Muistoja lapsen ja hopeahapsen 1 | Page 7

Anders Ramsay
v?hemmin vaadittiin mit??n sellaista. Mutta sen sijaan oli vallalla viel? siihen aikaan velttoutumaton mielikuvitus, joka korvasi kaiken muun.
Oli joulujuhlain aika vuonna 1840. Kokonaisen vuoden kest?neen marttyyrikauden j?lkeen tuossa Pestalozzilaisessa kidutuslaitoksessa oli rangaistusaikani vihdoinkin nyt loppunut ja olin saanut kaikki t?ydellisesti anteeksi. Ja rajattoman onnelliseksi tunsinkin itseni saadessani j?lleen olla rakkaassa kodissani.
Vanhemmat sisarukseni puhuivat silloin usein kesken??n teaatterista, jossa he olivat joskus k?yneet, sek? n?ytelm?kappaleista, joita siell? oli esitetty. J?nnityksell? kuuntelin min? heid?n kertomuksiaan ja aloin tuntea hillitsem?t?nt? halua saada n?hd? jotakin tuollaista ihmeellist?.
Er??n? iltana sitten, kun olimme tulossa kotiin joistakin perhepidoista ja ajoimme teaatterin ohi, n?in min? kuinka se oli kirkkaasti valaistu ja kuinka v?ke? virtanaan tulvi alas sen portaita my?ten. Syd?meni pohjasta pyytelin min? silloin ?idilt?, ett? joskus -- vaikkapa sitten sen yhden ainoan kerran -- saisin k?yd? siell?. Mutta ?iti ei ottanut pyynt?j?ni kuuleviin korviinsakaan.
Kuuluisa Hornicke-Reithmeyerin oopperaseurue vieraili koko sen talven Helsingiss?. Hornicke itse, seurueen johtaja ja tenoorilaulaja, oli komea mies ja kaikkien naisten suuri suosikki, jotavastoin taas seurueeseen kuuluvat nelj? kaunista Reithmeyer-sisarusta, joista yksi joutui naimisiin porvoolaisen tohtori G. Wallgrenin kanssa, sytyttiv?t nuorten miesten syd?met ilmiliekkiin. T?m? seurue esitti melkein kaikki siihen aikaan tunnetut suuret oopperat, sill? useampaan kuin kolmeen kertaan ei voitu samaa n?ytelm?kappaletta esitt??. Teaatteriyleis? oli n?et viel? siihen aikaan siksi v?h?lukuinen.
Er??n? p?iv?n? puikahdin min? silityshuoneeseen. Siell? ompeli neulojatar, mamsseli Mimmi, parhaillaan vaatetusta ja kamarineitsyt silitti alushametta. He keskustelivat innokkaasti teaatterista, jossa he edellisen? iltana olivat olleet ja n?hneet er??n ?hirve?n hauskan kappaleen?. Sen nimi oli ?Don Juan? ja oli se loppunut siihen, ett? tuo siev?, kaunis mies oli suistunut suoraap??t? alas helvettiin tulilieskojen hulmahdellessa yl?s h?nen ymp?rill??n.
Min? v?risin kauhistuksissani ja kysyin: ?Mit? oli tuo miesparka sitten tehnyt joutuakseen sinne??
Ensin eiv?t he oikein tiet?neet mit? vastata, vaan hetkisen tuumailtuaan sanoivat he:
?H?n piti liian paljon naisista.?
Min? vaivuin mietiskelyyn, mutta rohkenin kuitenkin hieman ep?ilty?ni kysy?: ?Mutta pid?nh?n min?kin paljon ?idist? ja vanhasta iso?idist?, ja Mimmi-mamsselista my?s?, lis?sin min? kohteliaasti -- ?joudunko sitten min?kin sinne??
?Eih?n toki! -- Pienet pojat eiv?t joudu sinne.?
T?m? tyynnytti kyll? minut hetkeksi -- mutta levottomalta tuntui minusta kuitenkin tulevaisuuteen n?hden, sill? eih?n voinut varmuudella tiet??, mit? sitten mahdollisesti tapahtuisi.
