Minkä mitäkin Italiasta | Page 6

on kuin aukaistu sateenvarjo.
Mutta heitämme vielä silmäyksen ihan jalkojemme alle. Siinä on
Pietarin kirkon edustori, kahden pilarikäytävän syleilemänä, jonka

keskustassa on suippo obeliski, Egyptistä tuotu, ja kaksi suihkulähdettä,
jotka eivät koskaan lakkaa utuista vettä ilmaan puhaltamasta. Siinä ovat
toisella puolella Vatikaanin pitkät huonerivit, laajat pihat ja vielä
taampana korkeiden muurien ympäröiminä paavin yksityiset puutarhat,
jonne ei ketään vieraita päästetä ja joiden piireistä ei astu ulos
maailman ensimmäinen vanki, joka samalla kenties on maailman
mahtavin hallitsija. Tornin vartija viittaa sinne sormellaan ja näyttelee,
mitä teitä hän siellä ajelee ja käyskentelee kahden kardinaalin tukemana.
Olisimme hänet nähneet mekin, jos tulimme aikaisemmin aamulla.
Mutta nyt hän luultavasti istuu tuon ikkunan takana, josta joka ilta
tuikkaa tuli puoleen yöhön, jossa hän silloin tällöin itsekin näyttäytyy
ja josta on näköala yli sen Rooman, mikä ei enää ole hänen, mutta mitä
hän ei vieläkään ole lakannut toivomasta. Onnistuneeko se koskaan,
mutta on se ainakin toiveiden arvoinen, vaikkeivät ne toteutuisikaan--ja
tuskinpa on ihminen kauniimman näköalan edessä milloinkaan
turhempia haaveillut.
1893.

ROOMAN KATAKOMBIT.
Olimme laskeutuneet alas Pietarin kirkon kupoolista ja käyskennelleet
kirkossa itsessään. Siellä kristityn maailman mahtavimmassa
ulkonaisessa huippupaikassa, sen komeimmassa temppelissä tuli
mieleemme ajatus mennä sinne, missä ovat tämän saman maailman
matalimmat majat, ja me päätimme mennä katakombeja katsomaan.
Tiemme sinne kulki vanhan Forum romanumin kautta, läpi tuon maan
sisästä kaivetun laakson, jossa ei enää ole paljon mitään jäljellä siitä,
mitä se ennen aikaan oli. Ainoastaan joitakuita pystyssä säilyneitä
pilareita, vähän useampia pilarien jalustoja, jotka osoittavat, missä se ja
se temppeli ennen seisoi. Sitten muuan jotenkin säilynyt riemuportti
myöhemmiltä ajoilta ja lyhyt palanen Via sacran (pyhän tien)
kivitystä--siinä kaikki. Mutta on siinä kuitenkin tarpeeksi voidakseen
karttain, kuvain ja etenkin ympäristön avulla täydentää, mitä puuttuu, ja
ainakin likimain saada esille, millainen tämä roomalaisen maailman
keskipiste on mahtanut olla. Ja kaunis paikka se lienee ollut. Tuolla
toisessa päässä Kapitolium temppeleineen ja marmorisine
jumalankuvineen, toisessa päässä riemuportti, josta kaikki voittajat
tulevat sisään, vasemmalla Palatinon kukkula ja siinä sijaitsevat

