Mugbyn risteys | Page 4

pihan perällä, Lombardikadun varrella, ja
jonka likaisissa ikkunoissa Barbox Veljesten nimikirjoitus monta pitkää
vuotta peitti häneltä taivaan -- samoin hän myös huomaamattansa
muuttui ihmiseksi, jota kaikki epäluulolla katselivat, jota kaikissa
toimituksissa oli tarkoin silmällä pidettävä, jonka sanaan ei pitänyt
koskaan uskoa, jos se ei ollut kirjallisesti annettu ja vieraitten miesten
todistama, ja jonka kanssa jokaisen, kellä oli asiaa, piti olla hyvin
varoillansa. Tämän maineen hän oli aivan syyttömästi saanut. Aivan
kuin alkuperäinen Barbox olisi käynyt pitkäkseen konttorin lattialle,
tuottanut nukkuvan nuoren Jacksonin sinne ja näin vaihtanut hänen
kanssaan sekä sielun että ruumiin. Tämän yleisen epäluulon
huomaaminen -- johon vielä tuli lisäksi se seikka, että ainoa nainen,
jota hän koskaan oli rakastanut, ja ainoa miesystävä joka hänellä
koskaan oli ollut, pettivät hänet (he karkasivat yhdessä ja menivät
naimisiin) -- lopetti minkä aikaisempi kasvatus oli aloittanut. Hän
lyyhistyi kokoon Barboxin muodon sisään eikä enää kohottanut
päätänsä eikä sydäntänsä.
Mutta viimein hän kuitenkin sai olossaan yhden suuren helpoituksen
aikaan. Hän mursi orjanairon, jolla hän niin kauan oli soutanut, ja
upotti kaleerilaivansa. Ennättääksensä ennen kuin vanha totuttu toimi
ehti hänestä luopua, hän teki aloitteen ja luopui itse toimestansa.
Saatuansa niin paljon kokoon, että hän sillä saattoi elää (kovin paljo
sitä tosin ei ollut), hän hävitti Barbox Veljesten toiminimen
osoitekirjasta sekä talon ikkunoista, ja jätti sen ainoasti molempiin
matkakirstuihinsa jäljelle.
-- Pitäähän ihmisellä matkustaessansa olla joku nimi, jota ihmiset
voivat huomata, -- selitti hän Mugbyn isolle kadulle, ikkunan kautta
puhuessansa, -- ja se nimi ainakin oli todellinen nimi, -- nuori Jackson
sitä vastoin! -- Puhumattakaan siitä, että se on surkea pilkkanimi
vanhalle Jacksonille.
Hän otti hattunsa ja läksi ulos. Hän kerkesi parhaiksi nähdä miehen
pumpulisamettisissa vaatteissa astuvan kadun toista puolta. Tämä
kantoi päivällisevästänsä pienessä mytyssä, joka olisi saattanut olla

