Muistoja lapsen ja hopeahapsen 2 | Page 7

heistä saivat kauppansa
kehittymään huomattaviksi toiminimiksi, mutta kun heillä ei ollut täällä
todellista ja vakiintunutta jalansijaa, ovat he sittemmin palanneet
takaisin maahansa tahi kuolleet ja hävinneet näyttämöltä.
Kun nykypäivinä kävelee ympäri kaupungin katuja, täytyy ihmetellä
viini- ja herkkutavarakauppojen paljoutta. Siihen aikaan näet harjoitti
tuollaista kauppaa ainoastaan Stenberg (vastapäätä yliopiston porttia) ja
Hardén Pohjoisesplanaadinkadun varrella, jonka kauppa samalla oli
kaupungin ainoa herkkutavarapuoti, jossa nimittäin oli kaupan
hedelmiä, juustoa, silliä, sardiineja ja -- suolattuja hummereja, joita,
sittenkuin niitä oli muutamia päiviä huljutettu vedessä suolan
liuoittamista varten, pidettiin erinomaisen hienona ruoka-aineena. Jos
joku arvelee, miksi tuollaisten n. k. herkkutavarain kysyntä siihen
aikaan oli niin vähäinen, saa hän arveluunsa vastauksen siitä, että
jokainen perheenemäntä silloin piti jonkun verran kunniataan
loukkaavana, tai ikäänkuin todistuksena hänen puuttuvasta kyvystään,
jos hänen olisi pitänyt kauppapuodeista hankkia täytteet ryyppypöytään,
jotka hänen olisi pitänyt osata valmistaa paremmin kotonaan --
lukuunottamatta kuitenkaan kaviaaria, sardiineja ynnä muita sellaisia.
Nykyjään sitävastoin hyllyvät pöydät täynnä koreita, nimilipuilla
varustettuja säilykerasioita ja törppöjä -- helposti ostettavissa olevia,
joista ei ole vähääkään vaivaa eikä puuhaa, ainoastaan rahasta on
kysymys!
Alhaisella kannalla olevain herkkukauppojen räikeänä vastakohtana

esiintyivät kaupungin kirjakaupat, jotka jo silloin olivat jotakuinkin
hyvälle asteelle kohonneet. Siihen aikaan oli näet olemassa jo kolme
suurta kirjakauppaa, nimittäin Frenckellin (nyt Edlundin), Wasenius &
Kumpp:in Pohjoismaidenpankin talossa ja Öhmanin (Tikkanen)
Pohjoisesplanaadin- ja Fabianinkatujen kulmassa. Kaikissa niissä löytyi
runsas varasto ja valikoima ei ainoastaan uudenaikaisen
kaunokirjallisuuden tuotteita vaan myöskin täysikelpoista, hyvää
muutakin ja tieteellistä kirjallisuutta, samoinkin joukottain
kallisarvoisia kuvateoksia ja loistopainoksia, jollaisia nykyjään vain
harvoin enää tapaa. Siihen aikaan oli ihmisillä enemmän halua ja
harrastusta ja myöskin aikaa lukemiseen kuin nyt, jolloin sanomalehdet
ja aikakauskirjojen, katsauksien ja kaikenlaisten julkaisujen tulva
täyttää ihmisten henkisen ravinnon tarpeen. Vaikuttavana syynä
kirjakauppa alalla huomattavissa olevaan seisahdukseen luulen olevan
senkin seikan, että halu -- voisipa melkein sanoa kiihko -- koota kirjoja,
joka ennenaikaan monella oli, nykyisin on melkein kokonaan taantunut.
On kyllä totta, että näkeehän nyt, vieläpä enemmänkin kuin ennen,
kaikkialla kirjakaappeja, jotka anastavat suuremman tai pienemmän
alan kodissa isännän huoneesta, aina olosuhteiden mukaan, mutta eipä
näe missään enää, niinkuin silloin, kokonaisia huoneita, suuria huoneita
ja joskus useampiakin sisustettuina kirjastoksi, jossa kirjahyllyt
ulottuvat lattiasta kattoon asti. Minun lapsuuteni ajoilta muistan
tuollaisia kuitenkin useita, kuten valtioneuvos, parooni G. von
Kothenin, valtioneuvos J. A. Ehrenströmin, salaneuvosten parooni Carl
Johan Walleenin ja parooni O. W. Klinckowströmin, valtioneuvos P.
Winterin, professorien Linsénin ja Laguksen kirjastot sekä Falkmanin
loistopainoksista rikkaan kokoelman, kamarineuvos C. Schaumanin,
tohtori Orrströmin, tohtori C. Lundahlin y. m. kirjastot. Kauppaneuvos
von Rettigin erinomaisen kaunis ja runsas yksityiskirjasto Turussa on
ainoa minun tietääkseni myöhempinä aikoina muodostunut. Kun nyt
näkee, kuinka kaupunki lyhyessä ajassa on kehittynyt väkilukunsa
puolesta moninkertaiseksi, samoinkuin muutenkin varallisuudessa ja
loistossa, johtuu tahtomattaankin ajattelemaan, ett'ei kirjakauppaliike,
tahi oikeammin kirjain osto yleensä ole pysynyt tasa-askelissa muun
kehityksen kanssa -- minä puolestani olisin halukas sanomaan, että se
pikemmin on ottanut taka-askeleita.

