Muistelmia ja matkakuvia | Page 4

koko kansan vilpitön tunnetulva,
joka näin kuohahtaen yli äyräittensä kantaa ihailemamme miehen
aalloillaan kohti sitä kuolemattomuutta, mikä tämän maailman vallassa
on antaa.
Niin yleistä, niin kaikinpuolista ja niin itsestään ilmaantunutta
mielenosoitusta ei ole meillä ennen nähty. Runeberg oli suuri, suurempi
kuin Topelius runoilijana, Lönnrotin merkitys ja seuraukset hänen
toimestaan olivat laajemmat, mutta Topelius lämmitti enemmän,
kasvatti enemmän ja vaikutti enemmän keskuudessamme. Hän oli
kaitsija, paimen, oikeaan ohjaaja ei ainoastaan suuressa, vaan myöskin
pienessä ja jokapäiväisessä. Hänen olennossaan, esiintymisessään ja
vaikutuksessaan oli jotakin, joka toi hänet meitä lähemmä, teki hänestä

ikäänkuin perheenjäsenen, samalla kun hänen neronsa nosti hänet meitä
muita ylemmä. Kaikki olivat hänet nähneet, häntä kuulleet, kaikkien
kättä hän oli puristanut ja saanut kaikille sanotuksi ystävällisen sanan,
joita hän osasi niin hyvin ja niin sattuvasti sanoa. Se oli juuri se, joka
vaikutti, että kansan rakkaus muodostui niin välittömäksi ja pyrki
omasta voimastaan häntä ympäröimään. Se oli se, joka jo hänen
eläessään kääri hänen olentonsa ympärille tuon tarun harson, tarun
vanhasta, viisaasta, lempeästä, hyväntahtoisesta ja sydämellisestä
iso-isästä, joka istuu tuolla syrjäisessä talvimajassaan, Suomen lasten
hänelle rakentamassa vanhuutensa kodissa, nauttien siellä lasten ja
lastenlasten ihailun eläkettä--ei ankarana, kärtyisenä, luopääsemätönnä
äijänä, vaan nuoria, nuorimpiakin aina ymmärtävänä, heille väliin
vakavia sanoja ja väliin hilpeätä leikkiä puhuvana vertaisena. Mutta
eniten kaikesta vaikutti hänen ihailuunsa se, että hän ei ainoastaan
opettanut, mutta myöskin eli niinkuin opetti, että hänen elämänsä, sekä
julkinen että yksityinen, oli sopusoinnussa hänen teostensa hengen
kanssa.
Onhan jo olemassa tarusto, kokonainen pikku kokoelma kauniita,
liikuttavia kertomuksia Topeliuksen suhteesta Suomen lapsiin, hänen
herttaisuudestaan ja suvaitsevaisuudestaan eri tavalla ajattelevia
kohtaan, hänen rakkaudestaan eläimiin j.n.e.--kaikki piirteitä, joissa
hänet esitetään runollisten lempiaatteittensa toteuttajana ja jotka kerran
koottuina tulevat muodostamaan legendakirjan elettyjä runoja, yhtä
kauniita kuin ne, jotka hän sepitti. Se on kansa, joka tällaiset runot
sepittää miehestä, joka ensin sepitti sille yhtä kauniita siitä itsestään,
keräten niihin kaiken toden ja tapahtuneen ja lisäten
mielikuvituksestaan kuvaavia piirteitä, jotka eivät ehkä koskaan ole
tapahtuneet, mutta jotka olisivat voineet tapahtua. Ja niin on hän
astunut siihen pyhäkköön, jossa kansat rakkautensa ja ihailunsa
jalustalle asettavat kaikki ne, joita he nimittävät hyväntekijöikseen ja
suuriksi miehikseen.
Toiset tulevat sinne pikemmin, toiset hitaammin; välistä kuluu
vuosisatoja, ennenkuin kansat ymmärtävät suurten miestensä arvon ja
kantavat heidän luunsa kunnioituksensa kirkkoon unhotuksen etäisiltä
hautausmailta.
Sakari Topelius tuli sinne jo eläessään.
Ja kuvaavaa oli tälle onnen suosikille, että kaikenlaiset pienet sattumat,

