Minkä mitäkin Tyrolista | Page 4

käveleminen heitä kyllästyttää ja
väsyttää. Mutta linnaan tulo palkitsi vaivan. Jo ulkopuolella linnaa
olevalta penkereeltä oli näköala mitä viehättävin pitkin Reiniä ja sen
molemmilla puolin olevia pikku kaupunkeja ja mutkittelevia teitä.
Mutta meidät oli huomattu linnasta, ja kun astuimme porttiholvin alitse
sisään, josta niin monen monet ritarit ennen vanhaan olivat astuneet,
tuli meitä vastaan linnan isäntä, ystävällisesti tervehtien ja avaimet
kädessä helisten, ja kysyi, tahdoimmeko nähdä linnan. Tietysti
tahdoimme--ja hän lähti meitä kuljettamaan. Kuljetti läpi holvien,
kautta katottomien kirkkojen ja salien, näytti meille neitokammiot,
vankilat, tallit, kaivot, jotka kaikki olivat siinä kunnossa, mihin ne
olivat jääneet, kun linna viimeksi valloitettiin, parisen sataa vuotta
takaperin, jonkin yöllisen päällekarkauksen kautta. Tuo nyt ei ollut sen
kummempaa eikä oudompaa kuin muissakaan samanlaisissa
linnanraunioissa, joita on niin monia tuhansia maailmassa ja joita on
Suomessakin muutamia matkailijan tarpeeksi. Mutta oli tässä linnassa
kuitenkin jotakin erikoisempaakin nähtävää.
Kuljemme juuri muutamaa käytävää, kun huomiotamme herättää
puoleksi maan alla oleva suuri suunnaton holvisali, jota isompaa ei ole
monta kirkkoa Suomessa. Koetimme arvailla, mikä tuo oli mahtanut
olla: juhlasaliko, talliko, navettako?--Ei! viinikellari se oli! Vanhan
ryöväriritarin viinikellari! Joivathan ne, osasivat, osasivat ottaa ryypyn

ne pojat, klasin kallistaa--mutta mistä tuli kaikki tuo tavara, joka
moisen holvin täytti?
Vastaukseksi vei meidät nykyinen isäntä--linnan vartija ja vieraiden
opas--linnan korkeimpaan torniin ja käski katsoa ympärillemme. Nuo
kukkulat ja rinteet, jotka tänne näkyivät, kaikki viinimaita jo silloin
niinkuin nytkin, kaikki ne ja vielä toiset rinteet ja kukkulat niiden
takana--kaikki ne olivat linnan herran viinimaita, joita hän
alustalaisillaan viljelytti ja joista neste jättiläistynnyreissä vyöryi
tuonne holvisaliin.
Oli siinä mistä itse ryypyn ottaa, oli siinä mitä vieraalle tarjota!
Ajatus oli kovin lähellä ollakseen syntymättä, toivomus liian
luonnollinen jäädäkseen lausumatta: »ollapa, että olisivat meillekin
tilkkasen säästäneet! Mutta nahkaansa ovat, pakanat, viininsä
viimeiseen tippaan vetäneet!»
Liekö vartija arvannut aivoituksemme, en tiedä--mutta samassa hän
virkkaa:
--Jos korkeasti kunnioitetut herrat tahtovat tyhjentää pullon viiniä...
--Linnanko viiniä?
--Puhdasta viiniä ... linnan vanhassa viinimaassa kasvanutta!
Josko me tahdoimme!
Hän viittaa puolisolleen tuolla alhaalla, jossa hänellä vanhan muurin
kyljessä on asuntonsa, ja ennen pitkää me istumme linnan vanhan
tornin katolla, pullo viiniä edessämme, jolla on se ihmeellinen vaikutus,
että me pian kuvailemme olevamme emme ainoastaan vanhoja
maantieritareita, vaan itse tämän linnan isäntiä, Reinin kreivejä, jotka
istuvat tässä täysin varustetussa linnassaan ja tornin huipulta
tähystelevät virtaa pitkin ja maantietä pitkin, eikö sieltä olisi tulossa
joku kurja räämäsaksa, jolta voisimme korkeat maantieverot kiskoa ...
tai jos hän siitä kieltäytyisi, niin me häntä pullolla päähän ... täältä
ylhäältä ... tuonne alas, missä tie mutkittelee, junat viheltää, laivat
virtaa kyntää ja proosallinen maailma menee menojaan, kysymättä yhtä
vähän entisten kuin nykyistenkään runoritarien mieltä, jotka olkoot itse
kiitolliset siitä, että hänen saksalaisen majesteettinsa ja Preussin
kuninkaallisen järjestyksen turvissa saavat matkustaa miten itse
tahtovat, kunhan passi vain on kunnossa ja kun eivät vain toisten
rauhaa häiritse.
1897

