Munkkiniemen Elsa | Page 6

on täällä!" sanoi keittäjätär, laskettuaan vadin pöydälle.
"Tulinhan minä."

"Istu!"
Sanna oli sillä välin pyörähtänyt sisälle, luultavasti rouvalle kertomaan
Elsan löytymisen.
Viereisistä huoneista kuului sekaisia ääniä, lasten hälinää ja aikaisten
keskustelua. Vähän ajan kuluttua ilmestyi Sanna väliovelle.
"Tule rouvan luo!" sanoi Sanna alennetulla äänellä.
Hiljaa hiipien seurasi Elsa käskyä.
Oli pieni nurkkakamari, johon aamuaurinko heitti valoa vaaleain
verhojen läpi. Kamari oli erittäin somasti ja siististi sisustettu. Rouva
oli vaatetettuna aamunuttuun ja istahti nojatuoliinsa. Hän jäi viistoon
asemaan pöydän vieressä, kun käski Elsan istua oven pielessä
sijaitsevalle tuolille. Rouva koputti sormiensa päillä pöytään ja katseli
väliin akkunaan, josta verhon tähden ei voinut läpi nähdä, väliin
Elsaan.
"Mitä olet nyt miettinyt Elsa?" sanoi vihdoin rouva, katkaisten
äänettömyyden.
"Enhän ole vielä miettinyt paljon mitään. Kumminkin olen sen verran
ajatellut, ett'ei luutatytön toimi enään minulle sovellu."
"Sitä minäkin tarkoitan; sinun on parasta alkaa palvelusta."
Elsa ei vastannut mitään.
"Kyllä saat olla meilläkin, mutta on minulla toinenkin paikka. Sinä
pääset vanhan sisareni luo kaupunkiin; hän on minulle puhunut monta
kertaa, että toimittaisin hänelle maalaistytön ja minä olen luvannut
toimittaa sinun. Hän on aivan yksinäinen vanha-piika, joka elää
pensioonilla. Jos vaan tahdot, niin minä vien sinun jo tänään hänen
luoksensa."
"Mutta eikö hänellä ole entistä palvelijaa?"

"Hänellä kyllä on ollut, vaan nyt ei hänellä ole; siinä on käynyt
semmoinen vanha matami pientä palvelusta tekemässä. Sen minä
huomautan sinulle, että hän tahtoo olla hieman oikullinen; vaan älä
huoli mitään hänen oikuistansa. Vastustamista ei hän suvaitse."
"Luulen voivani häntä palvella."
"Minä luulen sitä samaa, ja kun kerran tottuu herrasväkeä palvelemaan,
kyllä se aina siinä sitten eteenpäin luistaa."
Rouva näytti hyvin miettiväiseltä.
"Kuules Elsa! minun piti myöskin sivumennen huomauttaa erästä
kohtaa, vaikka se onkin arkaluontoista laatua. Älä sinä ylön paljon
päätäsi vaivaa noilla ylimaailmallisilla henkisillä asioilla, sillä kun niitä
kovin paljon miettii, voipi niissä tulla ennenkuin luuleekaan
sekapäiseksi. Monen on käynyt niin."
"Kuka on antanut ihmiselle järjen ja ymmärryksen lahjan?" kysyi Elsa,
hymysuin katsellen rouvaa.
Rouva hieman naurahti ja lausui sitten verkalleen:
"Kyllä minä sen tiedän, että Jumala, joka ihmisen teki, sen myöskin
teki täydellisimmäksi luontokappalten seassa; -- Hän teki sen
kuvaksensa ja lahjoitti sille kuolemattoman sielun, josta seurasi
myöskin järki ja ymmärryksen lahja. Sillä kumminkaan ei ole sanottu,
että ihmisen pitää haeskella tuulen takaisia. Ota nyt ja mene kyökkiin
saamaan suurusta; sitten saat käydä kodissasi järjestämässä kalustoasi
ja iltasella menemme uuteen paikkaasi. Ota myöskin mukaasi mitä
luulet tarvitsevasi, sillä sinä näetkös tulet muuttamaan palvelukseen
josta et milloin vaan voi käydä Munkkiniemen niityn laidassa vaatteita
muuttamassa."
Elsa meni kyökkiin, jossa väki olivat juuri ruoalta päässeet, Sanna ja
kyökkipiika vaan vielä aterioivat. Rouva tuli kyökin ovelle ja sanoi:
"Liina katsoo Elsalle myöskin haukattavaa!"

