Muistelmia ja matkakuvia | Page 3

Siell? on polkuja, joilla on jokaisella oma nimens? ja jotka viev?t toisiin istumapaikkoihin ja huvimajoihin. N?m? viimeiset ne ovat h?nen lapsenlapsiansa varten, jotka joka kes? asuvat Koivuniemess? ja luovat eloa isois?ns? ymp?rille.
En voi olla pihaan palattaessa lausumatta vilpit?nt? ihastustani t?h?n hauskaan paikkaan. Sis??n astuessaan sanoo h?n ik??nkuin selitykseksi siihen, miksi t?m? ehk? niin miellytt??:
--Tavallaan ovat Suomen pienokaiset minulle Koivuniemen lahjoittaneet... Olen ostanut sen niill? rahoilla, jotka olen saanut lukukirjoistani lapsia varten.
* * * * *
Tuossa onkin ehk? yksi selitys siihen, miksi h?n t??ll? niin hyvin viihtyy ja miksi t??ll? muutkin niin hyvin viihtyv?t. Ne ovat kai nuo pienet haltijat, jotka sen tekev?t ja joita tapaa joka lehdell? h?nen kirjoituksissaan. Ja illan pimetess?, ja kuun valaistessa--se nouseekin juuri koivun runkojen l?pi kuumottamaan--tuntuvat ne kuppelehtavan joka pensaan ja puun juurella t??ll? h?nen tiluksillaan.
Monet niist? lapsista ovat jo kasvaneet aikaihmisiksi ja poistuneet siit? maailmasta, jonka h?n heid?n ilokseen on luonut. Mutta joka vuosi ilmaantuu niit? yh? uusia, jotka taas omistavat sen maailman itselleen. Ja kaikilla on niill? tavallaan osansa runoilijavanhuksen kodin ja ymp?rist?n lunastamisessa. Heid?n keskess??n, vaikkakin erill??n heist?, el?? h?n t??ll? lempeitten lentojensa siimeksess? omaa el?m?t??n ja viett?? tuota viisaan lepoa, jota ei ole kaikille suotu niinkuin h?nelle ja jonka antaa ainoastaan tieto siit?, ett? on voinut jotakin toimia sen hyv?ksi, jota on rakastanut.
Syrj?isest? paikastaan seuraa h?n kuitenkin tarkkaan ja hartaasti aikansa rientoja, ja kukapa tiet?nee, mit? h?nen herkk? syd?mens? k?rsii ja mit? aavistuksia h?nen mielens? k?tkee, kun h?n taaskin n?kee kansansa kulkevan uusiin k?rsimyksiin ja taas synkistyv?n sen taivaan, jonka pilvi? h?nkin oli niin suurelta osaltaan ollut pois puhaltamassa. Mutta h?n ajatellee kai:
?Ei ole aina Antin tuuli, Pietarin per?ntakainen, Viel? on tuuli Tuomahankin.?
Se on tuo vakaa luottamus oikeuden ja totuuden voittoon, josta h?n niin usein on puhunut, joka h?nt? yll?pit?? ja joka seuraa h?nen luotaan poistuvan vieraankin mukana.
Ja kun hautaan kallistuva vanhus viel? kiinnitt?? toivonsa tulevaisuuteen, emmek? sit? sitten tekisi me nuoretkin? Kun ainaisille talviteloilleen asettunut pursi odottaa kev??n avovesi?, mit? syyt? olisi silloin uusien kolmilaitojen pel?t? ikuisen talven tuloa!
?P?iv?lehti?, lokak 7 pna 1891.

TARU SAKARI TOPELIUKSESTA.
Ihmiskunta ei tarvitse ainoastaan ihanteita semmoisinaan, sen tarvitsee my?skin n?hd? ne toteutettuina, voidakseen niit? palvella. Se ei tyydy ainoastaan aatteihin aatteina, vaan tahtoo, ett? aatteilla on edustajansa, joita se voi ihailla. Seh?n on tarve ihanteiden, suurien aatteiden ja tunnustettujen hyveiden henkil?imisest?, joka on synnytt?nyt pyhimysten palvelemisen. Eiv?th?n ne ole muuta kuin ihmiskunnan itsens? jalustalle kohottamia edustajia kaiken sen, mit? se pit?? hyv?n?, kauniina ja totena.
Meill? ei ole pyhimyksi? siin? merkityksess? kuin katolisissa maissa. Uskonto on meille niin korkea ja niin korkealla, ettei se salli n?kyv?isi? symbooleja eik? kumarrettavia kuvia.
