Munkkiniemen Elsa | Page 8

Kaksi sairasta vaimoa.
Elsa yksin jäätyään söi illallisensa, laittoi vuoteensa ja pani levolle.
Sängyssään rukoili hän hartaasti Jumalaa ohjaamaan häntä, nyt kun
hänellä ei enään ollut äitiä, niin että hän kunnialla voisi tulla toimiin
vieraiden ihmisten kanssa, ja niin eläisi tässä maailmassa, että hän
kuoltuansa saisi ijankaikkisen elämän. Hän uinahti ja heräsi erittäin
vilkkaana aikaisin aamulla.
Valoisana kesäaamuna oli hauskaa kaupungissakin. Hän avasi kyökin
akkunan ja ah, kuinka hyvä haju tuli sisään lähellä akkunaa olevista
puutarhan puista. Olipa pieni lintukin oksalla aamuvirttänsä laulamassa
luojan kunniaksi. Niin riemastui Elsan sydän tuosta linnun
viserryksestä, että oli hänkin virittää virren ja kimakan äänensä
akkunasta yhdistää linnun lauluun, mutta terve järki sai hänessä sen

verran sijaa, että hän jaksoi yli riemunsa luontonsa hillitä ja olla vaiti
eikä veisullansa herättää mamselia emäntäänsä; sillä hän varmaan
arvasi, ett'ei hänen enempi sen perästä siinä kyökissä sallittaisi
virsiänsä viritellä. Lyhyt oli kumminkin tyttöparan ilon aika ja pian
rupeis kyynelet vierimään hänen poskiansa alas, sillä nyt hän taas
muisti elämän kodissa, ja kuinka se kaikkine murheinensa suruineenkin
oli sentään hauskaa. Vaikka leipä usein särvintä kaipasikin, sai hän
vapaasti täydellä aaltoilevalla rinnalla laulaa luojan kunniaksi kotona ja
metsässä, laulaa taivaalliselle Isälle surunsa ja huolensa.
"Onko se mamselin uusi neiti?" kuului ääni puutarhasta.
Elsa oli vetänyt päänsä pois akkunasta, vaan kuultuansa naisäänen
häntä puhuttelevan, meni hän jälleen akkunan luo. Kun hän akkunasta
ulos katsoi, tuli vanhanpuolinen lyhyenläntä, mutta lihava nainen
akkunan alle.
"Hyvää huomenta!" sanoi nainen.
Elsa tunsi hänen entiseltä, kun hän kaupoilla kulkiessaan oli samalle
ihmiselle luutia ja vispilöitä myynyt.
"Jumala antakoon! emäntä", vastasi hän.
Emäntä näki, että Elsan silmät olivat itkusta punaiset.
"Onko ikävä?" kysyi emäntä suurella osanottavaisuudella.
"Tahtoohan se vähän olla", vastasi Elsa, koettaen hillitä luontoansa.
"Noo, kyllä se ikävä ohitse pian menee, kun ensin pääsee siunattuun
alkuun. Tule tänne puutarhaan, että tulee vähän hauskempi!"
Samassa soi kello kyökin seinässä. Se oli mamseli, joka soitti
piikaansa.
"Kello soipi ja minun täytyy mennä sisälle", sanoi Elsa ja poistui
akkunasta. Hiljaa hiipien meni hän kamariin. Mamseli oli pistänyt
avaimen oveen, että hän pääsi sänkykamariin.

