Naimisen juoruja | Page 2

hän niin varttunut rahojen kasvun laskuun, ett'ei sitä
laskumiestä ollut, joka olisi hänen saanut penninkään häpeään. Kun
joku velallinen maksoi Kirrille velkaansa, oli hänellä jo kasvu pennin
päälle tiedossa, ennenkun he kerkesivät kirjoitusmiehen luoksikaan.
Erään kerran maksoi joku hänelle velkaansa ja kirjoitusmies laski ja
sanoi, kuinka monen vuoden, kuukauden ja päivän vanha velkakirja oli.
Kirri pyörähti heti laskumieheen päin ja kysyi hätäisesti: "entäs tämä
päivä?" Asian selittäjänä oli vanha ja vakanen seurakunnan kanttori.
Hän otti nuuskatousansa esille, otti siitä juhlallisesti hyppysellisen
nuuskaa ja veti sen hyvin miettiväisen näköisenä nokkaansa. Sitten
kääntyi hän Kirrin puoleen ja sanoi: "kuinka minä tämän päivän ottaisin
lukuun, jota ei vielä ole elettykään?" Kirri kiepsahti heti velkamieheen
päin ja kysäsi: "teinkö, mies, väärin, kun helpotin yhden päivän
kasvun?" -- Semmoinenhan se Kirri oli! Tuon vähäisen, käsiinsä
kiertyneen mammonan vuoksi, katsoivat Kirrilän isäntäväki kaikki ne
ihmiset ylön, joilla ei ollut rahoja lainassa, ja niitä, joilla oli vähänkään
velkaa, eivät he pitäneet ihmisinäkään.
Heillä oli vaan kolme lasta, jotka kaikki olivat poikia. Sillä ajalla, jolta
kertomuksemme alkaa, oli vanhin poika, Martti, jo sillä ijällä, että hän
oli jo kerran nainut, mutta tuolla naimisella oli ollut kova onni, sillä
hänen nuori vaimonsa oli kuollut jo toisena yhdessäolo-vuotena. Tuo
Martti oli isälleen ja äidilleen täysi vastakohta. Hän oli jo pienestä

pitäin opinhaluinen ja pienenä poikasena ollessaan käytti ja kärhensi
hän niin kauvan isäänsä, että hänen täytyi ostaa pojalle lyijykynä.
Mutta tuota rahallista tappiotaan ei Kirri tahtonut saada mielestänsä
menemään moneen vuoteen! Hän paapotti ja nurisi myötänsä, kuinka se
raha meni aivan hukkaan, jonka hän silloisessa tuhmuudessaan tuhlasi
lyijykynän ostoon. Mutta Martti ei ollut tuosta millänsäkään, hän piti
vaan saaliinsa, ja piirteli ja tähräsi vaan väli-aikoina, ja niin hän omin
nokkinsa teki itsestänsä kirjoitusmiehen. Ei hän isommaksi ja
vanhemmaksi tultuansakaan heittänyt opin haluaan, vaan hän hankki
itsellensä hyödyllisiä kirjoja, luki ja tutki niitä. Usein sai Martti kuulla
opin halunsa vuoksi tuhlarin ja laiskan nimeä sekä vanhemmiltansa,
että nuoremmilta veljiltänsä, jotka kumpikin vielä olivat poikasia, sillä
heidän ja Martin välillä olevat lapset olivat kuolleet; Esko oli toisen ja
Hannu toisen nuoremman veljen nimi.
Kolkilla oli Aina niminen tytär, kaunis ja siveä tyttö, jota kylän nuoriso
piti isossa arvossa, siveytensä ja kainoutensa tähden. Hän oli vasta
viimeisinä vuosina kehkeentynyt, ikääskun äkki-arvaamatta, aikaiseksi
ihmiseksi, sillä hän oli vasta kahdeksannellatoista ikävuodellansa.
Kodin siveä elämä ja siellä oleva kirjasto olivat jo pienestä pitäen
pitäneet puhtaana hänen sydämensä, ja vanhemmaksi tultuansa rupesi
kristillissiveellinen kasvatus kehittämään hänen tarkkoja ja
ymmärtäväisiä sielun-lahjojansa. Hänellä oli puhdas, selkeä, luja ja
kaunis ääni ja hän oli oppinut paljon nuottien jälkeen laulamaan
kansallislauluja; niitä lauloi Aina useinkin nuorison kanssa ollessa,
heidän pyynnöstänsä ja heidän huviksensa.
Kirrilän Martti kävi usein Kolkkilassa, tyydyttämässä lukuhaluansa,
talossa löytyvän kirjaston kirjoilla. Hän otti sieltä kirjoja kotiinsa
luettavaksensa ja toisia hän toi, kun toisia vei; tavasta hän perehtyi tai
oikeammin sanoen unohtui pyhinä, jälkeen puolen päivän koko illaksi
Kolkkilaan, lukemaan kirjoja, niinkuin näytti. Mutta aikaa voittain
havaittiin hänellä olevan muutakin syytä siellä viipymiseensä, sillä
Ainan soreus, siveys ja kehittyneet sielun-lahjat alkoivat yhä
tiheämmästi vetää tuota nuorta ja uljasta leskeä Kolkkilaan. Ja kun
Martti oli nuori, vasta parinkymmenen vuoden vanha, tunnettu
hyvän-tapaiseksi ja henkisen kehityksensä puolesta paljon etevämmäksi