keisarien palatsit, oikealla taas temppeleitä, kaikki luultavasti
marmorista tai ainakin marmorilla vuoratut. Kokoontua sellaiseen
ympäristöön, Italian sinisen taivaan alle, kuuntelemaan sellaisia
puhujoita kuin Cicero ja Cato ja vapaana kansalaisena päättämään koko
maailman asioista--se mahtoi olla miehen arvoista tehtävätä. Ja sehän
se olikin sitä ihannoitua antiikkia, jota me vielä tänäkin päivänä
haikealla mielellä kuvittelemme sen raunioita kävellessämme.
Mutta samaan aikaan kuin Forum oli komeimmillaan ja Rooma
mahtavimmillaan, alettiin sen perustuksia jo hiljalleen jäytää ja sitä
sitkeästi piirittää lopullista valloitusta varten. Alettiin kaivaa noita
maanalaisia vallihautoja, jotka kerran koko vanhan maailman pohjan
kovertaisivat ja saisivat sen siihen paikkaansa luuhahtamaan. Ruvettiin
kaivamaan katakombeja.
Katakombit ovat kaukana ulkopuolella kaupunkia. Sinne on pitkä ikävä
tie kahden yksitoikkoisen muurin välissä ja tuntuu sitä kävellessä kuin
todella olisi vuosisadat kuljettavana yhdestä aikakaudesta toiseen. Tien
varressa tapaa vain muutamia harvoja muistomerkkejä, joista
suurimmat Karakallan rakentaman kylpylaitoksen rauniot ja
kolumbaariot, vanhat roomalaiset haudat. Sitten alenevat muurit ja
Campania alkaa aueta eteen. Siinä, missä se varsinaisesti alkaa, on
Pyhän Sebastianon luostari ja kirkko. Tämän kirkon alla on yksi
katakombiryhmä, jonne mennään itsensä kirkon kautta. Siellä
varustetaan meidät ja muut samaan seuraan sattuneet vahakynttilöillä,
ja pieni rähjäinen munkki lähtee oppaaksi, varoitettuaan ensiksi, että
pysyisimme tarkkaan hänen kintereillään, sillä kuuluu välistä
tapahtuneen, että oudot ovat tänne eksyneet.
Varoitus onkin hyvään tarpeeseen, sillä munkki, jolla ei ole muuta
tehtävää kuin luotsata muukalaisia, kiiruhtaa minkä ennättää meidän
edellämme joutuakseen uusia tulijoita vastaanottamaan ja uusia
juomarahoja ansaitsemaan.
Ei voi juuri olla jyrkempää vastakohtaa kuin se näky, mikä äsken oli
silmäimme edessä, ja tämä, jossa nyt olemme emmekä näe mitään.
Täytyi varmaan olla vankka usko niillä, jotka sen tähden vaihtoivat
elämän Italian sinitaivaan alla näihin komeroihin ja ahtaisiin käytäviin,
vaikkapa vain lyhemmäksikin ajaksi.
Alussa on aivan mahdoton saada mitään selkoa siitä, missä ollaan ja
mitä nähdään. On täysi työ varoessa, ettei jalka joka hetki kompastuisi

johonkin kynnykseen ja pää kolahtaisi matalaan kattoon. Mutta kun
silmä vähän alkaa tottua heikkoon valaistukseen, näemme me
kulkevamme kaitaista, mutkittelevaa käytävää, joka parahiksi on
kahden olkapään levyinen. Käytävän seinissä on molemmissa tuon
tuostakin koverrus tai kolppero, johon aikoinaan on ollut haudattuna
joku ensimmäinen kristitty, mutta jonka kirstu ja ruumis tai jokin
jäännös niistä nyt lepää jonkin luostarin tai kirkon seinämässä tai sillan
alla. Aikoinaan kuuluu seinissä myöskin olleen kivilaattoja
kirjoituksineen ja maalauksineenkin, joita ensimmäiset kristityt
maalarit ovat niihin sommitelleet, mutta ne kaikki ovat jo aikoja sitten
irti revityt. Raakalaiset ovat kultaa ja kalleuksia etsiessään olleet
osaltaan hävitystyötä tekemässä, mutta suurimman osan siitä ovat
kuitenkin kristityt tehneet pyhäin luita etsiessään ja pois viedessään.
Jäljelle jääneet ovat paavien pois korjaamia, ja suurin osa hautatauluja
on paavillisissa museoissa. Jos niitä jokin määrä olisikin vielä
paikoillaan, ei niitä oppaan hätäisyyden tähden ehtisi tarkastaa.
Vihdoin hän kuitenkin pysähtyy. Hän on tullut pienelle mustalle
aukolle, josta antaa meidän astua sisään. Kun kaikki olemme tulleet
muutamia rappuja alemma, näemme seisovamme pyöreän huoneen
keskessä.
Niinkuin tunnettua, rakennettiin katakombit alkujaan haudoiksi.
Kristityt, jotka kaikessa tahtoivat erottautua pakanoista ja jotka
uskoivat ruumiinkin ylösnousemiseen kuoleman