Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudella | Page 4

olisi kylläkin ikävä seikka minulle!" -- vastasi Jakobsson nauraen.
"Lakkaapas ilveilemästä ja puhu vakavamielisesti! Tällaiset asiat eivät
suinkaan ole naurun asioita! Kovasti jo kadun, että antauduin
kumppaliksesi sellaisiin tuumiin, joita en tähän asti ole kyennyt
tajuamaankaan. Sinä tulet saattamaan itsesi ja luultavasti minunkin
onnettomuuteen. Minä en ole luotu osan-ottajaksi näihin tälläisiin

seikkailuihin. Mutta jos olisinkin, niin jääpi kuitenkin varmaksi
totuudeksi tuo tosiasia, että p----le perii ne, jotka vallankumouksia
koittavat saada aikaan! Tuollaisiin toimiin ryhtyminen on sama kuin
kuumain hiilten kantaminen omassa povessaan: lakkaamaton tuska,
kuume ja poltto molemmissa tapauksissa."
"Viisaasti puhut ja oikein kai teet siinä, että kadut antaneesi isänmaan
rakkauden sydämessäsi kyteä -- niinkuin nyt huomaan -- helposti
sammuvaksi tuleksi -- sanoi Jakobsson vakaasti, mutta ivaten. --
Tietysti olisi parempi vastustelematta antaa kuningattaren tuhlata
valtakunnan varat jumalattomiin huveihinsa ja ulkomaalaisten
lemmikkiensä hyväksi, parempi antaa aateliston imeä maastamme
kaiken mehun ja ytimen, parempi kädet ristissä katsella kuinka meidän
talonpojat vapaista miehistä vähitellen muuttuvat orjiksi, iestä
kantavain härkäin tapaisiksi, parempi ja hauskempi sallia että yleisen
varallisuuden saavuttamiseen välttämättömästi tarpeellinen kauppaliike
kuihtumistaan kuihtuu, parempi levollisena odottaa siksi että kaikki
asiat valtakunnassa turmion partaalle ehdittyänsä auttamattoman
perikadon portaita pitkin syöksyvät alas surkeasti surkuteltavan
surkeuden pohjattomaan kuoppaan, parempi..."
Niin kiivaasti ja sellaisella vihalla ja mielenliikutuksella oli Jakobsson
puhunut, että hänen täytyi pysähtyä keskellä lausettansa henkeänsä
vetääkseen.
Toverinsa innokkaasta puheesta vähän rohkaistuna loihe Pertti
Månsson lausumaan: "Kyllä sinä, veli kulta, puhut totta, kyllä asiain
laita niin surullinen on, mutta emmehän me voi mitään tehdä niiden
paremmalle kannalle saattamiseksi."
"Emmekö voisi! -- huudahti Jakobsson kiivaasti -- Älä sano niin! Me
voimme ahkerasti ylläpitää ja kohentaa sitä tyytymättömyyden kipenää,
joka kytee kansan povessa, uhaten pian täysitulena nousta taivaan
ilmoille, ja me saatamme huutaa ja sanomalla sanoa kansalle mitkä sen
ammoisilta ajoilta esi-isiltä perityt oikeudet ovat. Kun kerta olemme
saaneet kansan täydelliseen oikeuksiensa tuntemiseen, niin olemme
samassa päässeet voitolle: me olemme nimittäin silloin tulleet tarpeeksi
väkeviksi vaadittaissa käyttämään väkivaltaa, niin että voimme panna

