Mooses ja hänen hevosensa | Page 6

pääse
toiselle kyljelle enää. Voi, voi, kuinka suuri on tuo pahka, ihan kuin
suuri leili... Nousehan nyt jo pois, et näy pääsevän toiselle kyljellesi,
vierit vielä tuonne ojaan. Nouse, nouse, aivanhan kohta vierit ojaan
selkäpiillesi. Hyvä Jumala, menee se ojaan. Nouse, nouse, no etkö
tottele, nouse, nouse! Voi, voi, voi! Meni se ojaan -- voi, voi voi! Hyvä
Jumala sentään! Voi voi!»
Pilkka oli vierinyt maantien ojaan ja Mooseksella ei ollut muuta
tuumaa tulevata kuin lähteä takaisin Jyskylään.
Jyskylään tultuaan ja emännän tavattuaan Mooses itku kurkussa
melkein parahtaen sanoi: »Se rupesi piehtaroimaan ja vieri tien ojaan
selälleen, lähtekää toki nostamaan!»
-- Tien ojaan selälleen, huudahti emäntä. Siinä sen loppu on. Onko se
miten kaukana?
-- Neljännellä virstalla.
Emäntä komensi kaikki ihmiset lähtemään, ja kymmenkunta miestä

lähtikin juoksemaan minkä henki takaa käski. Juosta koetti emäntäkin,
mutta rintaan rupesi koskemaan, niin että väliin piti kävellä, joten hän
jäi viimeiseksi. Kun emäntä alkoi päästä neljännelle virstalle, niin
silmät kiintyivät eteenpäin, hän luuli näkevänsä Pilkan jo tiellä
kävelemässä Jyskylään päin hänen tullessaan paikalle. Tottahan ne
kymmenen ihmistä nyt yhden hevosen nostavat ihan koppina ylös ja
panevat jaloilleen. Mutta lähemmäksi tultuaan hän näki kaikkien
seisovan toimettomina ja näkemän päähän he jo emännälle huusivat:
»Se on kuollut. Se on kuollut.»
Tuli kuitenkin emäntäkin paikalle ja kun näki, että Pilkka oli
liikkumattomana ojassa selällään, jalat puikoiksi työnnettynä ja kieli
ulkona suusta, niin hän otsastaan hikeä pyyhkäistessään sanoi: »Valmis
näkyy olevan. Niin oli kuin meidän ukko sanoikin, että mennyt on siitä
hevonen.»
Mooses ei vieläkään ollut aivan selvillä tapahtumasta, hän vain nyki
Pilkan päätä ja hoki: »Nouse pois, nouse pois!»
Emäntä tarttui nyt Moosesta olkapäähän ja sanoi ystävällisesti:
»Kuollut se on sinun Pilkkasi. Lähde nyt kotiisi viemään sanomata,
jotta eivät eläinlääkäriä turhan päiten tänne asti kuljeta, mutta älä
juokse itseäsi kuoliaaksi. Me riisumme Pilkalta siiat ja viemme kotiin.»
Mooses oli pökerryksissä kuin puusta pudonnut, ymmärsi kuitenkin
emännän tarkoituksen ja lähti tuskaisesti voivotellen juosta
kyhnyttelemään kotiinsapäin.
Yö oli jo melkein puolessa. Pohjoisella taivaanrannalla vain ruskoinen
auringon hohde kumotti ja tulen loimon tapaisena kuvastui
Honkajärven tyyneen kalvoon, kun Mooses väsyneenä ja kurjan
näköisenä saapui kotiin. Nähdessään Mooseksen tulevan ilman hevosta
kotiin Mooseksen äiti löi käsiään yhteen ja kauhistuen huudahti:
»Niinpähän kävi kuin Jyskylän isäntä on sanonutkin, kuten Vilkko
kertoi. Kuolluthan on Pilkka.»
-- Kuollut on, kuului Mooseksen vapiseva ääni.