Kahdet markkinat pidettiin siihen aikaan -- toiset syksyllä, toiset
talvella -- palvelusväen ja koulunuorison suureksi iloksi, sillä saivathan
koululaiset silloin kaikki »markkinaluvan», vieläpä ehkä muutamia
rahakolikoita ostellakseen jotain markkinoilta. Senaatintorin
etelä-sivulla seisoivat kauppakopit viervieressä kahdessa rivissä, täynnä
sahramirinkelejä, suuria ja pieniä, kalliita ja halvempia joko manteleilla
ja korinttimarjoilla höystettyinä tahi sitten ilman höysteitä. Torin
laidoille, vastapäätä senaatintaloa ja kirkkoa, olivat kultasepät, turkkurit,
satulasepät, läkkisepät, hansikkaantekijät ja muut käsityöläiset
sijoittaneet myymäläkojunsa. Niillä seuduin oli liike pienempi,
jotavastoin kansanjoukko lainehti rinkelikojujen luokse ja tungeskeli
niiden välissä. Kauan siinä kuljeskeltiin, epäröiden ja harkiten minkä
noista houkuttelevista kakkusista ostaisi, kunnes valinta viimeinkin tuli
tehdyksi ja ostaja ylpeänä ja hilpein mielin läksi kotiaan kohti rinkeli
kainalossa. Silloin sitä oli ollut markkinoilla! Kauppatorilla oli
toisellainen liike; satama oli täpötäynnä kalastajavenheitä, joissa
tingiskeltiin ja maisteltiin silakkapönttöjen sisällyksiä ja mukana
tuotuja omenoita, perunoita ja muita saariston tuotteita; torilla oli taas
kuorma kuorman vieressä täynnä maalaistavaroita. Kansaa virtaili
joukottain kaikkialla kovaäänisesti huudahdellen ja loilotellen; puoli- ja
täyshumalaisia talonpoikia ja renkiä ajeli kilpaa täyttä vauhtia katuja
pitkin, kehuskellen ja hevosillaan kilpaillen, hoilotellen ja ruoskien
hevoskompuroitaan, niin että kaikki jalankulkijat olivat kerrassaan
hengenvaarassa. Parvi maalta markkinoille tulleita piikoja, kömpelöitä
ja arkoja, tirskisteli ihmetellen ja ihaillen kauppapuotien ikkunoihin,
pidellen toisiaan hameenliepeistä kiini, tahi seisoskeli mielitekosillaan
katsellen kaikenkaltaisia markkinapöydille levitettyjä korukapistuksia.
Kaikkialla kirjavaa, hälisevää kansanelämää ja iloista mielialaa, jota
melkoisessa määrässä kansallinen, tulistava elinjuoma oli kohottanut.
Nyt on tuollaisten kansanjuhlain viettäminen, kaupunkilaisten iloksi,
maalaisten ja rinkelimatamien suureksi suruksi, loppunut.
Jos kaupungin väkiluku tähän kuvattuun aikaan oli vähäinen, niin oli
liikenne ja matkustajaintulva verrattain vieläkin pienempi. Ei
liikuskeltu tosiaankaan paljon tuona seisahduksen aikana.
Kahdenkymmenen hevosen tehtävänä kaupungin majatalossa oli
välittää kaikki liikeyhteys maan pääkaupungista. Nyt ei tahdo

parikymmentä matkustajajunaakaan päivässä aina täydelleen tyydyttää
matkustajain suurta paljoutta. Mutta nuo mainitut 20 hevosta riittivät
siihen aikaan hyvin, ainoastaan joulun aikoina sattui joskus
tapahtumaan niin hullusti, että hevosen tarvitsija sai jonkun aikaa
odottaa kyytiä. Ja sitäpaitsi kuului postinkin vienti näille samoille
hevosille. Kesäisin tekivät tosin molemmat höyrylaivat, Storfursten
(kapteeni Collan) ja Ruhtinas Menschikoff (kapteeni Hallén) yhden
kulkuvuoron kumpikin viikossa, vuorotellen länteen- ja itäänpäin.
Paitsi näitä kahta laivaa, oli