Muistelmia ja matkakuvia | Page 4

keskuudessamme. H?n oli kaitsija, paimen, oikeaan ohjaaja ei ainoastaan suuressa, vaan my?skin pieness? ja jokap?iv?isess?. H?nen olennossaan, esiintymisess??n ja vaikutuksessaan oli jotakin, joka toi h?net meit? l?hemm?, teki h?nest? ik??nkuin perheenj?senen, samalla kun h?nen neronsa nosti h?net meit? muita ylemm?. Kaikki olivat h?net n?hneet, h?nt? kuulleet, kaikkien k?tt? h?n oli puristanut ja saanut kaikille sanotuksi yst?v?llisen sanan, joita h?n osasi niin hyvin ja niin sattuvasti sanoa. Se oli juuri se, joka vaikutti, ett? kansan rakkaus muodostui niin v?litt?m?ksi ja pyrki omasta voimastaan h?nt? ymp?r?im??n. Se oli se, joka jo h?nen el?ess??n k??ri h?nen olentonsa ymp?rille tuon tarun harson, tarun vanhasta, viisaasta, lempe?st?, hyv?ntahtoisesta ja syd?mellisest? iso-is?st?, joka istuu tuolla syrj?isess? talvimajassaan, Suomen lasten h?nelle rakentamassa vanhuutensa kodissa, nauttien siell? lasten ja lastenlasten ihailun el?kett?--ei ankarana, k?rtyisen?, luop??sem?t?nn? ?ij?n?, vaan nuoria, nuorimpiakin aina ymm?rt?v?n?, heille v?liin vakavia sanoja ja v?liin hilpe?t? leikki? puhuvana vertaisena. Mutta eniten kaikesta vaikutti h?nen ihailuunsa se, ett? h?n ei ainoastaan opettanut, mutta my?skin eli niinkuin opetti, ett? h?nen el?m?ns?, sek? julkinen ett? yksityinen, oli sopusoinnussa h?nen teostensa hengen kanssa.
Onhan jo olemassa tarusto, kokonainen pikku kokoelma kauniita, liikuttavia kertomuksia Topeliuksen suhteesta Suomen lapsiin, h?nen herttaisuudestaan ja suvaitsevaisuudestaan eri tavalla ajattelevia kohtaan, h?nen rakkaudestaan el?imiin j.n.e.--kaikki piirteit?, joissa h?net esitet??n runollisten lempiaatteittensa toteuttajana ja jotka kerran koottuina tulevat muodostamaan legendakirjan elettyj? runoja, yht? kauniita kuin ne, jotka h?n sepitti. Se on kansa, joka t?llaiset runot sepitt?? miehest?, joka ensin sepitti sille yht? kauniita siit? itsest??n, ker?ten niihin kaiken toden ja tapahtuneen ja lis?ten mielikuvituksestaan kuvaavia piirteit?, jotka eiv?t ehk? koskaan ole tapahtuneet, mutta jotka olisivat voineet tapahtua. Ja niin on h?n astunut siihen pyh?kk??n, jossa kansat rakkautensa ja ihailunsa jalustalle asettavat kaikki ne, joita he nimitt?v?t hyv?ntekij?ikseen ja suuriksi miehikseen.
Toiset tulevat sinne pikemmin, toiset hitaammin; v?list? kuluu vuosisatoja, ennenkuin kansat ymm?rt?v?t suurten miestens? arvon ja kantavat heid?n luunsa kunnioituksensa kirkkoon unhotuksen et?isilt? hautausmailta.
Sakari Topelius tuli sinne jo el?ess??n.
Ja kuvaavaa oli t?lle onnen suosikille, ett? kaikenlaiset pienet sattumat, liikuttavat tilap?iset tapahtumat h?nen viimeisist? hetkist??n tulivat kuin loppurepliikit h?nen el?m?ns? n?ytelm?ss? vahvistamaan sen kokonaisvaikutusta ja luomaan siihen soveltuvaa lopputunnelmaa.
Sill? eik? h?n mennyt t??lt? pois kuin noudattaen kaikkia taiteen vaatimuksia! Eik? h?n el?nyt juuri niin kauan kuin sopivaa oli ja kaunista! Eik? h?n tullut v?h?? ennen kuolemaansa viel? kerran keskeemme heitt?m??n meille viimeisi? hyv?stej??n! Eiv?tk? nousseet siin? tilaisuudessa h?nen eteens? kaikki ne taruolennot, jotka h?n oli tyhj?st? luonut! Eik? se ollut ihana, harvinainen hetki--liek? kenellek??n runoilijalle maailmassa semmoista ennen tapahtunut?