"Kyllä!" sanoi Liina, se oli keittäjättären nimi, ja viittasi sormellansa
Elsaa rahille istumaan.
Elsa aloitti syönnin. Siinä oli leipää ja silakkaa, perunoita ja piimää.
Kaikki söivät hyvällä halulla. Syödessä katseli Liina Elsaa silmiin,
viimein aloitti hän puheen:
"Mamseli Eveliina saapi siis tänään uuden piian. No, ei se hullumpi
palveluspaikka ole; saahan siinä olla yksin, vaikka yksinäisyyskö se
sitten on maailman hauskinta elämää."
"Yksinkö siinä on; onhan siinä mamseli", sanoi Sanna.
"Onhan siinä mamseli, vaan kuinkahan siinä Elsan lukevaisuuden
kanssa käypi?"
"Lukee lukunsa ja tekee tehtävänsä, siinähän se on", sanoi Sanna.
"Kyllä, mutta on siinä sentään pieni tieto mitä luetaan ja missä luetaan.
On ymmärrettävä asia, ett'ei Elsa ollessaan mamselin luona ole enään
jumalisen äitinsä luona. Siinä on eroitus."
Elsa oli paljaana kuuntelijana eikä niinmuodoin vastannut mitään.
Syötyänsä ja kiitettyänsä läksi hän kotimökillensä.
Niinkuin rouva oli neuvonut, tuli nyt kaikki kapineet tarkastuksen
alaisiksi. Elsa avasi äitinsä vanhan arkun ja purki permannolle sen
sisällön. Siinä oli äitiin juhlapuku: musta hame ja röijy. Musta silkki
sievästi laskoksilla, jonka kuitenkin selvästi hyvin kuluneeksi eroitti.
Enimmäkseen köyhältä näytti arkun sisältö. Elsan tulivat vedet silmiin,
kun hän tuota tavara-aittaa tutki. Hän ei itkenyt sitä, että oli köyhä
orpotyttö, vaan sitä, että tiesi äitinsä muuttaneen ja vaihtaneen nuot
halpa-arvoiset ja perin kuluneet maalliset pukimet ijäti kestäviin,
sanomattoman kallisarvoisiin taivaallisiin. Hänen pienestä rinnastansa
nousi syvä huokaus taivaitten Herralle, että hänkin vielä kerran voisi
niin päättää matkansa maailmassa, että sais kuoltuansa tuon ikävöidyn
vanhurskauden puvun ja sitä autuaitten seurassa kantaa. Kun hän siinä
järjesteli vaatteita jonkunlaiseksi nyytiksi ja tulikuumat kyynelet

tippuivat vaatteiden päälle, aukaistiin tuvan ovi ja sisään astui
Lemströmska.
"Johan Elsa on kotosalla", sanoi eukko.
"Olenhan minä, mutta nyt minä lähden palvelukseen."
"Kenelle?"
"Munkkiniemen rouvan sisarelle kaupunkiin."
"Vai niin, missä sinä olet ollut niin kauvan? Minäkin kertaa pari yritin
tänne, sinua tapaamatta."
Elsa kertoi lyhykäisyydessä Kirkkonummella käyntinsä ja mitä hän
sillä matkalla oli huomannut.
"Herran työt ovat ihmeelliset! Niin sanoi äitisikin monta monituista
kertaa. Minun vaan ei tahdo mennä päähäni ne asiat, vaikka kuinka
koettaisin. En minä juuri niin jumalatonkaan olisi mielessäni, vaan
kumminkin huomaan, että se perin yllyttää, se yllyttää
välinpitämättömyyteen Jumalasta ja hänen pyhästä sanastansa ja
mieleen lykkää kaikenlaisia murheita ja suruja. Kyllä se on hyvä, joka
jaksaa niin uskoa; sellaisella ihmisellä on paras, hyvä piti sanomani,