Muistelmia ja matkakuvia

Muistelmia ja matkakuvia

The Project Gutenberg EBook of Muistelmia ja matkakuvia, by Juhani
Aho This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Muistelmia ja matkakuvia
Author: Juhani Aho
Release Date: November 1, 2004 [EBook #13919]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
MUISTELMIA JA MATKAKUVIA ***

Produced by Tapio Riikonen

MUISTELMIA JA MATKAKUVIA
Kirj.
Juhani Aho
WSOY, Porvoo, 1921

SISÄLLYS:
Sakari Topeliuksen talviteloilta Taru Sakari Topeliuksesta Lönnrotin
kuva Eräs epäsiveyden ja epäuskon apostoli »Suuri vainaja»
Bergbomien jäähyväisjuhla Muutamia muistelmia Minna Canthista
Vaihduksissa Käynti K.G. von Essenin luona Professori F.
Perander-vainaja Kolme kirjettä Björnsonista Henrik Ibsen ja me

suomalaiset Paavi Leo XIII Matkalta Pariisiin v. 1889 Muutamia kuvia
Pariisin maailmannäyttelystä v. 1889 Monsieur Henri ja hänen
sanomalehtensä Huutamassa Boulangerin hyväksi Ranskan
edustajakamarissa Sasu Punanen Pariisin saunassa Polkupyörällä
Pariisissa Vaikutelmia Venäjältä

SAKARI TOPELIUKSEN TALVITELOILTA.
Vaikutelmia käynnistä Koivuniemessä.
Monet ovat ne, jotka ovat Topeliuksen Koivuniemessä käyneet ja näistä
käynneistään kertoneet. Sallittakoon kuitenkin vielä minunkin kertoa
vaikutelmiani vanhan runoilijan talvimajasta. Sillä harvoin saamme
enää nähdä keskuudessamme hänet itsensä, tuon ainoan elossa olevan
edustajan kirjallisen suuruutemme ajoilta. Ainoastaan silloin tällöin hän
on viime aikoina pikimmältään pistäytynyt Helsingissä, jonne hän
kuitenkin säännöllisesti ilmaantuu, silloinkun Taiteilijaseura viettää
vuosijuhlaansa, Eläinsuojelusyhdistys pitää vuosikokoustaan ja
tyttökoulut Lucian päivänä kokoontuvat joulukuusen ympärille.
Sillävälin elää Sakari Topelius vanhain päiväinsä lepolassa, syrjäisessä,
kauniissa Koivuniemessään, Hiljaisena, vaatimattomana ja miltei
vienona on hän elämänsä suuren ja monipuolisen työn suorittanut. Ja
vielä hiljaisemmaksi on hän nyt loppuelämänsä järjestänyt.
Sopusointuista ja tasaista on hänen vaikutuksensa ollut isänmaan
palveluksessa. Jos mahdollista sitäkin sopusointuisempina kuluvat
hänen päivänsä siellä tyynen merenlahden rannalla, josta vain silloin
tällöin enää tuulahtavat hänen sanansa ja kauniit ajatuksensa
sovinnollisena suven henkäyksenä lauhduttamaan päivän taisteluista
kiihoittuneita mieliä.
Minusta on meidän velvollisuutemme hakea hänet sieltä tuon tuostakin
käsiimme. Sillä välistä tuntuu siltä kuin ei nuori, parhaissa voimissaan
oleva sukupolvi häntä tarpeeksi usein muistaisi.
Ja kuitenkaan ei hänen merkityksensä ja hänen persoonansa
mieleenjohtaminen ole koskaan ollut enemmän paikallaan kuin juuri
tähän aikaan. Sillä ne ajat, jolloin hän teki työtä julkisen sanan
palvelijana, olivat monessa kohden samanlaiset kuin ne, jotka tätä
nykyä ovat olemassa ja tulemassa. Samoja vaikeuksia vastaan sai
hänkin taistella ja välttää kompastumista samoihin kiviin, joita
kuormittain ajetaan nykyistenkin miesten tielle. Samaa henkeä

