Muistoja lapsen ja hopeahapsen 1 | Page 8

harhaili v?en joukossa, joka kokoontui paikoilleen, ja koreassa esiripussa, sill? niin ihanaa maisemaa en viel? koskaan ollut kuvitellut voivan l?yty?k??n, ja erityisesti ihmettelin min? siin? kuvattuja kummallisia raunioita. Orkesterin paikalla istui joukko soittajia viuluineen, suurine torvineen ja patarumpuineen. Mutta he eiv?t soittaneet ja se harmitti minua.
Silloin kuului pienen kellon helin?? esiripun takaa -- sitten toisen kerran, jolloin samalla soittajat k?viv?t k?siksi k?yriin tahi kohottivat torvet huulilleen, -- kuuluipa pian kolmaskin helin? ja bum bum bum kumahti suuri bassorumpu, viulut alkoivat soida ja esitettiin alkusoitto.
Sin? iltana esitettiin Auberin ?Fenella?. Oopperaa ?Porticin mykk?? olivat painoviranomaiset Pietarissa kielt?neet esitt?m?st?, vaan voitiin se nimell? ?Fenella? esitt?? t??ll?, samoinkuin Wilhelm Tell'kin ?Kaarle rohkea?-nimisen?. -- Silloin oli ne Nikolain ajat. -- Komea Hornicke n?ytteli Masaniellon osaa, yksi kauneista Reithmeyer-sisaruksista esitti Fenellan elkeist? rikkaan osan ja herra Reithmeyer esiintyi Pietrona.
Vihdoin kohosi esirippu. Min? kiljahdin ja unohtaen lujat lupaukseni huudahdin kovaa ?mamma, mamma! katsohan! katsohan kuinka koreaa!? Yleis? k??ntyi katsomaan taakseen ja t?llisteli minua samalla kuin jotkut huusivat ?hiljaa! -- hiljaa!?
Mutta ?iti nyk?si ?kki? minua k?sivarresta ja kuiskasi varovasti: ?ole vaiti paikalla ja istu hiljaa, muuten t?ytyy Bj?rkqvistin, joka seisoo k?yt?v?ss?, vied? sinut heti kotiin.?
Kuultuani t?m?n hirvitt?v?n uhkauksen, asetuin silm?nr?p?yksess? ??nett?m?ksi, enk? uskaltanut sormeanikaan liikauttaa, vaikkakin tuntui vaikealta hillit? itse?ni. Min? tuijotin vain ja katselin, sill? niin ihania kasvoja en koskaan ennen ollut n?hnyt, enk? niin loistavia pukuja, enk? my?sk??n koskaan kuullut niin kaunista laulua. Min? ihmettelin vain ja ihailin. -- Mutta kun sitten Fenellan suuremmoinen elkeellinen kohtaus alkoi, harmitti minua, ett? h?n ainoastaan huitoi k?sill??n niin hirvitt?v?sti eik? laulanut niinkuin muut, ja min? kysyin hiljaa ?idilt?: ?miksi h?n ei laula? eik? h?n osaa?? -- ?Se kuuluu asiaan -- h?n on mykk??, vastasi ?iti. -- ?Vai niin, onko h?n kuuromykk??? -- Ensim?inen n?yt?s loppui ja esirippu laskeutui.
Silloin otti ?iti k?sille pussillisen omenoita, rusinoita ja kotona valmistettuja paahdemanteleja, joita me sitten sy?d? popsittiin v?liajan kuluessa. Siihen aikaan ei n?et teaatterissa ollut mink??nlaista tarjoiluhuonetta, jossa olisi saanut virvokkeita.
?Onko sinulla kylm?, poikaseni?? kysyi ?iti.
?Ei ensink??n?, vastasin min?, pit?en moista kysymyst? perin ihmeellisen? ja tarpeettomana, sill? min?h?n olin kuin hehkuvassa kuumeessa ja tunsin kuinka hikoilin tumpustettuna ylenpalttiseen vaatepaljouteen. Mutta ei ollut nyt aikaa ajatella t?llaista, sill? olihan niin paljon katsomista. Suuri kattoruunu, jossa oli kaksitoista ?ljylamppua ja jonka alle oli laitettu ter?slangoista verkko putoilevia lasisiruja varten lampunlasien s?rkyess?, nostettiin nyt yl?s ja h?visi se n?kyvist? katossa olevaan aukkoon. Meid?n paikaltamme voi helposti n?hd?, kuinka kaksi miest? ullakolla leikkeli lamppujen syd?mi?, puhdisteli savuttuneita lampunlaseja ja asetteli s?rkyneiden sijaan uusia. Samaan aikaan puuhaili pari miest? my?skin n?ytt?m?n laiteella, jossa kuusi lamppua paloi kahdenpuolen kuiskaajaluukkua, laitellen lamput kuntoon ja puhdistaen niit?.