Mutta meill? on suuret miehemme. Eik? tapamme heit? kunnioittaa paljonkaan eroa siit?, miten katoliset pyhimyksi??n palvelevat.
Emme tosin kumarra heid?n kuviaan, mutta pystyt?mme kuitenkin heid?n muistopatsaansa keskuuteemme ja otamme lakin p??st?mme niiden ohi astuessamme. Emme suitsuta savua heid?n haudoillaan, mutta kannamme sinne kuitenkin kukkia ja seppeleit? ja vuodatamme tunteittemme tulvan lauluissa ja puheissa. Ja meill? on meill?kin pyh?inmiestenp?iv?mme, suurten vainajiemme syntym?- ja kuolinp?iv?t, jolloin kernaasti vaellamme niille paikoille, miss? heid?n luunsa lep??v?t. Kirkoissa niit? ei vietet?, mutta kyll? juhlasaleissa ja taiteen temppeleiss?, ty? ei tosin keskeydy niin? p?ivin?, mutta kouluilla on kuitenkin lupa.
Ja muodostuuhan heid?n teostensa, vaikutuksensa ja el?m?ns? perusteella legendoja, jonkinlaisia muistotaruja, jotka hyvin v?h?ss? m??rin eroavat kirkon kanonisoimain miesten muistotaruista.
Eik? ole isoa eroa siin?k??n, miten katolinen kirkko puhuu muistettavista miehist??n ja miten me esim. Runebergista. H?nen hautansa on koko kansamme pyhiinvaelluspaikka. L?nnrotin hautaseppeleet Sammatin kirkon sein?ll? ovat mielest?mme yht? luonnolliset ja oikeutetut siell? olemaan kuin pyh?n Fransiskuksen reliikit Maria degli Angelin kirkossa Assisissa. Viel? v?hempi ero on siin? hartaudessa, mill? me puhumme niist? opetuksista, neuvoista ja her?tyksist?, joita olemme suurilta miehilt?mme saaneet. Emmek? ainoastaan teoista, vaan heid?n el?m?st??nkin me luomme itsellemme noudatettavat esikuvat. Kuinka monta kertaa onkaan kasvavan sukupolven mieleen painettu L?nnrotin n?yryytt?, vaatimattomuutta ja uutteruutta, Topeliuksen ihanteellisuutta, hellyytt? ja h?nen el?m?ns? ja mielipiteittens? puhtautta!
Itsest??n johtuvat n?m? mietteet ja vertailut mieleemme nyt, kun meille rakas runoilijavanhus on laskettu hautaansa. Jo h?nen el?ess??n oli h?nen ymp?rilleen muodostunut kauniita piirteit? h?nen julkisesta vaikutuksestaan ja yksityisest? el?m?st??n, ja kohta h?nen kuoltuaan riensimme me juhlallisin menoin luomaan kunnioituksemme, ihailumme ja rakkautemme s?dekeh?? h?nen nimens? ymp?rille. Koko kansa, valtion ja kirkonkin edustamana, kanonisoi Sakari Topeliuksen ?suureksi vainajaksi?. Piispa puhui saarnatuolista k?ytt?en tekstin? h?nen sanojaan ja yliopiston rehtori lausui h?nest?: ?Ei koskaan ole h?n pitk?n kirjailijauransa aikana kirjoittanut sanaakaan, jota h?nen olisi tarvinnut h?vet? ja joka ei olisi kantanut mielen jalouden leimaa.? Enemp?? ei voi eik? tarvitse ihmisest? sanoa.
T?m? tunnustus, kunnioitus ja ylistys tuntuu meist? aivan luonnolliselta ja oikeutetulta, jota se onkin. Se on koko kansan vilpit?n tunnetulva, joka n?in kuohahtaen yli ?yr?ittens? kantaa ihailemamme miehen aalloillaan kohti sit? kuolemattomuutta, mik? t?m?n maailman vallassa on antaa.
Niin yleist?, niin kaikinpuolista ja niin itsest??n ilmaantunutta mielenosoitusta ei ole meill? ennen n?hty. Runeberg oli suuri, suurempi kuin Topelius runoilijana, L?nnrotin merkitys ja seuraukset h?nen toimestaan olivat laajemmat, mutta Topelius l?mmitti enemm?n, kasvatti enemm?n ja vaikutti enemm?n