Muistelmia ja matkakuvia | Page 7

ker?si. Siell? syd?nmaan sis?ss?, mutta samalla vilkkaan matkailijaliikkeen varrella, siell? olisi esim. vuolukiveen hakattu kuvapatsas kuin kotonaan. Onhan Porvoossakin Runebergin patsas.
Ett? L?nnrot virallisestikin esiintyess??n esiintyi samanlaisena kuin yksityisesti, on luonnollista. Kuva, jonka olin muodostanut h?nest? h?nen el?m?kerroistaan, suullisista kertomuksista ja siit?, mink? h?n sit? tiet?m?tt??n itse oli antanut itsest??n kirjoituksissaan, oli t?ydelleen sama kuin se, min? h?n astui eteemme juhlassa, joka pidettiin vanhukselle h?nen t?ytt?ess??n 80 vuotta. Kun seisomme h?nen asuntonsa edess? ja h?n tulee ulos ja lausuu muutamia yst?v?llisi? sanoja, on minulla koko ajan tunne kuin olisin h?net aina semmoisena n?hnyt, niinkuin olisi h?n vanha tuttu, joka on pysynyt yh? sin?, mik? oli erotessamme. Mik? kokonainen, pienimmiss?kin liitoksissaan valmiiksi valettu luonne h?n mahtoikaan olla, josta jo paljas maine oli painanut mieleen juuri sen hahmon, mik? h?n sitten silmin n?hden ja korvin kuullen todella oli!
Mutta mik? omituinen olojen iva! Yht? kokonaisena kuin h?n seisoikin silloin kansansa edess?, yht? hajanaisena seisoi kansa h?nen edess??n. Suomen kansa oli siihen aikaan siin? tilassa, ettei se voinut suurimman poikansa juhlaa viett?? yhten? kansana, vaan kahtena puolueena, eri juhlissaan kumpainenkin. Se riiteli h?nest? kuin saaliista, kahteen jaettavasta, ja se kahakoi h?nest? viel? h?nen keskentekoisen patsaansakin ymp?rill?. Mutta silloin olikin puoluesokeus jo mennyt niin pitk?lle, ett? se kaatui omaan silmitt?myyteens? eik? siit? en?? niille jaloilleen nousse.
Mutta L?nnrot nousee pian jalustalleen, joka on tehty Suomen harmaasta kivest?, vertauskuvana kansansa parhaasta ty?st?, kansansa sis?llisest? tarmosta ja sitke?st? voimasta ja, toivokaamme toki, my?skin sen yksimielisyydest? ja--sen etevimmist? henkisist? ja siveellisist? ominaisuuksista, sanalla sanoen--sen supisuomalaisuudesta.
?P?iv?lehti?, huhtik. 9 p:n? 1902.

ER?S EP?SIVEYDEN JA EP?USKON APOSTOLI.