paljokin isompi, eikä kukaan sittenkään olisi luullut omistajaa
ahmatiksi. Mies astui pitkin askelin asemahuoneelle päin.
-- Se on Lamppu! -- sanoi Barbox Veljekset -- ja totta on -- --
Naurettavaa todellakin, että niin vakava, umpimielinen mies, joka
tuskin kolme päivää oli ollut vapaana alituisesta puuhaelämästään, nyt
seisoi keskellä katua, hieroi leukaansa ja muisteli lystillisiä lauluja!
-- Vuoteen ääressä? -- mutisi Barbox Veljekset äkäisesti. -- Laulaa niitä
vuoteen ääressä? Miksikä vuoteen ääressä, jollei hän laskeudu
humalapäissä vuoteelle? Enpä kummeksisi, jos hän niin tekisi! Mutta
mitä se minuun koskee. Annas nähdä! Mugbyn risteys, Mugbyn risteys!
Minnekähän minä täältä lähden? Samoin kuin viime yönä,
epämukavasti vaunussa maatessani heräsin, pisti päähäni jäädä tänne,
samoin voin nytkin mennä mihin tahansa! Minnekä menisin? Voinhan
mennä päivän valossa katselemaan asemahuonetta. Ei ole mitään
kiirettä, ja kukaties toinen täällä yhtyvistä radoista näyttää minusta
hauskemmalta kuin toinen.
Mutta täälläpä yhtyikin suuri joukko ratoja. Kun matkustaja katseli
niitä risteyksen läheiseltä sillalta, niin näytti siltä kuin yhtiöt yhdessä
olisivat panneet toimeen suuren teollisuusnäyttelyn, ja asettaneet siellä
näytteille rautaa kutovien maahämähäkkien ihmeellisiä teoksia. Moni
näistä radoista kävi niin eriskummallisia teitä, ne kiertelivät ja
kaartelivat niin sikinsokin, ettei silmä voinut niiden kulkua seuratakaan.
Muutamat näkyivät lähtevän liikkeelle siinä vakaassa päätöksessä, että
kulkisivat vähintäin viisisataa peninkulmaa[1] yhteen jaksoon -- mutta
yhtäkkiä ne peräytyivät päätöksestään jonkun mitättömän esteen vuoksi,
tai poikkesivat johonkuhun työpajaan. Toiset, ikäänkuin
humalapäissään, kulkivat vähän matkaa aivan suoraan, mutta sitten
äkkipäätä kääntyivät ympäri ja kiersivät takaisin samalle paikalle.
Toiset olivat ahdinkoon asti täynnä hiilivaunuja, toisilla radoilla oli
vaunuja, jotka olivat lastatut täyteen tynnyreitä, toisilla oli taas
tavaravaunuja; muutamat radat taaskin olivat täpötäynnä
pyöränmuotoisia kappaleita, jotka näyttivät summattomilta
rukinrattailta. Toiset taas olivat kirkkaat ja puhtaat, toiset sitä vastoin
ruosteen tai tuhan tahrassa, ja jätetyt käsikärryjen haltuun, jotka

makasivat jouten, kintut ylöspäin, aivan kuin työmiehet, jotka tekevät
lakon. Kukapa voisi tästä sekaannuksesta löytää alkua ja keskusta ja
loppua!
[Footnote 1: Engl. peninkulmaa.]
Barbox Veljekset seisoi hämmästyksissään sillalla, oikealla kädellä
sivellen otsansa ryppyjä, jotka enenivät hänen alas katsellessaan,
ikäänkuin rautatielinjat kuvautuisivat tähän herkkään pintaan. Sitten
kuului kaukaa kellojen kilinää sekä vihellyksiä. Sitten vauvojen
kokoiset ihmispäät tirkistivät, toinen toisensa perästä, vaunuista ulos ja
pujahtivat jälleen takaisin. Sitten nousivat äärettömän suuret puiset
partaveitset pystyyn ja rupesivat ajelemaan taivaan pintaa. Sitten
kiljahtivat useammat veturit useammilta eri haaroilta. Sitten tuli yksiä
kiskoja myöten juna asemahuoneelle. Sitten ilmaantui pitkin toisia
kiskoja kaksi junaa, jotka eivät tulleet sisään, vaan seisahtuivat
ulkopuolelle. Sitten nämät junat ratkesivat useammiksi pienemmiksi
kappaleiksi. Sitten veturit jakoivat kappaleet keskenään ja juoksivat
pois eri haaroille, kukin saaliinensa.
-- En ole tässä vielä selville saanut mihin minun pitäisi ensiksi lähteä.
Mutta eipä kiirettä! Ei ole tarvis tehdä päätöstä tänäpäivänä eikä
huomenna eikä ylihuomennakaan. Mennään kävelemään!
Sattuipa jollakin tavalla (kenties niin olikin aikomus), että kävely
suuntautui asemahuoneen edustalle ja siitä Lampun huoneelle. Mutta
Lamppu ei ollutkaan nyt huoneessansa. Pumpulisamettiin puettu
hartiopari oli tosin par'aikaa sovittelemassa itseään erääsen seinäkoloon
likellä Lampun kamiinitakkaa: muuten oli huone tyhjänä. Kulkiessaan
takaisin asemahuoneen kautta, selveni matkustajalle miksi huone oli
ollut tyhjä. Hän näki Lampun rautatien toisella puolella hyppäävän
vaunulta vaunulle kattoja myöten ja poimivan sytytettyjä kaimojansa,
joita hänen apulaisensa ojenteli hänelle.
-- Hän on työssä. Ei hänellä tänä aamuna liene aikaa sepittää tai