Muistelmia ja matkakuvia | Page 2

tätä niin runollisen suloista
mielialaa, jonka tuo ilmiö synnyttää! Sää on tyyni ja kirkas. Maasta
nousee vielä kesäistä lämmintä, mutta ilma on jo kylmä ja taivas selkeä.
Puissa ja ruohoissa on vielä kesäinen vihreys vallalla, mutta siellä täällä
jo kellertää jokin yksinäinen koivu. Syksy on ovella, mutta ei ole vielä
astunut sisään. Luonto ikäänkuin vielä kätkee povessaan kuluneen
kesän lämpimiä tunteita, samalla kuin sen yllä taivas jo selvenee
talvisiin, järkevän kirkkaihin ajatuksiinsa-- niinkuin hänkin, joka täällä
sen keskessä elelee. Ja ne minusta yhä enemmän sopivat yhteen, nämä
kaksi.
Tie kiertää metsän läpi taloa kohti ja tiellä tulee portti vastaan. Ja siinä
on taaskin palanen Topeliuksen omaa runoutta, ja mieleeni muistuvat
nuo kolme, joista hän on niin monta kertaa runoillut: »Grinden, vägen
och skogen»--portti, tie ja metsä. »Och barnen vid grinden!» Ja siinä ne
ovat lapsetkin. Hänellä on tässä maillaan koko hänen rakkain
maailmansa.
Yksi hänen hienoimpia luonnonkuvauksiaan on »Kesäyön kirkkaus
Pohjolassa». Ja siinä sattuvimpia piirteitä se paikka, jossa hän kuvaa
niittyä ja niityllä yösyötössä liikkuvaa hevosta. Tuossa on niitty
aitauksen sisässä ja niityllä käyskentelee hevonenkin--kenties se sama.
Mutta me lähenemme taloa, ja se talo tuntuu niin tutulta kuin olisi sen
kuinka monta kertaa jo tätä ennen nähnyt.
En tiedä, kuinka olin tullut mielessäni kuvitelleeksi, että hän oli
rakentanut itselleen huvilan uudenaikaiseen malliin. Ja nyt minä

iloiseksi hämmästyksekseni näin vanhanaikaisen herrastalon,
jommoisia on sadoittain järvenrantojemme ihanissa lehtoisissa
niemekkeissä ja joita hän on niin monta kertaa pikkunovelleissaan
kuvannut, sekä ulkoa että sisältä.
Siinä on päärakennus lasisine eteisineen, siinä yliskamari,
pirttirakennus ja puutarha. Ja siinä ennen kaikkea nuo riippuoksaiset
koivut, jotka niin suojelevasti ja miltei siunaavasti ojentavat oksansa
katon harjaa kohti ja seulovat lehtiään pitkin hiekoitettuja käytäviä.
Ei mitään uudenaikaista, kypsymätöntä ja keskentekoista, kaikki on
niin varmaa ja vakautunutta, niinkuin hänen vanhat ihanteensakin.
Tulee halu niihin uudelleen tutustua, koettaa niitä taas ymmärtää ja
sovittaa niitä omiinsa.
Tullaan eteiseen, josta vievät leveät rappuset yläkertaan. Runoilija on
ruokalevollaan, mutta talon emäntä, hänen ystävällinen ja herttainen
tyttärensä, saattaa meidät ruokasalin kautta saliin odottamaan. Se on
sisustettu tavalliseen tapaan sohvineen, pianoineen ja pöytineen, pöydät
täynnä albumeja ja korukantista kirjallisuutta. Kukkia on ikkunain
edessä ja kahden puolen ovea, joka vie puutarhan puoleiselle verannalle.
Seinät ja huonekalut ja koko huoneen vaikutus on hiukan tumma.
Ruokasali sitävastoin on sekä vaalea että valoisa. Sisustus on korutonta
kuosia, huonekalut vanhanaikuisia häkkiselustimineen ja valkoisine
punaraitaisine päällyksineen. Seinällä käyskentelee verkalleen
soikeakaappinen Könnin kello ja toisella on suuri Suomen kartta
ulottuen katosta lattiaan. Siinä on jotakin kovin viatonta ja puhdasta
perinnäistarua tuossa huoneessa.
Salin perällä on tuo niin tavanmukainen herrastalojen vieraskamari,
jossa makuutetaan kaikista arvokkaimmat vieraat, jonne ei lapsia
päästetä ja jonka sisustuksessa ei ole arkielämän jälkiä. Sen ikkunasta
avautuu ihmeen viehättävä näköala alas ruohorantaiselle järvelle
lahtineen ja niemineen, ja perällä heloittaa laivasilta ja punainen mökki.
Se lienee ennen ollut talon emäntä-vainajan huone, ja sen seinällä
yläpuolella sohvaa on muistona elinkautisesta toverista hänen
muotokuvansa. Hienopiirteinen, lempeän näköinen nainen.
Aiomme jatkaa tarkastustamme ja mennä salin läpi toiseen kamariin,
jota sanotaan »kirjastoksi», kun talon isäntä tulee meitä vastaan sen
ovella. Minkänäköinen on hänen ulkomuotonsa, sitä ei minun tarvitse
kuvata. Monista valokuvista tuntee hänet jokainen suomalainen, tuon

