Minna von Barnhelm | Page 8

eron.
NEITI.
Kuningas ei voi tuntea kaikkia ansiokkaita miehiä.
ISÄNTÄ.
Aivan varmaan, hän tuntee ne, hän tuntee ne kaikki. --
NEITI.
Sitten hän ei voi kaikkia heitä palkita.
ISÄNTÄ.
Kyllä he kaikki tulisivat palkituiksi, jos olisivat sen mukaan eläneet.
Mutta niinpä nuo herrat elivät sodan aikana, kuin kestäisi sotaa
ikuisesti; ikäänkuin ei enää koskaan tultaisi pitämään väliä sillä, mikä
on minun ja mikä on sinun. Nyt ovat kaikki ravintolat ja majatalot heitä
täpötäynnä, ja isännän on pidettävä varansa heihin nähden. Tämän
kanssa olen vielä jotakuinkin tullut toimeen. Vaikka hänellä tosin ei
ollutkaan enää rahaa, niin oli hänellä kuitenkin vielä rahanarvoista, ja
pari kolme kuukautta olisin varsin hyvin vielä saattanut antaa hänen
täällä majailla. Mutta parempi vara kuin vahinko. -- Apropos,

armollinen neiti; te ymmärrätte kaiketi kalleuksien arvoa? --
NEITI.
En erityisesti.
ISÄNTÄ.
Mitäpä ei teidän armonne ymmärtäisi? -- Minäpä näytän teille erään
sormuksen, erään kallisarvoisen sormuksen. Armollisella neidillä on
tosin itselläänkin hyvin kaunis omassa sormessaan, ja kuta enemmän
sitä katson, sitä enemmän joudun ihmetyksiini, kun se on niin
samanlainen kuin minun sormukseni. -- Oo! katsokaa, katsokaa toki!
(Ottaessaan sormuksen kotelosta ja ojentaessaan sen neidille.) Mikä
hehku, tuo keskimmäinen jalokivi yksin painaa jo kuudetta karaattia.
NEITI
(katsellen sormusta). Missä olen? Mitä näen? Tämä sormus --
ISÄNTÄ.
On viidentoistasadan taalerin arvoinen jo tutunkaupassakin.
NEITI.
Franziska! -- Katsohan!
ISÄNTÄ.
Minä en ole hetkeäkään epäillyt lainata sitä vastaan
kahdeksankymmentä pistolia.
NEITI.
Etkö tunne sitä, Franziska?
FRANZISKA.

Aivan sama! -- Herra isäntä, mistä te olette saanut tämän sormuksen? --
ISÄNTÄ.
No, lapseni? Hänellä ei kai ole mitään oikeutta siihen?
FRANZISKA.
Meilläkö ei mitään oikeutta tähän sormukseen? Juotoksen reunaan
lienee kaiverrettu neidin nimikirjaimet. -- Näyttäkäähän, neiti.
NEITI.
Se se on, se se on! -- Kuinka on tämä sormus joutunut teidän käsiinne,
herra isäntä?
ISÄNTÄ.
Minun käsiini? maailman rehellisimmällä tavalla. -- Armollinen neiti,
armollinen neiti, ette suinkaan mieline saattaa minua vahinkoon ja
turmioon? Kuinkapa minä tietäisin, mistä sormus oikeastaan on
kotoisin? Sodan aikana on moni kapine hyvinkin usein joutunut
vaihtamaan omistajaa, joko tämän tieten tahi tietämättä. Ja sota oli
sotaa. Saksista lienee saapunut rajan yli sormuksia enemmänkin. --
Antakaa se minulle takaisin, armollinen neiti, antakaa se minulle
takaisin!
FRANZISKA.
Ensin on vastattava: keneltä olette sen saanut?
ISÄNTÄ.
Mieheltä, josta en uskoisi sellaisia, eräältä muuten varsin hyvältä
mieheltä --
NEITI.
Parhaalta mieheltä auringon alla, jos olette saanut sen suoraan sen