"Oletko sinä jo näin aikaisin ylhäällä? Minä vaan soitin koetteeksi,
pitikö sinun olla hyvä heräämään."
"Voi hyvä mamseli! minä olen saanut Luvan herätä monta kertaa
pyryyn ja pakkaseen. Jos minä muuta olisin niin hyvin tottunut kuin
heräämään ja ylösnousemaan, niin ei sitten hätää."
"Niin, kyllä minä sen arvaankin, että siinä virassa kuin sinä olet ollut,
on täytynyt aikaisin nousta ja luvan saanut lähteä. Meillä et tarvitse niin
aikaisin nousta, sillä minä mielelläni aamusella makaan vähän
pitempään."
Elsa sai luvan poistua. Hän meni emännän luo puutarhaan. Hauskaa se
oli siellä katsella, kun tuo hyvänlaatuinen talon-emäntä kaikkia näytteli.
Mamselin noustua alkoi vasta askareet, kun hän oli Elsaa kieltänyt
mihinkään toimeen ryhtymästä, ennenkuin hän opastamaan joutuisi.
Kello oli täsmälleen kahdeksan, kun mamseli saapui kyökkiin. Silloin
tehtiin tuli helliin ja kahvipannu asetettiin tulelle. Elsa sai katsella
tarkkaan kaikkea, kuinka mikin paikka oli tehtävä. Kun kahvi oli
tarpeiksi kiehunut, sai Elsa ottaa pienen sievän korin kyökin seinältä
naulasta ja saatuansa mamselilta muutamia kuparirahoja ja neuvoja,
juosta läheiseen leipurin puotiin kiireisesti koriansa täyttämään.
Onnellisesti suoriutui Elsa leipurissa käynnissänsä, ruvettiin,
kahvinjuomiseen ja Elsa sai koettaa taitoansa kahvin tarjoamisessa. Se
kuitenkin kävi niin kömpelösti että mamseli päästi kimakan naurun.
Kun kahvi oli juotu, meni mamseli sisään päällensä pukemaan, sillä oli
käytävä torilla. Nyt otettiin isohko kori, jonka Elsa sai kantaa; toiseen
käteensä sai hän ottaa kuparisen maitokannun. Niin asteli mamseli
edellä ja Elsa perässä. Matka ei ollut torille aivan pitkä. Ennenkuin
mihinkään kauppoihin ryhdyttiin, kulettiin ympäri torin ja jok'ikisen
kuorman luona teki mamseli moniaita kysymyksiä. Saamistansa
vastauksista teki hän, tuon kiertokulun suoritettuansa, sen
johtopäätöksen, että kaikki oli sinä päivänä hirveän kallista. "Liian
vähän maalaisia näin kesällä torilla", tuumi hän. Kumminkin oli jotakin
ostettava. Tuo kuparinen kannu ostettiin maitoa täyteen, yhdestä
venheestä vähän tuoreita silakoita ja niin lähdettiin torilta pois.
Kantamukset kannettiin kotiin ja Elsa sai ensimmäiseksi työkseen

kotiin päästyä näyttää taitoansa silakkain perkaamisessa.
Mamseli katseli tuota kalan perkausta ja huomautti kohta:
"Päät pois! Vai sinä rupeat jättämään päät paistettaviin silakoihin."
Erinomaisen hyvin hän mamselin mielestä suoriutuikin tehtävässään.
Kalat tuhrutettiin jauhoissa ja paistettiin pannussa. Toiseksi ruuaksi
keitettiin maitovelliä ja kolmanneksi paistettiin pannukakkuja. Nyt sai
Elsa käyttää ja näyttää taitoansa päivällispöydän laittamisessa isossa
kamarissa. Se oli Elsasta erittäin hauskaa työtä. Vaikka hän tekikin
paljon erhetyksiä, huomasi mamseli että Elsassa oli halua ja tarkkuutta.
Kun päivällispuuhista oli onnellisesti suoriuttu ja mamseli pannut
sohvalle lepäämään, meni Elsa pihamaalle tuulluttelemaan. Kun hän
siinä yksinään seisoi, pidellen käsillään puutarhan aidasta, kurkisti
toisesta talosta yli vanhan ja matalan väliaidan entinen matami, joka
eilispäivänä niin vihaisena oli pois lähtenyt.
"Kuinkas käypi siellä uuden piian?" kysyi matami.
Elsa huomasi, ett'ei mummon äänessä enään ollut semmoista äkäisyyttä
kuin eilispäivänä. Hän läheni sentähden aitaa, jonka ylitse mummo
katsoi ja pääsi puutarhaa kiertämällä aivan mummon eteen.
"Asutteko te siinä talossa?" kysyi Elsa.
"En minä tässä talossa asu. Minä asun tuolla kappaleen matkan päässä
kadun toisella puolella, vaan minulla on