pienen, hyväntahtoisen, miellyttävän miehen. Ystävällinen, melkein
hellä sointu äänessä ja samanlainen katse silmissä hän toivottaa vieraat
tervetulleiksi ojentaen heille molemmat kätensä.
Hetken aikaa puheltuamme ehdottaa hän, että menisimme hänen
tiluksilleen, s.o. hänen puutarhaansa. Vanhus valitsee eteisen nurkassa
olevasta runsaasta keppivarastosta muutaman ja tarjoo minulle tueksi
toisen: oikean kansallisen paksun roskulakepin.
Rakennuksen ja rannan välissä on uhkea, hyvin hoidettu hedelmäpuisto
ja kukkalavoja toinen toisensa vieressä. Vasta nyt näyttää hän olevan
oikeassa ympäristössään, kukkiensa ja kasviensa keskessä. Voisi luulla
häntä, kuluneessa kauhtanassaan ja korvia myöten painuneessa
lierilakissaan, tuon herrastalon vanhaksi puutarhuriksi. Nuo monet
suuret puut ovat varmaankin olleet monta kertaa hänen ilonsa. Ja
samalla surunsakin, niinkuin kaikki rakkaat. Sillä viimesyksyinen
hirmumyrsky ei ollut säästänyt suojaista Koivunientäkään. Suurimmat
ja kauneimmat puut olivat silloin parahtaen kaatuneet taloa kohti ja
niistä olivat nyt vain kannot jälellä, niinkuin hautakivet ruohoisella
kirkkomaalla, muistuttamassa kuolleista ystävistä. Hän etsi ne jokaisen
käsiinsä ja osoitti, missä ne olivat seisoneet ja millä lailla kaatuneet. Se
oli ollut sellaista »isonvihan» aikuista aikaa, jolloin vihollinen tunki
sydänmaan rauhaisimpiinkin majoihin. Huoneen seiniä myöten oli
rauhan vuosina kasvanut viiniköynnöksiä seinä umpipeittoon, maasta
katonrajaan saakka. Tämänkin etelämaisen koristeen oli myrsky
armottomasti repinyt ikkunoita myöten alas.
Mutta siitä huolimatta oli talo tuossa ja sen läheinen ympäristö kovin
kaunis ja soma. Koko tämä paikka oli jo alkujaankin kuin runoilijan
silmällä valittu. Ja monien vuosien kuluessa olivat puuttuvat kohdat
yhä enemmän muodostetut asukkaan mukaisiksi. Hän kun on ahkera
kalastaja ja itse laskee verkkonsa illoin ja nostaa ne aamuin, niin on hän
teettänyt itselleen varsinaisen verkko-huoneen, jossa puolisataa erilaista,
hyvin hoidettua verkkoa riippuu orsillaan niin hyvässä järjestyksessä
kuin huolellisesti nidotut kirjat kaapissaan. Laiturin kaiteelle on
asetettu pari tusinaa siististi vuoleksittuja puikkari-merkkejä niihin
käärittyine nuorineen, ja sen päässä keinuu kaksi kalavenettä. Ja kun
hän on ahkera ja säännöllinen ilmahavaintojen tekijä--toimi, johon
hänet nähtävästi on