valtiolliset tuumamme toimeen kuningattaren ja aatelisherrain tahtoakin
vastaan. Mutta meidän ei pidä väsymän tien keskitienoilla.
Kärsivällisesti täytyy meidän sytyttää hiili hiilen, sysi syden perästä:
kyllä tämä tällä tavalla kohentamamme kipinä vähitellen paisuu
polttavaksi tuleksi, liekiksi leimuavaksi; -- ehkä pikemmin kuin
aavistammekaan."
"Hm" -- jupisi Pertti Månsson äänellä, joka selvästi todisti, ett'ei hän
luottanut Jakobsson'in tulevaisuuden toiveisin.
Samassa he poikkesivat eräälle sivukadulle ja pysähtyivät, muutamia
satoja askeleita sitä pitkin käytyänsä, erään ikivanhan, kaksikerroksisen
kivestä tehdyn talon edustalle. Kadun puolella olevat puolipyöreät
kiviportaat osoittivat, että huoneuksen alikerrassa löytyi kauppapuoti.
Mutta puodin ovi oli suljettu ja suljetut olivat myös ikkunat
verrattoman suurilla tammisilla luukuilla, jotka eivät suoneet
pienimmänkään valon säteen tunkeuvan huoneista kadulle. Portti oli
tehty veistämättömistä honkahirsistä, joita vahvat rautasiteet yhdistivät
toinen toisiinsa. Paksussa rautarenkaassa riippui suuri portinkolkutin.
Jakobsson tarttui kolkuttimeen ja koputti sillä kolme kertaa porttia
vastaan.
"Onko sinun aikomuksesi kutsua kaikki lähitienoilla asuvat ihmiset
tänne, koska niin ankarasti kolkutat?" kysyi Pertti Månsson
hämmästyneenä.
"Se kai, mikäs muuten" vastasi Jakobsson nauraen.
Hetken kuluttua kuului askelten ääni portin holvissa, avain pistettiin
lukkoon ja kierrettiin ympäri, jonka jälkeen portti, kireästi rätisten
saranoillansa, aukeni.
Jakobsson'in ja Pertti Månsson'in astuttua sisään suljettiin portti taas.
Talon pihalta kömpivät molemmat toverit pilkko-pimeän käytävän
kautta ylös huoneuksen ylikertaan. Vaivalla sinne ehdittyänsä,
aukaisivat he käytävän perukassa löytyvän oven ja astuivat sisään

erääsen saliin. Tätä suurta, mutta matalaa huonetta valaisivat hyvin
vaillinaisesti muutamat kynttilät eräällä pitkällä pöydällä lähellä
peräseinää. Pöydän ympärillä istui kolme miestä, joista yksi, joka
arvattavasti oli talon isäntämies, kiiruhti voimakkaalla käden-lyönnillä
tervehtimään tulijoita terve-tulleiksi.
Ennenkuin jatkamme kertomusta pitää meidän lähemmin tarkastaman
näitä saliin kokoontuneita miehiä ja luomme ensiksi huomiomme
Jakobsson'iin. Vartaloltaan oli hän erittäin pitkä sekä jäntterä ja
hartiakas kuin ani harva. Mutta kuitenkin osoitti jok'ainoa hänen
liikuntonsa noreutta, joka solakkaimmillekin ainoastaan ahkeran
voimistelemisen kautta tulee osaksi. Kellertävät, kiharat hiuksensa
peittivät puoleksi hänen korkean otsansa, jonka piirteet, samoin kuin
tuo eriskummallisen kirkas loistekin hänen terävissä silmissään,
todistivat hänessä löytyvän paljon rohkeutta ja lujuutta, jota ei
kovimmatkaan vastukset voi masentaa. Hänen ryhtinsä oli uljas ja
hänen käytöksensä käskemään tottuneen miehen käytös. -- Hän oli
puettu hienosta Hollannin verkakankaasta tehtyyn merimies-pukuun.
Jos joku kysyisi mitä ammattia tämä Jakobsson oikeastaan harjoitti,
niin olisi meidän vaikea antaa tyydyttävää vastausta siihen. Totuutta
loukkaamatta voisimme kutsua häntä kauppiaaksi, mutta yhtä suurella
syyllä saattaisimme nimittää häntä laivuriksi, asioitsijaksi ja miltei
salakuljettajaksi. Kaikissa näissä elinkeinoissa hän toimiskeli ja oli
uutteruutensa ja järkevyytensä kautta osannut koota itsellensä, hänen
oloihinsa verraten erittäin suuren omaisuuden. Häntä pidettiin
perirehellisenä miehenä ja lähimmäistensä luottamusta ja kunnioitusta
hän nautti hyvin suuressa määrässä. Että hänen oikeuden tuntonsa ja
hänen salakuljettaja-toimensa saattoivat keskenänsä olla sopusoinnussa,
se seikka ensi katsannolta näyttänee kummalliselta, mutta kun ottaa
huomioon sen ajan katsantokannan, joka salakuljetusta ei pitänyt
ensinkään kunniata loukkaavana, niin pääsee helposti selville tästä
näennäisestä vastakohdasta.
Jakobsson oli harras puuhaamaan myös valtiollisissakin toimissa.
Valtiollisen tunnustuksensa puolelta kuului hän radikaalein joukkoon,
s.t.s. niiden, jotka väittivät että aateliston valta ja mahtavuus olisi

kukistettava, että valtikka oli Kristina kuningattarelta otettava pois ja
prinssi Kaarle Kustaalle annettava. Siinä kapinassa, jonka