Muuan markkinamies | Page 3

olisi tahtonut kuhmuja tehdä, sama se,
mihin sitten, mutta josta tällä kertaa ei kuitenkaan olisi mitään hyötyä
lähtenyt, mutisi hän vain hampaittensa välistä:
--Kyllä minä, sen perkelehen laajasuu, sinut vielä juotan, ja meni

suoraa päätä viisumestarin luo, jonka veti hiukan sivuun, ja kuiskasi
korvaan jotakin.
Sitten työnsi hän hänet käsipuolesta joukkoon, mutta itse hän vetäytyi
vähitellen loitommalle ja haihduttautui sitten muuhun
markkinaväkeen...
--Vai niin? Sinäkö sitä olet se mies, joka kuulut muka olevan tietävinäsi,
että minä vain sinun tekemiäsi lauluja laulan? Häh! huusi viisumestari
Pyhäjärven miehelle, ja hänen harvapartainen ylähuulensa oli silloin
kovin pahasti irvellään.--Häh, sinäkö vai kuka?
Pyhäjärveläinen oli tällä välin alkanut sytytellä sikariaan nilsiäläisen
renkimiehen tuhottoman lyhyestä savinysästä, eikä ollut
huomaavinaankaan pörhistelevää virkaveljeään. Tätä tehdessään hänen
silmänsä alaluomet kuitenkin omituisesti värähtelivät, niinkuin joka
kerta muulloinkin, kun hän oli jotakin mielestänsä sukkelaa
keksimäisillään. Mutta tuskin oli hän saanut ensimmäiset savut
suuhunsa, kun hän kääntyi väkijoukkoon ja laulaa tokaisi kauhean
totisen ja tyynen näköisenä taas tämmöisen säkeen:
--Omiahan kaikki lie, joita ominansa myöpi, ja ominaanhan rosvokin
tok' toisen leivät syöpi--
eikös se ole niin, hyvät ihmiset ja kansalaiset?
--No niin!--No niin!--No se!--No se! kuului taas kuin yhdestä suusta, ja
suosio kallistui kerrassaan laulajan puolelle.
Sen huomasi viisumestariikin ja hän olisi mielellään vetäytynyt
virstojen päähän, mutta joka haaralta tunkeutuva väkijoukko ei
päästänyt häntä lävitsensä. Silloin koetti Leppänen tekeytyä kaikesta
tuosta ihan tietämättömäksi ja luuli pääsevänsä pulasta sillä, että rupesi
laulujaan kaupittelemaan, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Mutta
markkinaväki ei häntä niin helpolla heittänyt.
--Tuki jo suusi! huusi muuan. Kuka nyt enää sinun lauluistasi! On
täällä jo vereksempiäkin!
--Laulaa häntä nyt jotain omasta päästäänkin eikä aina paperista,
pilkkasi toinen.
--No, Leppänen, elähän toki jää nuoremmallesi sanan velkaan, kiihotti
kolmas.
--Eläkä häpäise kylääsi, vaativat nilsiäläiset.
Mutta kukko ei käskien laula, eikä laulanut Leppänenkään. Kukolla on
kuitenkin se etu, että sillä aina on oma tekemänsä omituinen laulu, jota