ahdistavaa ilmaa sai hänkin hengittää ja yhtä hämärältä näytti
tulevaisuuden näköpiiri. Vapaan sanan pauloja oli viritetty silloin,
niinkuin nytkin, joka oksalle ja vähäinenkin varomaton liike voi saattaa
kaulan kurenauhaan. Suomenkansan itsetajuntaan herättäminen oli
siihen aikaan yhtä hankalata tehtävää kuin nyt on tuon tajunnan vireillä
pitäminen.
Mutta hän kirjoitti kuitenkin, kirjoitti, innostutti ja herätti, s.o. osasi
tehdä juuri sitä, mitä hänen asemassaan vaadittiin. Sen, mitä ei saanut
sanoa suorasanaisesti, sen sanoi hän runomitalla. Kun kuvaton puhe oli
kielletty, puhui hän vertauskuvin, jotka olivat kyllä kirkkaita ja selviä
kangastuksia sekä hänen että hänen kansansa ajatuksista, tunteista ja
toiveista, mutta samalla asuivat niin ylhäällä, ettei niiden päälle voinut
painaa asetusten varjostinta. Kun hän runoili »jäiden lähdöstä
Oulunjoessa», niin kaikki hänet ymmärsivät--paitsi kenties sensuuri.
Hän sai sydämet sykkimään samoja tunteita, joita hän itsekin tunsi. Ja
siksi on meillä hänestä opittava ei ainoastaan, mille perille on pyrittävä,
vaan myöskin, miten sinne on päästävä. Sitä enemmän, kun hän vielä
vanhoillaankin on antanut meille näytteitä tästä isänmaallisen
runoutensa lajista. Muistettaneenhan tuo voimakas runo
savokarjalaisten viimeisessä »Koittaressa», jonka aiheena oli
suomalainen sananlasku:
»Ei ole aina Antin tuuli, Pietarin peräntakainen, Vielä on tuuli
Tuomahankin.»
Jokainen me sen ymmärsimme ja tunsimme siinä lausutut luottamuksen
sanat omiksemme.
Mutta vasta sitten, kun olin saanut nähdä runoilijan itsensä omassa
ympäristössään, oli minusta kuin olisin hänet oikein ymmärtänyt.
* * * * *
Oli iltapäivä syyskuun alkupuolella, kun itäisen saariston vartta
noudatteleva höyryvenhe poikkesi ulapalta lahtea kohti, joka näytti
tunkeutuvan tavallista syvemmälle mantereen sisään. Jos en olisi
tiennytkään, niin tuntui siltä kuin olisi pitänyt käsittää ympäristöstä,
että tämän lahden pohjassa asuu Sakari Topelius. Iso, aava meri
kalliopäisine saarineen katosi yht'äkkiä näkyvistä ja samassa pehmeni
seutu lehtoiseksi, niittyrantaiseksi sisämaan maisemaksi. Lahti
soukkeni soukkenemistaan, ja siellä täällä punoitti pieniä kalastajain
tupia vihreän sisästä.

Kun runoa lukee, niin ymmärtää sitä vain vähitellen ja se selviää sitä
mukaa kuin siinä edistyy, herättäen aina uusia tunteita. Ja kuta
enemmän lähenin Koivunientä, joka minulle tuolta tuonnempata
osoitettiin, sitä paremmin luulin ymmärtäväni sen haltijan. Hän oli
paikan itselleen valmiina valinnut, mutta sittenkin oli niin kuin olisi
paikka muuttunut sellaiseksi hänen vaikutuksestaan. Niin hyvin sopivat
ne mielestäni toinen toiseensa.
Tuossa eikä missään muualla näyttäisi pitävän olla se lehto, joka
ensiksi sai kuulla Sylvian laulut. Tuossa nuo ruohikkorinnassa
lipattelevat laineet, joissa hän olisi voinut kuulla vedenalaisen väen
soittelua illan suussa.
Noustaan maihin laivasillalle, ja toisella puolen pienoisen järven
kimaltelee ikkuna hänen asunnostaan laskevan auringon valossa. Ja
kuinka monta kertaa onkaan hän kuvannut