minä olen nykyään kuullut
oikeen tarkkaan hänen elämäkertansa", sanoi Katru, tuimistuen siitä,
kun miehensä arveli Ainan kelpo-ihmiseksi.
"Hyvääkö vai pahaa olet hänestä kuullut?" kysyi Kirri yhtäkaikkisesti
yhä edelleen.
"Kaikkia sinä kysyt! Milloin niistä semmoisista on hyvää kuulunut?
Pahaa, huonoa se on, jota minä hänestä olen kuullut", sanoi Katru.
"Keneltä olet noita tietoja kuullut?" kysyi Kirri jo hyvin kiihkeästi, sillä
vaimonsa puheet alkoi herättää hänen huomiotansa!
"Lillulta, joka kaikki asiat ja tapahtumat kylässä tietää", sanoi Katru
luottavasti.
Ennenkun kertomuksessamme menemme etemmäksi, täytyy meidän
pikimältään silmätä, minkälainen tuo Lillu oli, jolta saatuihin tietoihin
Katru ja Kirrikin panivat niin suuren luottamuksen.
Hän oli noin viidenkymmenen vuoden vanha, naimatoin nuori
vanhapiika, laiha kuin kaakinpuu ja ruskea kuin naurispaistikainen.
Hän oli koko kylän joka ihmiselle ystävä ja -- vihollinen; ystävä edessä
ja vihollinen takaa, sillä jos vaikka hän oli kenen edessä, kehui ja

loikerteli hän häpeemättä kaikella tavalla häntä; silloin oli puhuteltu
hänen mielestään niin kaunis, ett'ei mointa, niin viisas, ett'ei vertaa, ja
niin rikas, että kaikki sitä ihmettelivät, vaikka edessään olia olisikin
ollut vaan vanha, silmäpuoli, rupitaudin arpinen, tuhma ihminen kuin
saapas; niin teki Lillu kun hän vaan toivoi häneltä jotakin saavansa.
Mutta kun Lillu pääsi johonkin toiseen ja toisenmieliseen paikkaan,
haukkui ja parjasi hän vasta ylistetyt hyvätkin ihmiset alimaiseen
hiivattiin. Jos joku halveksi hänen juorujaan, eikä pitänyt niistä mitään,
eikä palkinnut niitä millään, koki Lillu kostaa tuota halveksimaansa
kaikilla keinoilla, ja niinkuin kyykäärme hiipi hän kaikkialla hänen
ympärillänsä, ja koki purra ja myrkyttää halveksiansa kunniaa. Hän ei
ollut koskaan tehnyt työtä, sillä nuorempana oli hän kerjännyt ja
vanhempana elätti hän pulskasti kurjan henkensä juoruamisellaan.
Vanhempana katsoi hän edulliseksi nilkuttaa länkätä taloon tullessansa
ja siellä ollessansa, mutta kun hän pääsi ett'eivät ihmiset häntä nähneet,
oli hän terve kuin ajakka! Semmoinen oli Lillu, jonka tulemme
kertomuksen kestäessä vielä liiemmin tuntemaan.
"Pahat tiedot ihmisestä eivät ennusta koskaan hyvää; tihuko Martin
sinne on osoittanut?" sanoi Kirri, vaikutettuna jo emäntänsä puheesta.
"Eikö tuo, ryökäle, itse liene liehakoinut Martin peräänsä. Hän onkin
semmoinen kietale, että joka paikassa on edellä ja ylinnä. Viime
pyhä-iltanakin hän tuossa jokitörmällä laulaa hellitti niin, että koko
kylä kajahteli; koko kylän nuoriso ympärillänsä kuulemassa, siis
Marttikin! Hänellä onkin liian kaunis ääni, semmoiseksi ihmiseksi,
jonka vuoksi nuoriso näyttää häntä ikäänkuin jumaloitsevan. Kummako
se sitten on, jos hän -- sen tuhannen kyötäle -- on saanut poikamme
vietellyksi pauloihinsa. Voi hiivatti, kuinka minun kävi vihakseni, kun
tiesin miten asiat ovat. Teki oikeen mieleni vetää vasten suutansa, ja jos
sen tein, olisi kaiketi laannut toviksi aikaa loikumasta!" puhui Katru,
innostuneena, kun huomasi puheensa miehessään vaikuttavan.
"Mitä se oli, jota Aina lauloi?" kysyi Kirri.
"Minäkö heitä ymmärsin, eli muistan. Oli tuossa semmoisia sanoja kuin:
'Ja laulut metsän huo'unnot, Sen kansa kaikki kärsinyt, Kävit maalle
astumaan, Kun et tule jo, kun et tule jo!' Ja kuulesta vielä: joka kuuluu

olevan räähkä kuin marakatti ja niin saattamatoin, että kylässä kuuluu
ryysynsäkin paikkauttavan; muutoin on hän, niinkuin tiedät, köyhä kuin
rotta, ovatko ne kelpo-ihmisen omaisuuksia? Häh?" puhkesi Katru
puhumaan, ikäänkuin peläten, ett'ei hänen puheellansa ole ollut vielä
tähän anti täyttä vaikutusta.
"Ne ovat kaikki pahoja tietoja, mitä olet Ainasta saanut tietoosi. Laulut
semmoiset, joita olet hänen kuullut laulavan, eivät ole koskaan pätö
ihmisen työtä. Se on ihmisraukkain sivistyksen merkkejä, josta he --
Jumala paratkoon -- niin paljon nykyaikana puhuvat. Köyhyytensä jo
on yksin voimallinen tekemään hänen kelpaamattomaksi miniäksemme,
vaikk'ei hänellä muita pahoja tapoja olisikaan, jotka kumminkin tekevät
hänen huonoakin huonommaksi. Koska nyt olemme näin varaselta
saaneet asiasta tiedon, niin meidän pitää heidän aikeensa tyhjäksi tehdä,
ett'ei Martti saisi omalla pääpassillansa naida ja tuoda taloon niin
kelvotointa miniää, kun ensikerrallakin", neuvotteli Kirri, täysin jo
voitettuna.
"Se meidän pitää tehdä ja siinä ei saa olla haittana luvalliset eikä
luvattomat keinot. Kyllä Lillu asiat kuljettaa ja tiedot tuopi", sanoi
Katru, voittoriemulla.
"Kumma kun Martti aina vaan pakkauupi noudattamaan omaa päätänsä
naimisessaan! No, ei tästä asiasta ole vielä hänelle puhuttukaan, vaan
näyttääpä taas siltä, kuin hän rupeaisi omaa mieltänsä asiassa
seuraamaan, niinkuin ensimäisessä naimisessaankin, jonka seuraus oli,
että hän toi taloon semmoisen kuluttavan ihmisen, jolle jo niin lyhvellä
elämänsä ajalla piti useammat kerrat laittaa lääkityksiä", sanoi Kirri.
"Niin, älä muuta sano. Semmoisia ne ovat ja semmoisesti se käypi, kun
he saavat päänsä nauttia. Minä olen tehnyt kymmenen lasta, enkä minä
ole kertaakaan vielä tarvinnut muita lääkityksiä, kuin jonkun ropeen
tervavettä; enkä minä ole siinä pitkin vinkunut, enkä vankunut.
Kerrankin sain aivan ihan yksinäni pienokaisen, join tervaveteni,
käärein lapsen riepuihin ja menin ihan paikalla taikinaa alustamaan;
toisen kerran tein samoin ja menin paikalla heiniä purkamaan. Sieltä
kun palasin, söin kylmää lihavellin perää, enkä