Munkkiniemen Elsa | Page 9

täällä työtä. Olen parhaallaan
pyykillä tässä pankkitirehtöörillä. Täällä on iso pyykki, joka kestää
monta päivää. Sano mamselille, että hän laittaa pyykin ensi viikoksi,
sillä silloin minä joudan, jos hän muutoin minun tahtoo pesemään.
Sano myöskin, ett'en minä ole vihainen kahta päivää yhteen jaksoon."
Sen sanottuaan poistui mummo aidan päältä ja Elsa kippasi kyökkiinsä.
Siellä hän alkoi tehdä puhdasta parhaansa perästä. Tuot'hätää oli kaikki
kunnossa ja kahvipannu porisi hellillä.

Kello soi.
Elsa juoksi sisään. Mamseli oli noussut ylös ja istui sohvalla, lueskellen
jotain kirjaa.
"Keitä kahvia aivan samalla lailla, kuin näit aamulla!"
"Se on jo valmis!"
"Hyvä! Tuo se sisään."
Elsa kantoi kahvin sisään ja mamseli ihmetteli kahvin hyvää makua ja
sitä tapaa, jolla hän sitä tarjosi, juuri kuin monta vuotta palvellut piika.
"Minun täytyy kiittää sisartani siitä, että hän toimitti sinun tänne eikä
itse sinua pitänyt."
"Se pesumatami puhui tulevansa mamselin vaatteita pesemään ensi
viikolla, jos mamseli muutoin tahtoo. Hän sanoi ei olevansa enään
vihoissaan."
"Hm", sanoi mamseli. "Tulkoon vaan! enhän minä ole hänen käskenyt
olla vihoissaan."
"Niin, ei mikään ole niin suloista, kuin sovinto", sanoi Elsa.
Mamseli katsahti terävästi Elsaa silmiin, nähtävästi kummeksien tytön
lausetta.
"Sinä olet hyvin jumalinen ja äitis oli myöskin; olen tuota kaikkea
sisareltani kuullut."
"Jumalan pelko on viisauden alku", sanoi Elsa.
"Juokse sanomaan matamille sinne tirehtöörin alakyökkiin, että hän
tekee niin hyvin ja tulee meille pyykille ensiviikolla."
Elsa oli valmis lähtemään.

Pian juoksi hän portista ulos ja sitten toisesta sisään ja tuli pihan perällä
tirehtöörin pesutupaan. Täällä oli matamia kaksittain, vieläpä muudan
piikakin höyryävien punkkain takana työtänsä ahkeraan tekemässä.
Samaan aikaan kuin Elsa ilmestyi pesutuvan ovelle, löi piika
suopavaahtoa ylös kattoon, jotta se räiskyi kaikkien silmille ja sanoi:
"Tämä on renkien rakkautta."
"Jopa meni vähään renkien rakkaus, kun suopavahtoon!" tuumi tuo
ennen mainittu matami.
"Hyvää rakkauttahan se on; ei sais sitä ilman vaatteitakaan puhtaaksi",
tuumi toinen pesumummo.
Elsa läheni hiljalleen tuttavan matamin työpaikkaa ja sanoi:
"Mamseli lähetti sanomaan, että teette hyvin, jos tulette ensi viikolla
meidän pyykille!"
"Kiitoksia! Mamseli saa taas oikein saamarin valkoisia vaatteita; sen
takaan kuin kymmenestä sormestani", vastasi mummo.
Toinen matami alkoi katsoa Elsaa ällistellen ja sanoi:
"Etkös sinä ole se luutatyttö Munkkinimestä?"
"Kyllähän minä olen luutiakin tehnyt", sanoi Elsa.
"Älkää nyt hemmetissä luutatytöksi sanoko mamselin
palvelusneitsyttä", sanoi ensimmäinen mummo.
"Silläpä ei ole väliä, miksi minua kutsutte. Kumminkin sanon, että
huonoa oltavaa sekin olis, jos ei kukaan luutaa tekisi."
"Kas tyttöä vaan, mitä päästelee naamastaan", sanoivat kaikki ja
nauroivat.
Elsa meni pois eikä enempää kuunnellut. Kotiin tultuaan hän kysyi
luvan saada käydä sairaalassa katsomassa Heleena-tuttavaansa.