sen sopii missä tilaisuudessa tahansa laulaa, mutta sitä etuapa ei ollut
Leppäsellä. Sen hän kyllä tiesi, että laulun pätkä, sukkela ja sattuva,
hänet päästäisi pulasta, mutta kun sitä ei ennen tehtyä ollut, ei se
nytkään ottanut syntyäkseen. Ja kuitenkin oli tämä hetki hänen
ammatilleen ankaran tärkeä. Jos hän nyt antaa tuommoisen syrjäläisen
panna itsensä pussiin, niin ihmiset alkavat hänen laulujansa halveksia,
ja hän kadottaa ainakin näillä markkinoilla kaiken luottamuksensa.
Mutta mikäs neuvoksi! Väkijoukko tuossa ympärillä pilkaten irvistelee,
ja edessä seisoo riitaveli, sikariaan poltellen, eikä ole niinä
miehinäänkään.
Jolla ei ole nuijaa, se lyöpi lapiolla, ja niin teki Leppänenkin. Kun näki,
ettei muu auttanut, rupesi hän haukkumaan.
--Mitä helvettiä sinä siinä toljotat ja katsot kuin lehmä uuteen konttiin!
huusi hän rauhassa tupakoivalle pyhäjärveläiselle.--Tiedä sinä, että min'
en oo kenenkään katsottava ja toljotettava! Vai luuletko, etten minä
osaisi sinua herjata, jos vain itseltäni ilkeisin? Mutta sitä ei pidä
kenenkään saada Leppäsestä sanoa, että se markkinoilla ihmisiä
haukkuu ja koirana kuleksii.--Luuletko sinä olevasi hyvinkin miestä,
jos muutamia hulluja markkinoilla nauramaan saat?... Ja etkö sinä, sen
retkale, oo humalassakin siinä ... eipähän ilman!... kyllähän sen tietää,
että oikean ihmisen haukkuminenhan se aina on viinaisen virkinettä ...
ja ettekö kuulleet, hyvät ihmiset, että se herjasi minua rosvoksi ... tässä
on monta vierastamiestä sen asian päälle... Kuules, mies, sanoppas
nimes ja mikä mies sinä oot, vai huudetaanko patrullia!
Ja tähän tapaan olisi Leppänen kerran intoihinsa päästyään arvatenkin
jatkanut vaikka kuinka kauan, ennenkuin olisi hengästynyt, ellei hänen
lapionlyöntejään olisi keskeyttänyt uusi nuijanisku.
Se tuli sieltä mistä ennenkin. Selän takaa suhahti, mutta suuta vasten
sattui.
Pyhäjärveläinen, joka milläänkään olematta oli aikansa kuunnellut,
vastasi nyt vuorostaan:
--Koska nyt kysyt niin siivosti ja haastelet ihmisiksi, niin sanon mä,
että mua kutsutahan Hyvölän Samuliksi.
Nuo loppusoinnut lauloivat Leppäselle lopullisen tuomion. Nyt ei enää
mikään auttanut, kun haukkumisenkin toivottu vaikutus noin tuuleen
hupeni ja kaikki kansa oli Hyvölän Samulin puolella.
Mutta kun väki siinä rähisi ja riemuitsi Leppäsen surkeata häviötä, niin

hän luuli kuitenkin vielä viimeisessä tingassa jotakin keksineensä,
jonka avulla saattaisi edes kunnialla peräytyä. Liekö uuden pätkän
päässään tekaissut vai ennen tehdynkö lienee muistamaan sattunut, hän
yht'äkkiä alotti kuin alottikin laulaa aivan samaan nuottiin kuin hänen
pelottava kilpakumppaninsa:
--Hyvöläst' on kaikki kollot, sieltä tämäi lienee--
niin hän lauloi, mutta sitä pitemmälle ei hän päässyt. Hyvölän Samuli
iski kiinni alettuun pätkään, seisautti Leppäsen juuri hänen parhaassa
vauhdissaan ja jatkoi omasta päästään näin:
--Itsehän sen vastatullut parahiten tiennee!
Ja nyt vei tämä viimeinen tuulenpuuska viimeisetkin palaset Leppäsen
repaleisista purjeista. Kansa, jota oli kokoontumistaan kokoontunut
näiden kahden ympärille, oli ratketa omaan riemuunsa. Se ei mitään
niin ihaile kuin sukkelaa kieltä ja kekseliästä päätä, ja joka
sanakiistassa voiton saa, se on suurempi sankari kuin väkevin mies.
Joka taas tappiolle jää, häntä ei voi mikään pilkan alta pelastaa, jollei
ehkä joku yht'äkkiä keksitty sukkela sanojen tempaus. Mutta kun ei tuo
nyt Leppäselle onnistunut, niin hän jäi siihen säälittävän tukalaan tilaan
seisomaan.
Ylt'ympäri kuuli hän toisen hyväksi heläjävää naurua, ja se koski
häneen kipeästi. Mutta sitten alkoi häntä itseään vastaan tuiskuta joka
taholta pistosanoja, ja se