muita, niin rupesi hän voittamaan Ainassa myötätuntoisuutta. Tuota
sydämen salaista lemmen kieltä ei kauvan puhuttukaan, ennenkun
Martti kihlasi Ainan.
Ennenkun käymme päätapauksia katselemaan tässä kertomuksessa, on
selveyden vuoksi tarpeellinen mainita; ett'ei Kirri ollut mikään tuhma
mies luontaisen järkensä puolesta, vaan että hän oli tuiki valistumatoin,
sillä hän ei ollut koskaan lukenut mitään maallista kirjallisuutta, eikä
hengellistäkään sitte rippikoulun, ja sen takia oli hän jäänyt tuiki
pimeäksi, niin ett'ei hän ollut oppinut kunnioittamaan ja arvossa
pitämään muuta kuin rahaa ja rikkautta. Kumminkin oli hän ikääskun
tietämättänsä oppinut viimeiseltä, Martin vuoksi, lukemaan kirjoitusta.
Tuon pimeytensä ja valistumattomuutensa vuoksi oli Kirri
perusajatukseton mies muiden kuin raha-asioiden suhteen, ja
tavallisesti häilyi hän sinne tänne muissa asioissa, aina sen mukaan
kuinka hän käsitti toisen tai toisen ajatukset ja puheet oikeoiksi jossakin
asiassa.

ENSIMMÄINEN LUKU.
Eräänä pyhä-iltana istui Kirri vaimonsa, Katrun, kanssa kahden
kahtasiaan omassa tuvassaan. He eivät puhuneet hyvään aikaan mitään,
sillä kummallakin näytti olevan jotain miettimistä. Vihdoin katkasi
Kirri äänettömyyden ja alkoi puhua.
"Saisipa Marttikin jo ruveta toisen kerran katselemaan itsellensä
vaimoa, sillä laillinen leski-aikansa on jo kaikki. Sinäkin jo alat käydä
vanhaksi, jonka vuoksi tarvitseisit saada hartaasti apua taloudellisissa
toimissasi. Mutta nyt meidän pitää katsoa Martin naimisen perään, ett'ei
hän toisi taloon niin mitätöintä ihmistä kuin viime kerralla, köyhää ja
kivuloista. -- No, pian tuo toki kuoli ja niin pääsimme hänestä -- Jumala
anna syntini anteeksi, paitsi pahat sanani. Hyväthän he olivat
keskenänsä, mutta ei talo sillä talona pysy, jos siihen tavasta tuodaan
kivuloisia kerjäläisiä elätettäväksi, ja sentähden on meidän katsominen,
ett'ei enään niin käy", puhui Kirri emännällensä.

"Kyllähän siinä peräänkatsomisesi hyvinkin auttaa, sillä olempa kuullut
Martin noudattelevan Kolkin tytärtä, ja se uutinen ei mahtane kovaa
sydäntäsi ilauttaa", sanoi Katru alakuloisen ja miettivän näköisenä, sillä
hänellä oli