Mooses ja hänen hevosensa | Page 5

antamaan tietä toisille.»
Nimismies nousi kuitenkin kärryihin, mutta noustessaan sanoi
vihaisesti, että kaikki sen kuulivat, että vaunut lähtevät edelle.
-- Yhtä makeata on tie jäljestä kuin edelläkin, eivätkä meidän hevoset
ole yhtä päivää varten luodut, sanoi isäntä ja nykäisi Harminsa
lähtemään. Nimismies huusi ruotsiksi.
Kaikki herrat kääntyivät nyt kasvot tulistuneina katsomaan lähtijöitä ja
se herra, joka aina päiväkirjasta ja kyytirahojen maksusta piti huolen,
sieppasi povitaskustaan pienen mustakantisen kirjan ja hopealle
välkkävän lyijykynän ja kärtyisesti kysyi: »Mikä tuon isännän nimi
on?»
-- Jörkki Jyskynen se on, sanoi hevosta valjastamassa oleva talonpoika
matalalla ja hieman aralla äänellä.
-- Se on kansan kesken sanottuna Jysky-Jörkki ja sen siitä saatte
tunteakin, jos sitä rupeatte liiaksi komentamaan. Sen pää ei ole
ensimmäiseksi verissä, kuului joukosta erään nuoren miehen ääni.
-- Se poika ei tule itkien markkinoilta, kuului toisen miehen ääni, jota
seurasi ivallinen naurun remahdus.
Kirjoittajaherra ei sitä näkynyt olevan kuulevinaan, pitkät mustat

viikset näyttivät vain venyvän entistään pitemmiksi hänen
kirjoittaessaan Jysky-Jörkin nimeä.
Samassa saatiin hevoset valjaihin ja vaunut lähtivät edellä painamaan
tielle, mutta Harmi oli jo toisella virstalla kävellen nousemassa
vastamäkeä kuten ainakin rahtikuorman vetäjä.
Mooseskin oli hetkeksi unohtanut hevosensa toisten lähtötouhun aikana
ja tunsi mieluisen hytkäyksen povessaan nähdessään nimismiehen niin
siipensä polttaneen näköisenä lähtevän Jysky-Jörkin matkaan. Mutta
lähtijäin mentyä hän palasi Pilkkansa luokse, joka allapäin ja tuskaisesti
nosteli takajalkojaan eikä vähääkään välittänyt Mooseksen
lähenemisestä. Mooses haki nyt eväspussistaan leipää ja leipäpalasta
hieroen Pilkan suuhun puheli: »Pilkka parka. Otahan kuitenkin suuhusi
leipä, jos kuinkakin olet pahoillasi. Otahan toki. Älä nyt minulle ole
niin ynseä, eihän minun ole syytä tähän sinun onnettomaan kohtaloosi.
Otahan toki leipää suuhusi.»
Pilkka ei siitä virkistynyt, hampaat yhteen puristettuina, silmät
elottoman näköisinä ja rävähtämättä allapäin vain seisoi, ja kun Mooses
yhä puhutteli ja hieroi leipäpalasta ikeniin, niin turvallaan pukkasi
Mooseksen kättä syrjään antaakseen siten tietää: »mene pois.»
Takajalkojaan se aina tuskaisemmin ja tuskaisemmin nosteli ja siirteli
paikasta toiseen.
Kaikki ihmiset keräytyivät Pilkan ympärille ja siunaillen katselivat sitä
Pilkan mahan alle leikkauksen kohdalle laskeutunutta pussia, joka oli
kova kuin kivi, ja jossa nahka kiilteli, niin oli pingoittunut jo tiukalle.
Kaikki vakuuttivat isännän oikein sanoneen, että mennyt siitä on
hevonen.
Moosekselta pääsi katkera itku ja itkua tuhkien hän sanoi: »Kun pääsisi
edes kotiin. Ehkä isä hakisi katsomaan eläinlääkärin, joka on
leikannutkin.»
-- Tosiaankin, huudahti talon emäntä. -- Vilkon pitää lähteä näitä
terveitä hevosia viemään Honkaniemeen ja toimittamaan, että isäntä
menee Niuvanniemeltä eläinlääkäriä hakemaan ja Mooses lähtee

