Murtovarkaus; Roinilan talossa | Page 7

Ennen puoliy?t? olemme viimeist??nkin salolla.
PENTTULA. Siihen luotan, mutta sinun t?ytyy jo rient?? Aholaan.
HOPPULAINEN. Min? juoksen ja huudan, ett? korpi kajahtaa. Hih! (Menee.)
PENTTULA. Juokse ja huuda sin?, ett? korpi kajahtaa,--min? hiljaa ja varoen hiivin,--niin hiljaa kuin k??rme lehdikossa luikertelee, niin varoen, ettei risu risihda, ei hein? helise eik? pieni lintunenkaan puun oksalla her?j?.

KOLMAS KUVAUS.
(Tupa Aholan torpassa. Per?sein?ll? ovi ja vuode. Oikealla sivusein?ll? ikkuna, jonka alla on pienempi p?yt? kaappineen. P?yd?n vieress? kirstu; taampana samalla sein?ll? on ovi, joka vie kammariin. Vasemmalla puolen on pitk? p?yt?, jonka kummallakin puolen on penkki ja toisessa p??ss? tuoli.)
HELENA (istuu ikkunaa likell? ja kehr??. P?yd?ll? h?nen vieress??n palaa kynttil?). Kuinka kauan se is? taaskin viipyy, vaikka lupasi jo puolenp?iv?n aikaan palata. Ellei h?n vaan olisi Hoppulaisen pariin joutunut!... Niin--(huokaa) silloin ei ole h?nt? kotiin odottaminen ennenkuin aamu puoleen y?t?. Voi, kun tuosta Hoppulaisesta kerrankin p??sisimme rauhaan. Soisin h?nen muuttavan pois koko paikkakunnalta, ettei h?n aina olisi t??ll? is?? viinaan viettelem?ss?... Kuka olisi uskonut, ett? minun hiljainen, s?vyis? ja hyv?luontoinen is?ni juomaan rupeisi, h?n, joka ei ennen viinan tippaakaan maistanut. Paljon, paljon voi ihminen muutamassa vuodessa muuttua. Kun kes?ll? tulin vanhempiani tervehtim??n ja n?in is?ni surkean tilan,--n?in ?itini murheesta murtuneilla voimillaan kokevan yll?pit?? torppaa ja elatusta hankkia, silloin en voinut l?hte? takaisin palvelukseen, vaan j?in t?nne ?itini turvaksi,--j?in siin? iloisessa toivossa, ett? piankin saisin is?n luopumaan pahasta tavastaan. Kolme pitk?? kuukautta olen nyt parastani koettanut, mutta is?n suhteen en sen pitemm?lle ole p??ssyt... (Katsoo ulos ikkunasta.) Kuinka siell? jo onkin pime?? Eik? is?? vaan kuulu tulevaksi. ?itiraukka tuolla lyhtyineen h??rii, h?n varmaankin on k?ynyt navetassa. Nyt t?ytyy tekeyty? iloiseksi, sill? ?idin huolia ei saa lis?t? suruisella muodolla eik? toivottomalla katseella. (Kehr?? ja hyr?ilee vilkkaasti.)
MARIA (tulee sis??n, lyhty ja maitorainta k?dess?). Aina sin? vaan jaksat olla iloinen, lapsi raukka. Onnellinen aika tuo nuoruuden kev?t, jolloin huolet haihtuvat kuin tuhka tuuleen ja raittiin ilon kirkkaus valaisee murheen mustat varjot. (Siivil?itsee maidon ja panee sen kaappiin)
HELENA. No niin, mit?p? min? surisin sitten kun Luoja on lahjoittanut mulle iloisen mielen ja terveen ruumiin. Mutta miksi taaskin menit lyps?m??n ?iti, vaikka niin monasti olen pyyt?nyt sinua j?tt?m??n nuo toimet minun haltuuni. En min? pysy iloisena, ?iti, ellet anna minun oikein raastaa nuorilla voimillani.
MARIA. Voi, rakas lapsi, minua huolettaa sinun liikanainen ty?nintosi, ja varsinkin tuo y?n valvominen, johon sanot kaupungissa niin tottuneesi.