liikuttavat tilapäiset tapahtumat hänen viimeisistä hetkistään tulivat
kuin loppurepliikit hänen elämänsä näytelmässä vahvistamaan sen
kokonaisvaikutusta ja luomaan siihen soveltuvaa lopputunnelmaa.
Sillä eikö hän mennyt täältä pois kuin noudattaen kaikkia taiteen
vaatimuksia! Eikö hän elänyt juuri niin kauan kuin sopivaa oli ja
kaunista! Eikö hän tullut vähää ennen kuolemaansa vielä kerran
keskeemme heittämään meille viimeisiä hyvästejään! Eivätkö nousseet
siinä tilaisuudessa hänen eteensä kaikki ne taruolennot, jotka hän oli
tyhjästä luonut! Eikö se ollut ihana, harvinainen hetki--liekö
kenellekään runoilijalle maailmassa semmoista ennen tapahtunut?
Ja kun hän keskuudestamme poistuttuaan kohta paneutui levolle, josta
hän ei enää noussut, oli niin kuin olisi hän itselleen sanonut: »Herra,
nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään.» Kuinka liikuttavat
olivatkaan hänen viime hetkensä! Vähää ennen kuin hänen viimeinen
kova kamppailunsa alkoi, virkkoi hän nuo sanat, jotka sananparren
sattuvaisuudella kuvaavat koko hänen luonnettaan, koko hänen
runouttaan, nuo sanat: »Pieni köyhä lapsi tuli tänne, pieni köyhä lapsi
lähtee täältä pois Jumalan luo»--joiden sanain siivillä hän ikäänkuin
liiteli luotamme.
Jos ei hän itse, viimeisen runollisen mielijohteensa neuvomana, olisi
niitä lausunut, olisi taru varmaankin kerran ne hänen sanomikseen
keksinyt.
Entä se auringon säde, joka pitkäin pilvipäiväin perästä heijasti hänen
huoneeseensa ikäänkuin hyvästiään heittämään!
Entä se lintu, joka lensi Östersundomin kirkon alttarin reunalle ja kävi
siinä visertämään juuri kun pappi aloitti kiitosrukouksensa vainajalle!
Ja se toinen, kevään ensimmäinen leivonen, joka meren yli etelästä
lentäen itsenään hautauspäivänä, vähää ennen toimituksen alkamista,
näyttäytyi Uuden Kirkon päällä, ikäänkuin sekin pyrkien siihen osaa
ottamaan!
Kaikki tämä kuuluu kuin kauniilta tarulta, ja kuitenkin se on totta. Vaan
ei ole se totta sen vuoksi, että se on tapahtunut, mutta sen vuoksi, että
se on hänelle tapahtunut, ja sopii häneen. Pilkistäähän päivä muidenkin
sairaiden huoneisiin, laulavathan linnut muidenkin haudoilla. Mutta
kun se tapahtuu Topeliukselle, niin on sillä erityinen merkityksensä ja
se painuu mieliin. Nuo lintuset, ne muuttuvat silloin niiden hyväin
haltijain haamuiksi, jotka hänen kehtonsa ääressä valvoivat, jotka häntä

hänen eläessään aina johtivat ja jotka siis tahtoivat häntä hautaankin
saattaa.
Ja niin on taru Topeliuksesta valmis, taru suuresta miehestä, joka eli
kaiken kauniin palveluksessa ja kuoli yhtä kauniisti kuin oli elänyt.
»Uusi Kuvalehti», huhtik. 15 p:nä 1898.

LÖNNROTIN KUVA.
Ollaan yleensä taipuvaisia puhumaan pilkallisesti siitä innostuksesta
suurten miesten persooniin, joka ilmaantuu heidän ihailijoissaan. Ne
ovat muka vain työt, jotka ovat otettavat lukuun, sama se, millainen oli
se henkilö, joka sen suoritti. Päinvastoin on parempi, kuulee usein
sanottavan, että ei tunne suurta miestä, koska helposti voi tapahtua, että
hän himmentää sen kuvan, jonka hänen teoksensa antavat. Sellainen
pettymys voi kyllä olla mahdollinen, mutta yhtä mahdollista on
myöskin, että teot esiintyvät vielä