Muuan markkinamies | Page 8

pää kuin
partaveitsi ja että Alpertti on paljon tylsäjärkisempi kuin minä. Sen se
sanoi, kun oli siitä tuskautuneena, ettei Alperttia saanut tajuamaan, mitä
hän sille neuvoi. Mutta kun isäntä kuuli minua viisaammaksi
sanottavan, niin esteli se siitä lähtien aina minun lukujani, ja jos
milloinka kirjan ääressä tapasi, niin kohta muille töille työnti.
Alperttiakin oli käskenyt minulta kirjojaan piilossa pitämään, mutta
sain minä niitä kuitenkin houkutelluksi, ja sitten minä niitä päivät pitkät
paimenessa luin. Ja kun tulin yön ajaksi karjan kanssa kotiin, niin
kerroin kaikille, mitä olin päivällä lukenut, ja useinpa Alperttiakin
kysymyksillä ahdistelin, eikä se aina osannutkaan vastata, vaikka oli
kouluakin käynyt ja minä en.--Mutta kysykääpäs te nyt minulta
koetteeksi, vieläkö jotain muistaisin.
Jouduin tuosta yht'äkkisestä vaatimuksesta vähän hämilleni.
--Mitä kirjoja ne oli, joita luitte? kysyin minä vähän epäillen.
--Antakaapas olla, mietti hän. Olihan niitä kaikenlaisia historioita ja
kertomuksia ja muita kirjoja, mutta en minä niiden kaikkien nimiä nyt
muista. Mutta kysykäähän nyt jotain semmoista, jota pitää tietää,
ennenkuin kouluun huolitaan; ehkä minä jotain muistaisin.
Kyselin häneltä yhtä ja toista, niinkuin maailman rakenteesta,
taivaankappaleista ja sen semmoisesta, ja huomasin, että hänellä oli
jokseenkin tarkat ja perusteelliset alkeistiedot. Hän oli itse tähän
omituiseen tutkintoon varsin innostunut, ja silloin kun hän joka
kysymyksen jälkeen vähän aikaa mietti, kattoon katsoen ja peukalonsa
kynnellä etuhampaitaan hioen, silloin näyttivät kaikki muut asiat hänen
mielestänsä haihtuneen.
--Jos poikana ollessanne osasitte sen, minkä nyt, niin olisitte
varmaankin kouluun päässyt, jos olisitte pyrkinyt.
Lapsellinen ilo välähti hänen kasvoillaan, kun hän tämän kuuli.
--Niin, no sitähän ne kaikki sanoivat, jotka minut tunsivat!--Kyläläiset
nauroivat lautamiehelle, että pane sinä tuo piikasi poika kouluun ja laita
toinen paimeneen, tästä sen kuitenkin näkyisit pikemmin saavan herran
sukuusi, kun sitä siihen niin tingalle tahdot!--Se kaiveli isännän mieltä,