Mamseli ei tahtonut mitenkään saada päähänsä, että kannattais käydä
Kirkkonummen köyhiä katsomassa. Vihdoin hän kuitenkin myöntyi ja
Elsa läksi.
Sairaalassa makasi Heleena sängyssään. Hän nukkui, vaan heräsi, kun
Elsa astui vuoteen viereen.
"Kas kun Elsakin on tullut tänne!" sanoi sairas ihmeissään.
"Niin, minä olen nyt täällä kaupungissa palvelemassa, ja pidin
velvollisuutenani käydä tirkistämässä, oletteko saanut sijaa täällä ja
hyvää hoitoa ja semmoista."
"Kyllä minä täällä hoitoa saan ja luulen, että paranenkin, sillä
rohvessoori on sanonut, ett'ei rintani niin huono ole kuin sen yskään
nähden luulisi."
"Olisipa hyvä, jos paraneisitten!"
"Enemmän kuin hyvä Matti-rukankin tähden. Aivanhan sekin joutuisi
mieron tielle, jos minä nyt jo kuolisin."
Elsa painoi päänsä aivan lähelle sairaan kasvoja ja sanoi:
"Jumala kyllä orvoista huolen pitää, mutta teidän itse tähtenne täytyy
rukoilla lisää armon aikaa, että ennätätte tehdä parannuksen." Nousten
kumarruksista lisäsi hän: "Jumalan edessä ei ole mitään mieroa."
Sairas katseli pitkään Elsaa.
"Sinussa on ihmeellinen henki, kun sinä pidät semmoista huolta
niinkuin minustakin, vallan oudosta ihmisestä. Ihme kuin jumalisuus
kulkee perintönä vanhemmista lapsiin!"
"Jospa se kulkisikin perintönä, vaan kun tahtoo olla ihan päinvastoin",
tuumi Elsa. "Koettakaa kääntyä Jesuksen puoleen ja turviin te itse,
älkää muita ihmetelkö. Se kallis perintö on juuri yhtäläisesti teillekin
tarjona, kuin se oli minun äidilleni ja minulle."

Toisella puolen huonetta makasi eräs vanha vaimo sairaana
sängyssänsä. Hän kuuli Elsan ja leski-Heleenan keskustelun.
"Kuinka vanha sinä olet, tyttö?" kysyi tuo vanha vaimo.
"Minä käyn kolmattatoista."
"Ja osaat jo noin puhua autuuden asioista. Sinun täytyisi vähintääki olla
sairaan hoitajatar."
"Se hänen täytyisi olla!" toisti Heleena.
Samassa aukeni ovi ja sairasten hoitajatar, keski-ikäinen lihava nainen
astui sisälle, toisessa kädessä rohtopullo, toisessa lusikka. Hän läheni
Heleenan sänkyä ja kaatoi nestettä lusikkaan, tarjoten sitä Heleenalle.
Sairas nielasi joutuin lusikan sisällön.
"Onko tämä teidän tytär?" kysyi hoitajatar Heleenalta, katsahtaen
Elsaa.
"Ei hän minun tyttäreni ole, eikä minussa olisi ollutkaan sellaisen
tyttären kasvattajaa."
"Kuinka niin?"
"Hän on jumalisen lesken tytär ja on nyt uskovainen niinkuin
äitivainajansakin."
"Mikä sinun nimes on?"
"Nimeni on Elsa Särkkä."
"Ja missä ovat vanhempasi asuneet?"
"Munkkiniemessä."
"Onko isäsi palvellut Munkkiniemessä?"
"Kyllä hän kuuluu palvelleen."

"Ja eikö se ollut suuri juomari?"
"Kyllä hän juoneenkin kuuluu."
"Tunsin kyllä isäsi, aivan hyvin tunsin; sainpa yhden yön täydet
tekijäiset hänestä aivan tässä samassa talossa. Hän oli juonut ja sitten
kadulle pökertynyt. Poliisit raastoivat hänet tänne melkein hengetönnä.
Liika on liikaa juomisessakin, -- ai, mikä sininen savu hänen suustansa
tuli, kun hän vähän