Mestarin nuuskarasia | Page 5

olet minua pett?nyt?
VILHO. Tosin sen tein, mutta min? --
MARI. My?nn?t, ett? sulla oli t?m? salaisuus jo ennen kuin minua kosit.
VILHO. Paljoa ennen, armas Mari, paljoa ennen.
MARI. Ja kuitenkin rohkenit minut omaksesi pyyt??! Oi, kehnoutta!
VILHO. En sit? niin suureksi esteeksi arvannut.
MARI. Et arvannut niin suureksi esteeksi! Oletko j?rjilt?si, vai pilkkaatko minua?
VILHO. Luulin voivani luopua --
MARI. Mutta nyt huomaat sen mahdottomaksi, niink??
VILHO. Sit? en juuri tahdo sanoa, mutta kiusaus oli suuri, ja ihminen on heikko. Aikaa voittaen kyll? tapani parantaisin.
MARI. Noin tyynesti h?n saattaa puhua!
VILHO. Niin, n?eth?n, min? en tahdo lupauksia tehd?, joita en kentiesi voisikaan t?ytt??.
MARI. Ihmettelen rehellisyytt?si. Vahinko vaan, ett'et alusta alkaen ollut noin suorapuheinen.
VILHO. Siin? tosin tein v??rin. Mutta arvaathan, Mari, etten uskaltanut.
MARI. Pelk?sit, tied?mm?, rukkaset saavasi.
VILHO. Enk? juuri sit?k??n niin pel?nnyt, mutta tietysti olisi minulla ollut vaikeampi voittaa rakkauttasi.
MARI. Niink? arvelet! Tosiaankin! Pois, min? en tahdo sinua en?? n?hd?k??n!
VILHO. No, mutta kuulehan, Mari, t?m? todellakin menee liian pitk?lle. Tosin olen pahoin tehnyt, mutta --
MARI. Sin? olit minua rakastavinasi, saadaksesi vaan minun rahani. Mene, min? halveksin sinua!
VILHO. Mari, kuinka saatat, kuinka julkeat noin sanoa --?
MARI. T?m? hetki on meid?t eroittanut. Mene, ?l?k? rohkene en?? tulla n?kyviini!
VILHO. Mutta Mari! Maltahan toki mielesi! Semmoisesta v?h?p?t?isest? asiasta -- --!
MARI. _(Ottaa kihlasormuksen sormestaan ja heitt?? sen ylenkatseellisesti Vilholle)_. Tuossa on sormus! Pid? se muistona tytt?hupakosta, joka sinua niin l?mpim?sti rakasti, vaan jonka sin? niin armahtamatta petit! Oi, Vilho --! _(Puhkeaa itkuun ja rient?? vasempaan)_.
VIIDESTOISTA KOHTAUS.
_Vilho (yksin) _.
VILHO. Mutta, Mari, kuulehan toki! Saatatko todellakin olla noin kova? Mari! -- Ei, h?n ei minua en?? kuule. Voi, onnetonta, minua! Voi, miksi en voinut olla koskematta tuohon kirottuun rasiaan! Noin minun nyt k?vi! Ja itse olen kaikkeen syyn?. Oi surkeutta, oi kauheata onnettomuutta, jota varmaankaan en kantaa voi!
KUUDESTOISTA KOHTAUS.
_Vilho. Blom._
BLOM _(nuuskaten)_. Mainio herra, tuo! Ei tinkinyt eik? kysellyt edelt?p?in ty?palkkaa, niinkuin muutamat nykyaikaan ovat tavakseen ottaneet. No mit? nyt, kuinka sin? noin surkealta n?yt?t, poikaseni?
VILHO _(ottaa nolomielisen? lakkinsa ja aikoo l?hte?)_. Hyv?sti nyt, set? kulta!
BLOM. Mit? aiot? Eik? sinun pit?nyt sy?m?n aamiaista t??ll??
VILHO. Ei mit??n aamiaista en??! Hyv?sti vaan ja kiitoksia kaikesta hyvyydest?nne ja yst?vyydest?nne!
BLOM. Mit? hullua! T?m?h?n on niin juhlallista kuin ij?ksi talosta l?htisit. Mit? t??ll? on tapahtunut?
VILHO. V?limme on rikkoutunut.
BLOM _(osottaa itseens?)_. Meid?nk? v?limme?
VILHO. Ei vaan Marin ja minun.
BLOM. Marin ja sinun?