ja silloin kohta katosi minulta kirjani, enkä niitä sen koommin ole
saanut, liekö polttanut vai hukuttanutko lie. Alperttikaan ei enää
uskaltanut omiaan antaa, kun pelkäsi saavan selkäänsä.
--Ettekö sitten enää saanut lukea mieleisiänne kirjoja ollenkaan? kysyin
minä.
--Enpä paljon ollenkaan.--Mutta oli minulla kuitenkin yksi kirja ja sen
minä sain emännältä, joka aina oli minulle hyvä, niin siihen aikaan kuin
jälkeenpäinkin.--Ei sitä usein tapahdu, että emäntä olisi miehensä
lehtolapselle hellä, mutta lautamiehen emäntä olikin toista kuin muut
emännät ... eikä ne oikein sovussakaan tainneet elää.--Se kirja, jonka
sain, se oli se sama, jota tuossa äsken luin, ja kun emäntä näki, että
minä kirjoja ikävöin, niin hän antoi sen minulle ja sanoi, että saisin sen
omakseni, jos hyvästi pitelisin.
Minä kysyin kummastellen, mistä emännällä oli Kanteletar hänelle
antaa.
--Niin, se oli näet sillä lailla, että se maisteri oli lähtiessään unohtanut
sen kamariin, ja emäntä oli sen sitten korjannut talteensa.
--Ja hän antoi sen teille?
--Kutsui minut muutamana pyhäiltana aittaansa, kun isäntä ja muu väki
olivat kylässä, ja pisti sen sieltä käteeni.--»Tuoss' on sinulle muuan
kirja, josta minä en tiedä, mikä se on--liekö siinä lukuja vai loruja,
mutta tottapahan sinä hyvä lukija sen perille pääset--»
Minä kätkin kirjan poveeni ja juoksin suoraa päätä mummon luo
saunaan. Mummo siellä saunan kynnyksellä koetti kaksien lasiensa
kanssa virsikirjaansa lukea, mutta minä sanoin, että hän katselisi ja
sanoisi minulle, milloinka isäntä tulee kotiin, ettei se tulisi ottamaan
pois tätä kirjaa, jonka emäntä antoi.--»Mikä kirja se on?» kysyi
mummo.--»Mikähän lie», sanoin minä ja rupesin sitä lukemaan... Minä
ensin luin hiljaa, mutta kun se oli minusta niin somaa, niin kiihdyin jo
kohta ääneenkin lukemaan.--»Kuule, poika, sanooko sitä tuota siinä
sinun kirjassasi?» kysyi yht'äkkiä mummo, joka oli minun lukuani
kuunnellut. --»Sanoohan tässä--eikös se ole somaa, mummo?» sanoin
minä ja olin ihan ihastuksissani.--»Lueppas uudelleen se, minkä äsken
luit», sanoi mummo hyvin ankaralla äänellä, »mutta elä huuda niin, että
kuuluu ympäri maailmaa.»--Minä aloin lukea mummolle sitä runoa,
joka on tuolla kahdennella sadannella ja kolmannella kolmatta sivulla
lehden oikealla yläpuolella ... minä muistan sen vieläkin:

--Ukko kultainen kuningas, hopiainen hallitsija, ota kultainen kurikka
eli vaskinen vasara, jolla korvet kolkuttelet, salot synkät sylkyttelet,
yhtenä kesäisnä yönä, ehtoyönä ensimmäisnä! Käyös korvet
kolkutellen, syrjävieret sylkytellen; aja vilja vieremille, aukeimmille
ahoille minun metsipäivinäni, erän etsiaikoinani.--
»Eikös tämä ole somaa, mitä tässä sanoo ... ja tämä kirja on minun
omani?» sanoin minä riemuavalla mielellä mummolle. Mutta mummo
istuutui totisen näköisenä minun viereeni saunan penkille ja sanoi
ankaralla äänellä: »Upota hetteeseen se kirja, koska siinä tuommoisia
sanoo, upota heti kohta!»--»Minkä tähden?» kysyin minä ja painoin
kirjan kainalooni. »Emäntä antoi.»--»Vaikka kohta ... mutta siinä
puhuu Ukosta, ja jos sen saa kirkkoherra tietää, niin pistetään sinut
jalkapuuhun tai pannaan mustaanpenkkiin istumaan.»--»Minkä
tähden?» kysyin minä taas, kun en ymmärtänyt.--»Sen tähden, että se
on semmoinen epäjumala se Ukko, ja joka siitä puhuu ja sitä rukoilee,
se pannaan jalkapuuhun istumaan ja menettää kunniansa. Sillä lailla
kävi ukkovaarillekin.»--Minä en sitä sittenkään ymmärtänyt, mutta
mummo kertoi, että kun hänen ukkovaarinsa oli rukoillut ihan noilla
samoilla sanoilla, jotka tuossa kirjassa sanoo, sitä Ukkoa, joka ei ole
pirua parempi ollenkaan, niin oli kirkkoherra sen saanut tietää ja
panettanut ukkovaarin jalkapuuhun.-- »Eikä se sitten saanut ripilläkään
käydä moneen