HELENA. Jopa nyt jotakin! Sek? nuorelta voimat veisi, jos v?h?n valvoo iltasilla ja hiukkaista varhaimmin nousee vuoteeltaan aamulla. Sitten ?iti, kun min? tulen sinun i?llesi ja minulla on yht? reipas tytt? kuin sinulla nyt, silloin min? vuorostani lep??n ja annan tytt?reni ty?t? tehd?.
MARIA (ottaa sukankutimen ja istuu p?yd?n ??reen vasemmalle). Jumala sinua siunatkoon, lapseni, ja palkitkoon monin kerroin rakkautesi meit? kohtaan. (Erikseen.) Voi, miss? viipynee taas Antti!
HELENA. ?l? ota en?? ty?t?, ?iti, johan nyt on my?h?. Min? panen v?h?n ruokaa p?yd?lle, niin sy?mme illallista ja sitten menet kammariisi levolle.
MARIA. ?l? minua varten ruokaa laita, lapseni, ei minun kumminkaan k?y sy?minen, kun syd?nalani taas tuntuu niin kipe?lt?.
HELENA. Ja sent??n istut viel? ty?h?n. ?itikulta, mene nyt levolle ja nuku oikein makeata unta, niin olet huomenaamuna terve j?lleen.
MARIA. En min? saa unta, kun ei is?k??n viel? ole kotona.
HELENA. Mene nyt vaan, ?itini, kyll? h?n tuossa paikassa tulee. Min? laitan t??ll? is?lle ruokaa, ja sitten h?n rupee tuonne minun s?nkyyni nukkumaan, jotta sin? saat maata h?iritsem?tt?, ja min? makaan penkill?. Mene nyt, ?iti hyv?!
MARIA. No, jos sitten menen, koska niin tahdot; ty?l??lt? tosin t?m? istuminen tuntuukin, kun ei ihminen ole terve. (Nousee ja panee sukankutimen pois.) Hyv?? y?t?, lapseni! Jumala siunatkoon sinua! ?l? valvo liian kauvan, vaan mene nukkumaan, ellei is? pian tule.
HELENA. Ole huoletta ?iti, kyll? menen levolle, kun nukuttamaan rupee. Hyv?? y?t?, ?itini, makaa rauhassa! (Maria menee oikeaan.)
HELENA. ?itiraukka! Saaneeko h?n vaan unta. Huoli on kova p??naluinen ja murhe katala vierikumppani, ne v?syneelt?kin karkoittavat virvoittavan unen. (Menee j?lleen ty?lleen). On toki hyv?, ettei ?iti aavista mit??n kaikista noista ilkeist? jutuista, jotka Niilon t?hden ovat minusta paikkakunnalla levinneet. Mit? sanoisi h?n, jos tiet?isi tyt?rt?ns? pidett?v?n velhona, joka taikaneuvoilla solmii miesten syd?mmet! Oi, kuinka armottomia ihmiset kuitenkin ovat, kun turhan ep?luulon t?hden riist?v?t turvattomalta tytt?raukalta h?nen ainoan rikkautensa,--kunnian ja hyv?n maineen. Paljo tosin on Niilon rakkaus minulle k?rsimyst? tuottanut; (nousee yl?s, astuu esiin ja innostuu) mutta iloni ja onneni se kuitenkin on ja vaikka viel? kuolemaan mua sent?hden viet?isiin, en sittenk??n sit? kadottaa tahtoisi... Oi, Niilo, kunpa tiet?isit, kuinka t?m?n kylm?n kuoren alla l?mmin syd?n sinulle sykkii; kunpa tiet?isit, kuinka ??rett?m?n rakas sin? Helenalle olet? Mutta sit? et sin? aavistakaan, ja jos mulle taivaan Herra voimia suo, et sit? tulekaan t?ss? el?m?ss? aavistamaan, sill? eripuraisuutta en koskaan tahdo is?n ja pojan v?liin rakentaa. En koskaan,--Jumala varjelkoon minua siit?! (Kuuntelee ja l?hestyy ovea.) Ulkoa kuuluu astuntaa, jokohan is? tulee? (Aukaisee Antille, joka astuu sis??n.)
HELENA. Hyv?? iltaa, is? kulta! Voi, kuinka olit hyv?, kun et varsin my?h??n viipynyt. K?y istumaan t?nne p?yd?n luokse, min? tuon sinulle ruokaa, oikein