taluttamaan Pilkkaa, ehkäpä se hiljalleen mennä köntystää kotiin. Joudu
heti ja mene kuin tulen sammutukseen. Huomenna postin mukana tulet
takaisin.
Vilkko ei kauan siekaillut, kysyi vain Moosekselta, minkä hevosen
jälkeen tämä luuli toisten parhaiten lähtevän, kun Pilkka kaikessa
tapauksessa jää jälkeen.
-- Kyllä luulen Osmon jälkeen paraiten lähtevän, sanoi Mooses ja alkoi
päästellä Pilkkaa hänkin lähteäkseen sen kanssa yhteen matkaan. Mutta
Vilkko vyyhtesi ja sitoi toisten hevosten ohjakset niiden siloihin,
jotteivät päässeet valumaan jalkoihin, ja hyppäsi Osmon selkään
sanoen iloisesti: »Minä olen kahden tunnin perästä Honkaniemessä, jos
nuo toiset seuraavat perässä.»
Sen sanottuaan hän ohjasi Osmon tielle, ja kun ihmiset hätistivät toisia
hevosia jälkeen, niin jytinä rupesi kuulumaan tieltä. Irtonaiset hevoset
leimuavin harjoin, pystypäisinä, ikäänkuin riemuiten päästyään pahasta,
lähtivät Osmon jälkeen juosta kopistamaan, kun Osmokin ihan
itsestään pani parastaan päästäkseen mitä pikimmin kotiin.
Mooseskin lähti taluttamaan Pilkkaansa ja toivoi, että Pilkkakin
unohtaa vaivansa, tekee sekin parastaan päästäkseen kotiin. Mutta
Pilkka ei tahtonut päästä yli kartanon, takajalat olivat niin jäykät.
Taipaleelle Mooses kuitenkin lähti ja toivoi yhä, että vertyvät ne Pilkan
jalat, kunhan se alkaa kävellä.
Emäntäkin tuli portille katsomaan Mooseksen menoa ja seisoen kädet
ristissä rinnoilla siunaili: »Hyvä Jumala sentään, miksi piti mennä
hevonen. Se on marja Mooseksen mielestä. Jos tuo tuohon tautiin
kuolee -- se on näkynyt sitä pitävän kuin silmäteräänsä, kun on tänne
aina joskus kyytiä tuonut. Ja satojen vahinko se on taloonkin. Totta on,
kun sanotaan, että parempi on kuningas kuulumassa kuin näkymässä.
Vaan kyllä siellä meidän ukko ei aja liiaksi. Kelloaan näkyi näyttävän
nimismiehelle tuossa tiellä mennessään. Kun olisi Honkaniemen
ukkokin itse lähtenyt kyytiin, niin ehkä ei olisi niin asiat. Riettaan orjat
tekevät kunnottomille mitä tahtovat. Eipähän niillä liene tuntoa eikä
sydäntä säälimään paremmin eläintä kuin ihmistäkään.»

Viimein vainion takana tien kääntyessä metsään Mooses katosi
Pilkkoineen metsän suojaan, ja emäntäkin huokaisten sanoi: »Ehkä se
kuitenkin hiljalleen pääsee kotiin, jo on kohta puolen virstaa kulkenut
ja lämminhän nyt on ilma, ei nyt tule vilu miehelle eikä hevoselle, jos
yöhönkin viipyy. No huomenna siitä postin mukana saadaan tieto,
miten on asiat.»
Sen sanottuaan emäntä kääntyi takaisin ja kaikki muutkin Mooseksen
jälkeen katsojat hajosivat.
Vähän yli kolmen virstan oli Mooses päässyt, kun Pilkka seisahtui ja
valittaen yhähteli, siirsi takajalkansa enemmän taaksepäin ja hengitti
vatsansa pohjasta asti, niin että koko ruumis huojui. Hetken perästä se
heittäytyi pitkäkseen ja rupesi tuskaisesti pieksäytymään.
Mooses ei kuitenkaan luullut asiain niin pahasti olevan kuin ne olivat,
piteli vain ohjaksista ja puhutteli: »Piehtaroimaanko sinä nyt rupesit?
Piehtaroi vain aivan kylliksesi siinä hiekkaisella tiellä. Etkö