KUVAUKSIA SVEITSISTÄ
(1897.)

IHANNEMAA.
Sanotaan, että Jumala antaa päivänsä paistaa niin hyville kuin
huonoillekin. Uskotaan myöskin, ettei niin huonoa ja rumaa maata,
jolla ei olisi omia etujaan ja erityistä kauneuttaan Luojan lahjana. Sen
mukaan olisivat kaikki maat siis tavallaan yhtä kauniita. Joskaan ei
pohjolalla--sanotaan--ole etelän lämmintä kesää ja hehkuvata aurinkoa,
ei etelällä ole pohjolan puhdasta lumitalvea eikä sen hulmuavia
revontulia. Ei ole pohjolalla etelän hurmaavia kuutamoita, mutta ei
etelällä myöskään meidän valoisia kesäöitämme. J.n.e. Maailman
laatija on siis muka antimiaan jaellessaan menetellyt verrattain
puolueettomasti ja koettanut panna onnen lahjat jotakuinkin tasan.
Maailmata matkustellessaan tulee kuitenkin aika usein ajatelleeksi, ettei
hyvä haltija sentään ole ollut aivan niinkään puolueeton etuja
antaessaan. Hän on kuin onkin suosinut eräitä seutuja tekemällä niistä
ihmisten olinpaikkoja niin ihania, että kaikki muut jäävät niiden
rinnalla varjoon. Niihin lempipaikkoihinsa hän on kuin kokoamalla
koonnut kaikki, mitä on tiennyt, tehdäkseen suosikkiensa olon ja
elämän niin hauskaksi ja mukavaksi kuin mahdollista.
Sveitsi on yksi semmoinen Luojan lempimaa. Se on kuin näyte siitä,
miten tässä maailmassa voi ihmisten olon ja elämän järjestää kaikkien
heidän toiveidensa ja mielihalujensa mukaisesti. Se on kuin niitä varten,
jotka tahtovat yht'aikaa elää etelässä ja pohjolassa, erämaassa ja
kulttuurin keskessä. Sillä joka tahtoo ja voi oleilla ja elellä joko
lyhemmän tai pitemmän aikaa mahdollisimman vaihtelevata ja
monipuolista elämää, mitä tämä matoinen maailma yleensä voi tarjota,
hän valitkoon-- ja hän tavallisesti valitseekin--Sveitsin olinpaikakseen.
Johan itse maan asemakin on aivan verrattomasti valittu. Sveitsissä ei
ole Pariisia, mutta ei sieltä Pariisiin kuitenkaan ole kuin muutamien
tuntien matka ja melkein yhtä nopeasti pääsee sieltä Wieniin ja
Berliiniin. Ei se ole Italia, mutta jos haluttaa käydä vierailemassa
Milanossa, Firenzessä, Venetsiassa tai Roomassa, ei tarvitse ottaa aikaa
mukaansa enemmän kuin lähtiessään esim. Kuopiosta Helsinkiin.

Kulkuneuvojensa puolesta se on parhaimman Euroopan keskessä ja
saattaa sieltä pistäytymällä ja niin sanoakseni päiväseltään käväistä sen
kuuluisimpia ja ihanimpia paikkoja katselemassa ja palata seuraavana
päivänä majaansa ylhäällä alpeilla tai hiljaiseen asuntoonsa jonkin
vuorijärven rannalla.
Mutta ei Sveitsissä asuvan tarvitse tehdä semmoisiakaan matkoja
päästäkseen osalliseksi siitä, mitä luonto ja kulttuuri parasta tarjota
taitavat. Hänellä on omassa maassaan omat sivistyksen kehdot
semmoiset kuin Geneve,