omistajalta. -- Pian tuokaa tänne se mies! Hän se on, hän itse, tahi
ainakin täytyy hänen tuntea hänet.
ISÄNTÄ.
Kuka sitten? kenen sitten, armollinen neiti?
FRANZISKA.
Ettekö te sitten kuule? meidän majurimme.
ISÄNTÄ.
Majurinko? Aivan oikein, hän on majuri, ja hän asui tässä huoneessa
ennen teitä, ja häneltä minä sen sain.
NEITI.
Majuri von Tellheimkö?
ISÄNTÄ.
Von Tellheim, niin! Tunnetteko te hänet?
NEITI
Tunnenko minä hänet? Onko hän täällä? Tellheim on täällä? Hän on
asunut tässä huoneessa? Hän, hän on pantannut teille tämän sormuksen?
Kuinka on se mies joutunut sellaiseen pulaan? Missä hän on? Onko hän
teille velkaa? Franziska, lipas tänne! Avaa! (Franziskan asettaessa
lipasta pöydälle ja sitä avatessa) Mitä hän on teille velkaa? Kenelle hän
vielä on velkaa? Tuokaa tänne kaikki hänen velkansa. Tässä on rahaa.
Tässä on vekseleitä! Kaikki on hänen!
ISÄNTÄ.
Mitä minä kuulen?
NEITI.

Missä hän on? missä hän on?
ISÄNTÄ.
Vielä tunti sitten hän oli täällä.
NEITI.
Kamala mies, kuinka saatoitte olla häntä kohtaan niin epäystävällinen,
niin kova, niin julma?
ISÄNTÄ.
Teidän armonne suonee anteeksi --
NEITI.
Pian, pian, toimittakaa hänet tänne heti paikalla.
ISÄNTÄ.
Hänen palvelijansa on kenties vielä täällä. Tahtooko teidän armonne,
että hänen on etsittävä hänet?
NEITI.
Tahdonko minä? Rientäkää, juoskaa; yksin tämän palveluksenne takia
tahdon unohtaa, kuinka häijysti te olette häntä kohdellut. --
FRANZISKA.
Nopeasti, herra isäntä, rivakasti, pois, pois! (Työntää hänet ulos)
KOLMAS KOHTAUS.
Neiti. Franziska.
NEITI.

Nyt hän on jälleen luonani, Franziska! Näetkös, nyt hän on jälleen
luonani! En tiedä missä olen, pelkästä ilosta! Iloitse toki sinäkin, rakas
Franziska. Vaan miksipä sinä iloitsisit? Mutta sinun täytyy, sinun pitää
kanssani iloita. Tule, rakas, minä lahjon sinut, jotta voisit kanssani
iloita. Sano, Franziska, mitä sinulle antaisin? Mikä tavaroistani sinua
miellyttää? Mitä tekisi mielesi? Ota, mitä haluat, kunhan vain iloitset.
Näen hyvin, ettet ota mitään. Odota! (Hän pistää kätensä lippaaseen.)
Tuossa, rakas Franziska (ja antaa hänelle rahaa), osta itsellesi mitä
haluat. Vaadi enemmän, ellei se riitä. Kunhan vain iloitset kanssani. On
niin murheellista iloita yksin. No, otahan toki --
FRANZISKA.
Mutta silloinhan minä varastan ne teiltä, neiti; te olette juopunut,
riemusta juopunut. --
NEITI.
Tyttö, minä olen juopuessani toraisa, ota tahi -- (hän tyrkyttää hänelle
rahat käteen) ja varo, ettet enää estele. -- Odota; hyvä, että tulin sitä
ajatelleeksi. (Hän kahmaisee vielä kerran rahaa lippaasta.) Kas tässä,
rakas, tässä, rakas Franziska, pistä tämä syrjään, ensimmäistä
haavoittunutta sotilas-parkaa varten, joka kääntyy meidän puoleemme.
--
NELJÄS KOHTAUS.
Isäntä. Neiti. Franziska.
NEITI.
No? tuleeko hän?
ISÄNTÄ.
Se inhottava, sivistymätön mies!
NEITI.

Kuka?
ISÄNTÄ.
Hänen palvelijansa. Hän kieltäytyy lähtemästä majuria hakemaan.
FRANZISKA.
Tuokaa se roisto tänne. -- Tunnenhan minä kaikki