I.
Merkillinen l?yt?, jonka t?ss? tuonnoisena p?iv?n? aivan sattumalta tein.
Ei ole muka mit??n uutta auringon alla. Ja tottahan onkin, ett? niin outoja kuin olivatkin esim. pappiss??dyn mielipiteet kotimaisesta kirjallisuudestamme, niin semmoisia on kuultu ennenkin. Ei ainoastaan nykyisi? kirjailijoita ja sanomalehtimiehi? katsottu yleiselle j?rjestykselle, yhteiskunnalliselle moraalille ja kirkonopille niin vaarallisiksi henkil?iksi, ett? heid?n lehti??n on lakkautettu ja heid?n kirjojaan kielletty. Sellaiset miehet kuin Snellman, Runeberg ja Topelius ovat kyll? aikoinaan saaneet kuulla ankaroita moitteita jumalattomuudestaan ja maailmanmielisyydest??n, puhumattakaan suomalaisen realistisen kirjallisuuden is?st? Aleksis Kivest? ja h?nen ?Seitsem?st? veljeksest??n?, joka aikoinaan julistettiin jokaisen siivon ja sivistyneen perheen p?yd?lle sopimattomaksi kirjaksi. Mutta uutta lienee sent??n monelle, ett? n?iden t?llaisten joukkoon on luettu my?skin mies sellainen kuin--Elias L?nnrot.
Ja niin kuitenkin tapahtui viisikymment? vuotta sitten! Ajatelkaa, ett? t?t? siivoista siivointa, vaarattomista vaarattominta hiljaista ty?ntekij??, jonka kaikki sek? valtiolliset ett? kirkolliset auktoriteetit ovat asettaneet suoran suomalaisen esikuvaksi, on syytetty aivan samasta, mist? t?t? nyky? niin usein syytet??n sanomalehtimiehi? ja kirjailijoita. H?netkin on asetettu pilkkaajitten penkille ja h?nt?kin on pidetty uudenaikaisena pakanana, h?nen aikansa kannalta katsoen.
Paitsi sit?, ett? t?ll? asialla t?t? nyky? on n.s. p?iv?n kysymyksen merkitys, huvittanee se my?skin hauskana sivistyshistoriallisena ilmi?n?.
Lienee kyll? tunnettu asia, ett? kansanlaulujemme ja runojemme ker??j? ei t?m?n toimensa t?hden juuri ollut senaikuisen papiston suosiossa. Kuinka olisi muuten voinut ollakaan, sill? olihan vanha runoutemme kirkonmiesten mielest? pakanuuden aikuista lorua, jonka h?vitt?minen kuului heid?n ohjelmaansa. Niiden elvytt?mist? ja kansan muistoon johtamista katseltiin siis luonnollista kyll? sill? taholla karsain silmin. Mutta ett? L?nnrotia on syytetty niin samanlaisista asioista ja niin yhteen vivahtavilla sanoilla kuin t?t? nyky? syytet??n h?nen v?h?p?t?isi? j?lkel?isi??n sanomalehtimiehen ty?ss?, sen harvat tiet?nev?t.
Er?s l?hett?j? J.F.B. oli pit?nyt velvollisuutenaan ottaa t?t? osoittaakseen, ja varoittaakseen Suomen kansaa tuosta vaarallisesta miehest? ja h?nen sanomalehdest??n.
Kaikesta p??tt?en on kirjoittaja pappismies ja kenties on h?nen nimimerkkins? monellekin tunnettu.
Ottakaamme t?h?n ensin n?ytteeksi syyt?s ep?siveydest?. Siihen n?kyy antaneen aihetta er?s runo ?Hekkalan Mari?, joka on helmikuun numerossa 1836 ja jossa lauletaan rikkaan tyt?n sulhaspuuhista. Siin? tavataan esim. seuraavat s?keet:
?Mari s?nkyns? levitti, Paljon peittoja paneepi, Sanoopi sanalla tuolla: Riisu vieras vikkel?sti, Poes kintahat k?sist?, Lakki laske arkulleni, Keng?t keskilattialle, Vilu siell' on seisoessa, Painu t?nne pakkasesta, Siirry peittojen sis?lle.?
J??k??n lukijan verrattavaksi, mitenk? likeinen on yht?l?isyys n?iden s?keiden ja er??n kohdan v?lill? muutamassa t?h?n aikaan paljon puheena olleessa kirjassa.
Mutta se tapa, mill? senaikuinen kirkollinen kritiikki otti vastaan t?m?n runon, muistuttaa ainakin hyvin el?v?sti siit?, mit? samalta taholta on t?h?n aikaan sanottu samanlaisista kuvauksista.
?T?h?n asti--niin kirjoittaa J.F.B.--ei yksin luonnollisille hyville tavoille ole Mehil?isess? ollut oikeata puolta. Mik? lieneek??n nostanut sen sellaiseen vimmaan? Kun L?nnrot edell? mainitun runon johdosta oli sanonut, ettei siin? 'Hekkalan Mariasta lausuta sen pahempaa, ettei kyll? valitettavasti monestakin tyt?st? k?y pahempia lauseita' ja kun h?n viel? uskaltaa lis?t?: 'Melkein lukisi koko runon h?lle kunniaksi, koska siin? ei voi h?nen arvoansa suuresti mill??n alentaa', niin ei sovi kummastella, ett? arvostelija 'ei toki usko yht??n Suomen sirkkuaan niin raaksi, ett? suuttumatta, ja viel?p? korvallekin l?pp??m?tt?' kuulisi itsest??n laulettavan t?llaista. 'En usko, sanon viel? kerran, Suomen tyt?n punottamatta ja vihastumatta toisestakaan t?t? kuulevan laulettavan.'?
Kuinka monta kertaa sit? sitten on samalla ponnella vedottu Suomen naisen kasvojen punaan, vaikken tied? mill? menestyksell?!
Saman runon lopussa on sit?paitsi kymmenkunta s?ett?, joita kainostelematta sanotaan ?irstaisiksi?. Ja jos ne todellakin silt? kannalta ovat ymm?rrett?v?t kuin arvostelija ne n?ytt?? ymm?rt?v?n, niin j?tt?? t?m? vanha runous t?ll?kin alalla uudemman realistisen kirjallisuuden kauas j?lkeens? ep?siisteydess? ja ajatuksen ep?puhtaudessa.
Rakkaudessaan kansan runouteen oli