Mestarin nuuskarasia | Page 3

havannaa sievimmästä, pienestä hopearasiasta
koko maailmassa. Olinpa, totta tosiaankin, vähällä langeta kaulaasi
pelkästä ihastuksesta. Siitä illasta se oli, josta ystävyytemme alkunsa
sai. _(Tarjoo taaskin nuuskaa)_. Kas niin, ota nyt sentään hyppysellinen
sen illan muistoksi.
VILHO. En ota, en, tiedäthän setä, ett'en enää käytä nuuskaa.
BLOM. Olet sitä tosin vakuuttanut monta monituista kertaa, mutta en
sitä lempo vieköön sittenkään voi uskoa. Koska oikeastaan teit tuon
suuren päätöksen? _(Nuuskaa, varovasti katsahtaen taakseen, laskee
rasian pöydälle ja niistää kovalla äänellä nenäänsä)_.
VILHO. Samana päivänä sen tein, jona Marini opin tuntemaan.
Olinhan jo sitä ennen teiltä kuullut, ettei hän voinut kärsiä niitä, jotka
nuuskaavat ja tietysti tahdoin ennen kaikkea häntä miellyttää.
BLOM. Etkä sen koommin ole kertaakaan nuuskannut?
VILHO. En kertaakaan.
BLOM. Onko se oikein totta? Luota vain minuun ja sano totuus, en
minä sitä Marille kerro.
VILHO. Uskotte tai ei, totta se kuitenkin on.
BLOM. Vaan eikö ollut hirveän vaikeata jättää tuo vanha, totuttu tapa?
VILHO _(huoaten)_. Totta puhuakseni, tuntui se jotensakin vaikealta,
setä hyvä.
BLOM. Sen hyvin arvaan, poika parka!
VILHO. Mutta siinä ei mikään auttanut; kuinka olisin muussa
tapauksessa rohjennutkaan Maria kosia?
BLOM. Vaan millä tavalla siitä kuitenkin saatoit luopua? Kerroppa tuo
minulle!
VILHO. Varsin yksinkertaisesti. Nuuskan viskasin pihalle, ja rasian
lahjoitin eräälle ystävälle.
BLOM. Se oli huono keino. Vähitellen sinun olisi pitänyt siitä luopua,
vähitellen. Saatpa nähdä, sinä vielä kerran aloitat uudestaan! Saatpa
nähdä!
VILHO. Siitä ei ole pelkoa. Enhän sitä enää haluakaan.
BLOM. Joutavia! Kyllä sinun välistä vieläkin tekee mielesi nuuskaa.
VILHO. No, kyllä tosin. Mutta minä taistelen haluani vastaan, taistelen
voimieni takaa.