VILHO. Niin, n?eth?n _(ottaa sormuksen lattialta)_ -- tuossa on kihlasormus -- h?n heitti sen pois -- h?n ei siit? en?? huoli -- min? en en?? ansaitse sellaista tytt?? kuin Mari on -- min? olen h?nt? loukannut, pahoin loukannut. _(Nyyhkii ja pyyhkii silmi??n k?dell??n)_.
BLOM. Lempo viek??n, jos min? t?t? ymm?rr?n! Selit? tarkemmin, puhu suusi puhtaaksi, sanon min?!
VILHO. Suoraan sanoen, min? panin nuuskaa nen??ni ja h?n -- Voi, voi, en min? voi sit? kertoa --!
BLOM. Mit? hittoa! Koska se tapahtui?
VILHO. Vast'ik??n. Set? unhotti t?nne nuuskarasiansa, kiusaus oli niin suuri, min? en voinut sit? vastustaa, vaan pistin tuota kirottua hiukkasen nen??ni. Janne samassa tuli sis??n ja n?ki toimeni. H?mm?styneen? juoksin min? ulos, ja kun tulin takaisin, oli Mari t??ll? ja tiesi kaikki. _(Nyyhkii)_. Uh-uh-uh!
BLOM. Ja sent?hden h?n antoi sormuksen sinulle takaisin?
VILHO. Ei mit??n muuta syyt? h?nell? ollut.
BLOM. Luulen sinun laskevan t?ss? leikki? kanssani, mies!
VILHO. En, lempo viek??n, laskekaan; se valitettavasti on t?ytt? totta. Tied?tteh?n itsekin, kuinka h?n inhoo nuuskaamista. H?n sanoi minua teeskentelij?ksi ja petturiksi, soimasi minun kosineen h?nt? rahojen t?hden, sanoi halveksivansa minua, kielsi minua tuon koommin tulemasta h?nen n?kyviins?, ja mit? kaikkea h?n lieneek??n lausunut. Uh -- uh!
BLOM. No, kaikkia kuulla pit??! Mutta odotahan! Miss? h?n on nyt? Kyll? min? h?nelle lakia luen, min?!
VILHO. ?lk?? herran t?hden! Viatonhan Mari on. Syy on minun, ainoastaan minun. Mink?t?hden h?nelle valehtelin? Mink?t?hden en h?nelle heti totuutta ilmaissut? Minun on syy, ainoastaan minun!
BLOM. Senkin kiukkunen?! Vai niin, vai rahojen t?hden! Tahtoisin tiet??, mit? rahoja h?nell? on. Mutta varrohan! Ellei tytt?letukka ota sanojaan takaisin, ei h?nen pid? penni?k??n perim?n, se olkoon sanottu, ei niin penni?! _(Huutaa)_. Mari, tulehan t?nne!
VILHO. Mit? ajattelette set?! Antakaa taivaan nimess? minun ensin pois p??st?.
BLOM. Ei paikastakaan! Sin? j??t t?nne.
VILHO. Min?k?? En, vaikka maailma repeisi.
BLOM. Sin? j??t t?nne, sanon min?. Mari, tule heti t?nne, min? tahdon sinua puhutella.
VILHO. Min? kiid?n tieheni. J??k?? hyv?sti!
BLOM _(sieppaa lakin h?nen k?dest??n)_. Mene nyt, jos tahdot!
VILHO. Set? --!
BLOM. Etk? sin? kuule, Mari?
VILHO. No, min? sitten k?tkeyn n?iden kasvien taakse, sill? h?nen n?kyviins? en saa menn?. Oi, mik? p?iv? t?m? on, mik? onneton p?iv?!
BLOM. Mari! Kuinka monta kertaa t?ytyy huutaa, ennenkuin saan sinut tulemaan? _(Laskee lakin k?dest? tuolille)_.
SEITSEM?STOISTA KOHTAUS.
_Mari. Blom. Vilho (kasvien takana); sitten Janne._
MARI _(oven takana)_. Oletko yksin, set??
BLOM. Niin olen.
MARI _(kuin edell?)_. Onko Vilho mennyt?
BLOM. H?n on mennyt.
MARI _(tulee ja heitt?ytyy Blomin rintaa vasten)_. Set?, oi set?, min? olen onnettomin tytt? maailmassa! En en?? milloinkaan saata iloinen olla! Ei, set?, tuota pikaa saat minut k?tke? turpeen alle!
BLOM. Hm, oma syysi, lapsi raukka. Kuka sinun k?ski olemaan semmoinen tuittup??.
MARI. Onko Vilho kertonut?
BLOM. Tietysti h?n sen kertoi. Poika parka on vallan ep?toivossa. Hyi, h?pe? toki v?h?n, Mari, antaessasi rukkasia niin kunnon