Hetkisen kuluttua kohosi esirippu j?lleen, ooppera jatkui edelleen ja minun mielenkiintoni kohosi n?yt?s n?yt?kselt?. -- Tuli sitten viimeinen n?yt?s. N?ytt?m?n tausta kuvasi Vesuviusta, vahinko vain, arvelin min?, ett? kahden, vuoren juurella kasvavan ruusupensaan piti peitt?? puolet koko vuoresta. Oli y? ja kuutamo ja lamppujen valo oli v??nnetty aivan pieneksi, niin ett? n?ytt?m?ll? oli pime?. Kuuta -- himme?ksi hijottu lampunkupu kyntteli sis?ss? -- kuletteli joku ullakolta k?sin ter?slangassa hitaasti edestakasin, ik??nkuin hiljalleen heiluvaa heiluria. Mutta silloin ei minulla ollut aikaa kiinnitt?? huomiota tuollaiseen luonnonilmi??n.
Kun sitten viimeisen n?yt?ksen lopulla suuri mielipuolikohtaus oli alkanut, n?ytteli Hornicke-Masaniello rajuin liikkein, huitoen k?si??n ja jalkojaan ja hoippuen sinne t?nne aivan niinkuin joku p?iv? sitten olin n?hnyt er??n humalaisen miehen tekev?n meid?n pihamaallamme. Min? luulin, ett? h?n oli juonut itsens? humalaan v?liajan kuluessa, enk? min? silloin en?? voinut hillit? itse?ni, vaan, unohtaen ?skeisen uhkaavan varoituksen, huudahdin min?:
?Herran t?hden, katsokaa -- h?n on varmaan juonut itsens? humalaan tahi tullut hulluksi!?
Yleis? alkoi ymp?rill?ni nauraa ja jotkut huusivat j?lleen: ?hiljaa -- hiljaa!? ?iti pani ?kki? k?tens? minun varomattoman suuni eteen ja olisi ep?ilem?tt? vienyt minut ulos, joll'ei oopperakin melkein samassa olisi loppunut.
Sill? katso! Ukkosen jylistess? rautalevyst? ja salamoiden leimahdellessa k?rp?sruutiputkesta, repeytyi Vesuvius yht'?kki? kahtia ylh??lt? alas asti, halkeama oli veripunainen ja sen huipulla oleva ilotulituslaitelma singautteli s?keni? yltymp?ri. Minua v?risytti n?hdess?ni tuon tultasuitsuttavan vuoren ja olin v?h?ll? kiljaista j?lleen, vaan sain pid?tetyksi itseni. Samassa laskeutui esirippu ja n?ytelm? loppui. --
Kun min? sitten monien aikojen per?st? sain n?hd? Vesuviuksen todellisuudessa, ei se tehnyt minuun l?himainkaan niin mahtavaa vaikutusta. Niin suuri on mielikuvituksen voima.
Kotimatkalla reess? istuessamme sain min? kosolta nuhteita sopimattomasta k?yt?ksest?ni, josta muuten seurasi, ett? t?m? minun ensim?inen teaatterissak?yntini j?i my?skin pitk?ksi aikaa ainoaksi.

VI.
MUMMO[1].
[1] Mormor-sanan olen suomentanut mummoksi eroitukseksi iso?idist? (farmor) teoksen alkupuolella. Suomentajan huomautus.
Tuskin voi ajatellakaan kahta suurempaa vastakohtaa kuin iso?iti ja mummo[1] sek? sis?isiin ett? ulkonaisiin ominaisuuksiin n?hden. Toista heist? l?hestyttiin arkatuntoisella kunnioituksella ja toisen luo taas juostiin sulkeutuaksemme rakkautta uhkuvaan syliin. Mummo oli nuoruudessaan ylistetty kaunotar -- tummaverinen, mustatukkainen ja ruskeasilm?inen -- jonka ryhti oli komea ja ylpe?. Iso?iti sit?vastoin oli v?h?p?t?isen n?k?inen ja punatukkainen, joka lasketteli usein leikki? ulkomuodostaan. Mummo oli ankara, totinen ja vaativainen ja vietti p?ivi??n mieluimmin yksin?isyydess?, kaukana muusta maailmasta, josta h?n ei v?h??k??n v?litt?nyt. Iso?iti taas oli iloinen ja vilkas viel? vanhanakin, oli kaikesta huvitettu, rakasti maailmaa, sen