-- Hyvä Jumala sentään, virkkoi Mooseksen äiti melkein itkien. Tuota
se ennusti, kun koko ajan niitten tulo on peloittanut kuin kuolema, että
jalkoihinsahan ne kaatavat ja niinpähän tekivätkin. Voi hyvä isä
sentään! Turhaan meni vielä sitä lääkäriä hakemaan. Siitäkin vielä
muun hyvän lisäksi kustannuksia syntyy. Sata markkaa meni
kuohitsemisesta ja toisen perinee nyt täällä käynnistään. Voi voi!
Kaikkia pitää nähdä.
Mooses oli jo itkenyt silmänsä kuiviksi, hän istui vain pirtin
sivupenkillä kuin vieras ja nieleksi kurkkuunsa kohoavia karvaita
paloja eikä näyttänyt tajuavan paljon mitään; ei heittänyt lakkia
päästään, ei nuttua päältään, ei kenkiä jaloistaan, istui vain penkillä
kuin kanto. Äiti viimein huomasi sen ja surren sanoi: »Poloinen
sinuakin. Sinullahan on nälkä, minä tuon ruokaa.»
-- Ei minulla ole nälkä, sanoi Mooses matalalla ja värisevällä äänellä.
-- Oletko sitten missään syönyt?
-- En ole. Mutta ei minulla ole nälkä, toisti yhä Mooses.
-- No, ei suinkaan se sillä asia parane, että nälkään kuollaan, sanoi
emäntä ja lähti kiirein askelin toisiin huoneisiin. Ja hetken perästä hän
toi sieltä leivän, voilautasen ja viilihulikan pirtin pöydälle ja kehoitti
Moosesta tulemaan syömään. Istuipa itsekin siihen pöydän taakse
penkille ja alkoi tehdä voileipää Moosekselle mieliksi, vaikka ei
hänkään ollut vielä iltastaan syönyt eikä tuntenut nälkää.
Kun Mooses näki äitinsä rupeavan syömään, hän tunsi povessaan
syntyvän mieluisen ruoan halun ja tuli äitiään vastapäätä pöydän
toiselle puolen istumaan, mutta ei muistanut ottaa lakkia päästään,
vaikka ennen aina syömään ruvetessaan tempasi lakin päästään ja
viskasi loukkoon.
Äiti näki, että Mooses oli niin pökerryksissä, ettei tiennyt elämästään.
Ajatteli sanoa Moosekselle, että ota lakki päästäsi, mutta ei raskinut.
Siitä muistutuksesta Mooseksen mieli ehkä niin nyrvähtäisi, ettei tulisi
syönnistä tolkkua.

Mooses ja hänen äitinsä söivät vielä, kun isäntä eläinlääkärin kanssa
ajaa karautti kartanolle ja kärryistä hypättyään puoleksi juosten meni
talliin katsomaan oliko Pilkka siellä, mutta kun sitä ei siellä näkynyt,
niin palasi yhtä kiireesti ja kehoitettuaan lääkäriä menemään
vieraspuolelle tuli aivan juosten pirttiin. Ovella tullessaan hän jo kysyi,
eikö Pilkka ole vielä tullut kotiin.
-- Ei ole tullut eikä tule, sanoi emäntä tyynesti.
-- Onko se sitten kuollut?
-- Kuollut se on. Kolme virstaa vain on päässyt Jyskylästä tännepäin ja
siihen kaatunut.
-- Siihen kaatunut. Aivanko se sitten silmänräpäyksessä kuoli?
-- Pieksäytyi se siinä tuskissaan. Pieksäytyessään vieri tien ojaan
selälleen. Lähdin talosta hakemaan nostajia, niin sillaikaa oli kuollut,
vaikka me aivan juosten tulimme, sanoi Mooses alakuloisesti.
Sen kuultuaan isäntä pyörähti ulos, meni vierashuoneeseen ja sanoi
eläinlääkärille: »Se on kuollut. Kolmisen virstaa kuuluu vain päässeen
Jyskylästä tännepäin. Turhaa oli vielä muun pahan lisäksi, että vaivasin
teitä tänne.»
-- Vai kuollut, sanoi eläinlääkäri ja nousi istualtaan kävelemään.
Miettiväisen