BLOM. Poika poloinen! Eiköhän olisi parasta että tunnustaisit kaikki
Marille? Kun hän saa tietää, kuinka paljon olet hänen tähtensä alttiiksi
pannut, ei hän voi sinulta kieltää tuota viatonta nautintoa.
VILHO. Mitä ajattelette, setä! Nytkö sen ilmoittaisin, kun näin kauvan
olen sen salassa pitänyt! Ei, myöhäistä jo olisi tunnustaa.
KUUDES KOHTAUS.
_Edelliset. Janne._
JANNE _(pysähtyy perälle)_. Mestari!
BLOM. No, mitä nyt?
JANNE. Eräs herra tahtoisi antaa mittaa. _(Erikseen mennessään)_.
Vieläkö hän on täällä, tuo etana!
BLOM. Hyvä, minä tulen. _(Janne menee)_. Niin, seuraa sinä vaan
neuvoani, Vilho! Ei Mari niin vaarallinen ole kuin luulet, ja kyllä
minäkin puolestasi puhun.
VILHO. Jumalan tähden, setä hyvä, ei sanaakaan Marille minun
nuuskaamisestani, jos vähääkään pidätte ystävyydestäni!
BLOM. No no, olkoon sitten sillänsä, jos niin tahdot, mutta kyllä minä
vaan neuvoisin sinua -- _(menee oikeaan)_.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
_Vilho (yksinään)_.
VILHO. Tunnustaa hänelle kaikki! Sepä vasta olisi kaunista! Ei hän
minulle ikänänsä antaisi anteeksi pitkällistä teeskentelemistäni ja hänen
luottamuksensa ainiaaksi menettäisin. Ei, kun kerran olen valheen
alkanut, täytyy minun sitä myöskin pitkittää, muuta neuvoa ei ole.
Kyllä olin kuitenkin aika hölmö, kun en heti rehellisesti kertonut tuosta
onnettomasta tavastani! _(Istuu sohvaan)_. Niin, niin olin, mutta
myöhäistä, liian myöhäistä on nyt katuminen. _(Huomaa rasian)_. Kas,
kun ukko unhotti tänne nuuskarasiansa! _(Ottaa sen käteensä)_. Mitä
nyt? Mitä aiot tehdä? No, en mitään, en niin mitään. Tätä rasiaa vaan
aion katsella. Se näyttää olevan vanhanaikainen. Samanlainen oli
minullakin ennenkuin hopeisen rasiani ostin -- teki näet mieleni
keikailla. _(Aukaisee kannen)_. Ah, kuinka hyvälle se lemuaa! Ah!!
_(Panee rasian pöydälle ja nousee äkkiä ylös)_. E, ei -- ei mitään
heikkoutta, ei mitään heikkoutta! No, mitäpäs siitä! Ei ole vielä mikään
onnettomuus tapahtunut. Minä en ole sanani syöjä, eikä minua
kiusaukset saa vietellyksi. Mutta ensiksi täytyy minun valmistua niitä
vastustamaan. Sitten ei ollenkaan ole vaikeata pysyä lujana. Tahdonpa

lystinvuoksi oikein koetella itseäni. _(Ottaa rasian)_. Kas tässä! Nyt
pidän tuota pientä rasiaa kädessäni -- minä aukaisen kannen -- minä
tunnen nuuskan lemun -- ah! _(Paiskaa kannen kiinni)_. No, otinkos
hyppysellistäkään? Enpä, enpä ottanutkaan. Niin, minä en ole sellainen
raukka, että antaisin himoilleni valtaa, sen voin sanoa. Rohkenenpa
tehdä saman kokeen vielä uudestaankin. _(Aukaisee rasian ja vetää
nuuskan lemua nenäänsä)_. Ah! Ah! _(Paiskaa kannen kiinni)_. Kas
noin! -- Teen sen vaikka vieläkin kerran. _(Niinkuin ennen)_. Ah!! --
No, tulkoonpa nyt joku sanomaan, ett'ei minulla ole mielen lujuutta! --
Mutta on se kuitenkin naurettavaa, että moista mitätöntä asiaa kuin
nuuskaamista niin tärkeänä pidän -- oikein se tosiaankin on lapsellista.
Olipa tuo nyt sitten jotakin, jos pistäisinkin joskus vähän nuuskaa
nenääni! Mitä se tekisi, kun vaan olen varuillani, ettei se tavaksi tule?
Ja nythän olen jo kokonaisen kuukauden ajan näyttänyt, että kyllä voin
olla ilmankin, jos vaan tahdon. Ei se miksikään pahennukseksi ole,
vaan päinvastoin osottaa se sitä suurempaa miehuutta, kun rohkenee
jonkun kerran palata entiseen tapaansa, eikä tarvitse pelätä, että sen
kautta uudelleen joutuisi tapansa orjaksi. Hm, ell'en olisi niin vakavasti
päättänyt, ett'en ainoatakaan kertaa enää nuuskaa käytä, tahtoisin nyt
suottakin koetella olenko jo tykkänään tuosta himostani päässyt. Ja
tarkemmin asiata miettiessäni, vaatii *velvollisuutenikin* minua tähän
kokeeseen, sillä eihän kukaan voi olla varma siitä, jota hän ei vielä
tutkinut ole. Kun pikkuruisen vaan pistän nuuskaa nenääni, olen heti
asiasta selvillä. Jos se minulle nautintoa tuottaa, tiedän samassa, että
mun edeskinpäin tulee yhä olla varuillani, ja ellei se taas tuotakaan
mitään nautintoa, saan olla