Ja kun h?n keskuudestamme poistuttuaan kohta paneutui levolle, josta h?n ei en?? noussut, oli niin kuin olisi h?n itselleen sanonut: ?Herra, nyt sin? lasket palvelijasi rauhaan menem??n.? Kuinka liikuttavat olivatkaan h?nen viime hetkens?! V?h?? ennen kuin h?nen viimeinen kova kamppailunsa alkoi, virkkoi h?n nuo sanat, jotka sananparren sattuvaisuudella kuvaavat koko h?nen luonnettaan, koko h?nen runouttaan, nuo sanat: ?Pieni k?yh? lapsi tuli t?nne, pieni k?yh? lapsi l?htee t??lt? pois Jumalan luo?--joiden sanain siivill? h?n ik??nkuin liiteli luotamme.
Jos ei h?n itse, viimeisen runollisen mielijohteensa neuvomana, olisi niit? lausunut, olisi taru varmaankin kerran ne h?nen sanomikseen keksinyt.
Ent? se auringon s?de, joka pitk?in pilvip?iv?in per?st? heijasti h?nen huoneeseensa ik??nkuin hyv?sti??n heitt?m??n!
Ent? se lintu, joka lensi ?stersundomin kirkon alttarin reunalle ja k?vi siin? visert?m??n juuri kun pappi aloitti kiitosrukouksensa vainajalle!
Ja se toinen, kev??n ensimm?inen leivonen, joka meren yli etel?st? lent?en itsen??n hautausp?iv?n?, v?h?? ennen toimituksen alkamista, n?ytt?ytyi Uuden Kirkon p??ll?, ik??nkuin sekin pyrkien siihen osaa ottamaan!
Kaikki t?m? kuuluu kuin kauniilta tarulta, ja kuitenkin se on totta. Vaan ei ole se totta sen vuoksi, ett? se on tapahtunut, mutta sen vuoksi, ett? se on h?nelle tapahtunut, ja sopii h?neen. Pilkist??h?n p?iv? muidenkin sairaiden huoneisiin, laulavathan linnut muidenkin haudoilla. Mutta kun se tapahtuu Topeliukselle, niin on sill? erityinen merkityksens? ja se painuu mieliin. Nuo lintuset, ne muuttuvat silloin niiden hyv?in haltijain haamuiksi, jotka h?nen kehtonsa ??ress? valvoivat, jotka h?nt? h?nen el?ess??n aina johtivat ja jotka siis tahtoivat h?nt? hautaankin saattaa.
Ja niin on taru Topeliuksesta valmis, taru suuresta miehest?, joka eli kaiken kauniin palveluksessa ja kuoli yht? kauniisti kuin oli el?nyt.
?Uusi Kuvalehti?, huhtik. 15 p:n? 1898.

L?NNROTIN KUVA.
Ollaan yleens? taipuvaisia puhumaan pilkallisesti siit? innostuksesta suurten miesten persooniin, joka ilmaantuu heid?n ihailijoissaan. Ne ovat muka vain ty?t, jotka ovat otettavat lukuun, sama se, millainen oli se henkil?, joka sen suoritti. P?invastoin on parempi, kuulee usein sanottavan, ett? ei tunne suurta miest?, koska helposti voi tapahtua, ett? h?n himment?? sen kuvan, jonka h?nen teoksensa antavat. Sellainen pettymys voi kyll? olla mahdollinen, mutta yht? mahdollista on my?skin, ett? teot esiintyv?t viel? suurempina ja ainakin selvempin? sille, joka on n?hnyt niiden tekij?n, niiden sep?n, ja pajan, miss? t?m? on vasaraansa heiluttanut. Ainakin pit?? t?m?n kirjoittaja parhaina muistoinaan niit? hetki?, jolloin h?n Kajaanissa istui sen ladon kynnyksell?, miss? L?nnrot oli ty?skennellyt, tai n?hdess??n sen ahtaan ullakkokamarin, miss? V?nrikki Stoolin tarinat kirjoitettiin, tai k?velless??n sen talon huoneissa ja ymp?rist?ss?, jossa Topelius eleli. Enk? min? mihink??n vaihtaisi sit? onnea, ett? sain kerran kaksi n?hd? Snellmanin ja kuulla h?nen