Jonkun ajan kuluttua senj?lkeen kertoivat he taas minulle, ett? he olivat j?lleen n?hneet niin ?kauhean hullunkurisen kappaleen?, jonka nimi oli ?Robert von Nordman? tahi ?jotakin sentapaista?. He kertoivat nyt kuinka tuo kaunis herra Robert, joka oli niin tyylik?s ja koreasti puettu, er??n? iltana k?veli alakuloisena kuutamossa hautausmaalla laulaen jotakin kaunista laulua. Silloin nousivat vanhat nunnat yl?s haudoistaan, joissa he olivat monet vuodet maanneet, ja alkoivat kuolinvaatteissaan tanssia masurkkaa tuon Robert raukan ymp?rill?, joka v??nteli itse??n ep?toivoissaan niin ett? kaikkien t?ytyi nauraa. Sill? ei h?n tiet?nyt oikein mihin l?ksisi p??st?kseen noista vanhoista ilki?ist?, vaan oli pakoitettu siell? hautausmaalla tanssimaan yhden kierroksen jokaisen kanssa. Se nyt oli niin hullunkurista, ett? tahtoi nauruunsa tikahtua, j. n. e.
Siit? hetkest? alkaen en min? l?yt?nyt miss??n rauhaa, sill? min?kin tahdoin n?hd?, kuinka nunnat nousivat yl?s haudoistaan ja tanssivat hautausmaalla. Enk? min? hellitt?nyt hetkeksik??n ?iti? rauhaan, vaan pyytelin herke?m?tt? h?nelt? p??st? teaatteriin. Mutta aina turhaan, sill? joka kerran vastasi h?n minulle, ett? ?niin pienet pojat eiv?t tavallisesti k?y teaatterissa?. -- Minun t?ytyi niinmuodoin kasvaa ja odotella -- ja olla kateellinen vanhemmille siskoilleni, jotka jo olivat enn?tt?neet tuohon onnelliseen ik??n.
Mutta kuinkas ollakaan; er??n? p?iv?n? kuulin min?, ett? ?iti ja sisareni aikoivat menn? teaatteriin. -- Min? en suonut h?nelle hetkenk??n lepoa, min? itkin, pyysin ja rukoilin vuorotellen, ja kun ei t?st? koitunut odottamaani tulosta, panin min? toimeen sellaisen metelin, ett? ?iti jo lopulta kokonaan v?syneen? heikolla hetkell??n antoi minulle per??n ja lupasi, ett? saisin tulla mukaan, kuitenkin sill? nimenomaisella ehdolla ett? istuisin teaatterissa aivan ??neti ja hiljaa. Ja luonnollisesti lupasin min? ilomielin t?ytt?? ehdot, joka kuitenkin oli helpommin sanottu kuin tehty.
Ilo ja riemu valtasi minut. Min? hyppelin ja py?riskelin ymp?riins? koko p?iv?n ja olin kuin kuumeessa, ja v?h?v?li? juoksin min? vanhan p?yt?kellon luo katsomaan kuinka aika kului. Vihdoin oli kello 6 ja n?yt?ksen piti alkaa puolituntia my?hemmin. Silloin kokoonnuimme kaikki eteiseen, jonne is?kin tuli katsomaan ett? lasten p??lle puettaisiin hyvin, niin ett'eiv?t ne vain vilustuisi. Minun ylleni pantiin kaikista l?mp?isin p??llystakkini, jalkaani nahkavuoriset p??llyssaappaat ja k?siini villaiset k?sineet, kierrettiinp? viel? villavy? pari kertaa ymp?rilleni aivan kuin olisi pitk?kin matka kysymyksess?. Suuri kuomireki ilmestyi portaiden eteen, meid?t kaikki sovitettiin hyvin rekeen, l?hdettiin ja palvelija hypp?si kuomin takapukille, pit?en lyhty? kynttelip?tkineen korkealla ilmassa valaistakseen pime?? kulkutiet?mme pitkin Bulevardikatua, jonka varsilla vain pitkien v?limatkojen p??ss? jokunen savuttunut ?ljylamppu tuikki himme?? valoa. Ulkona oli pureva pakkanen, kuomireen ikkunat olivat j??huurteessa ja lumi natisi jalaksien alla. -- Vihdoin p??stiin perille.
Meid?n paikkamme olivat er??ss? per?aitiossa. Ensin astui palvelija sis??n ja levitti maton tahi rekinahkaset ?lattiavedon? suojaksi. Sitten vasta istuimme me paikoillemme, ?iti puettuna ketunnahkap??llysvaippaansa, jossa oli uhkea turkinkaulus, ja min? kauheasti p??llysvaatteisiin tumpustettuna ja lakki p??ss?. Oli niin kylm?, ett? hengitys valkeana h?yryn? n?kyi suusta p?ll?htelev?n; sis?ll? oli melkein yht? kylm? kuin ulkonakin.
Mutta kaikkea t?llaista en enn?tt?nyt ottaa huomiooni, sill? katseeni
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 32
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.