Mesikämmen; Musti; Ahven ja kultakalat | Page 8

enää nousta siitä.
--Mörrör, sanoi Nalle ja katsoi Mattiin ikäänkuin kysyen, tapahtuiko
moinen käyreys hänen luvallaan ja eikö tässä mitään lakia ja oikeutta
ollut.
Matti ei ollut koskaan pitänyt Nallea pilkkanaan ja siksi Nalle luotti
häneen koko rehellisen ja yksinkertaisen luonteensa mukaisesti.
Matin täytyi rientää häntä rauhoittamaan.
Myöskin yleisö rauhoittui, huomattuaan ettei korvapuustin saajalle ollut
mitään vahinkoa tullut. Mies itsekin vain nauroi kuperkeikkaansa ja
vakuutti pitävänsä sen ikuisena kunnianaan.
--Hih, pojat! sanoi hän, hypäten korkealle ilmaan. Ei sitä aina ollakaan
karhun kanssa painisilla.
Matin olisi jo tehnyt mieli lopettaa koko näytäntö. Mutta yleisö vaati
yhä lisää ja hänen täytyi istua jälleen soittamaan.
Nalle notkutteli mielelläänkin vielä valssin pari. Mutta sitten pisti sen
turpeahkon, kippuranenäisen markkinamiehen päähän tarjota Nallelle
pieni naukku taskumatistaan.
--Juo, poika! sanoi hän. Juo sinäkin, kun on markkinat! Juo, kun saat,
niin et ole köyhä etkä kipeä.
--Älä hiidessä koko putelia...! kivahti Matti soittonsa lomasta.
--Vieköön koko pullonkin! rehenteli markkinamies. Rahalla saa ja
hevosella pääsee!
Nalle kulautti koko pullon tyhjäksi eikä edes seonnut sillä välin

tanssintahdistakaan.
Nyt tanssi hän pullo kädessä. Yleisö oikein ulvoi ihastuksesta.
Ilma oli täynnä hikeä ja tupakansavua. Himmeä kattolamppu valaisi
keskilattiaa, kaikkialla häämötti kurkottavia kauloja ja punoittavia
naamatauluja. Tunnelma oli täydellinen.
Silloin kuului ulkoa kolme kumeaa iskua ovelle ja korkea mies-ääni,
joka sanoi:
--Lain nimessä, avatkaa!
Syntyi äkkiä syvä hiljaisuus.
Soitto katkesi siihen paikkaan ja Matti riensi kiireen kaupalla avaamaan.
Sieltä astui sisälle kaupungin viskaali itse, pyöreävatsainen, pönäkkä
mies, kahden markkinakonstaapelin seuraamana.
--Mitäs hiivatin peliä täällä pidetään?
Matti selitti, että tilaisuus oli aivan viaton ja että hänen tarkoituksensa
oli vain näyttää karhua ja että hänellä siihen kyllä oli korkean esivallan
lupa kaikkeinkorkeimmalta maistraatilta...
--Lupa näyttää karhua, mutta ei tanssittaa karhua, sanoi viskaali
ankarasti. Kuka te olette? Mistä te olette? Mikä teidän nimenne on?
Matti vastasi totuudenmukaisesti. Kuitenkaan ei hän voinut olla
ohimennen huomauttamatta, ettei suinkaan hän karhua tanssittanut,
sillä sehän tanssi, kuten korkea esivalta näki, aivan itsekseen.
Nalle ei todellakaan enää kaivannut mitään musiikkia. Väkevä juoma
oli kihahtanut hänen päähänsä ja hän loiski nyt aivan ominvalloin pirtin
perällä korkeasta esivallasta vähääkään välittämättä.
Mutta mitkään Matin vastaväitteet eivät auttaneet.
--Te saavutte huomenna maistraatin eteen, sanoi viskaali, vastaamaan

karhun tanssittamisesta ja...
... ja yleisen järjestyksen häiritsemisestä, oli hänen aikomuksena lisätä.
Mutta nyt se vasta häiriö tapahtuikin!
Nalle, joka ei enää nähnyt Mattia ja jonka tanssi-intoa pitkä köysi oli
ruvennut vaivaamaan, katkaisi äkkiä kahleensa ja rupesi karkeloimaan
kohti ovensuuta. Tie halkesi kuin umpi lumi-auran edestä. Syntyi
sanomaton pakokauhu tuvassa. Mutta suurin kiire siinä tuli itselleen
herra viskaalille, joka kokonaan oman arvonsa unohtaen pudotti joukon
jalkoihin uuden virkalakkinsa ja karkasi ensimmäisenä ovesta ulos.
--Konstaapeli! Tyhjentäkää pirtti! ehti hän vain karjaista eteisestä.
Käsky oli miltei turha, sillä ihmisiä lappoi oventäydeltä tuvasta.
Eivätkä konstaapelit jääneetkään sitä liikoja kuuntelemaan, vaan
nelistivät esimiehensä jäljestä, niin että sapelit vilkkuivat.
Pirtti oli tyhjä tuossa tuokiossa.
--Voi sinua, Nalle rukka, minkä teit! huokasi Matti, saattaen takaisin
nurkkaan vanhan ystävänsä. Häiritsit ruunun miestä hänen laillisessa
toimituksessaan.
Nalle vihelsi. Hänellä ei näyttänyt olevan mitään aavistusta
tekemästään rikoksesta.
Mutta seuraavana päivänä tuomittiin Matti korkean raadin edessä
vetämään sakkoa viisikymmentä markkaa tai varojen puutteessa...
Noh, sen verranhan Matille juuri oli kertynyt rahaa kukkaroon. Mutta
kuitenkin oli hänen mielensä sangen surullinen, kun hän raatihuoneelta
palattuaan pistäytyi raatimiehen vajaan rakasta Nalleansa katsomaan.
--Eivät näytä ymmärtävän taidetta tässä kaupungissa, saneli hän. Paras,
kun olisimme pysyneet kotinurkillamme!
Nalle katsoi häneen kummissaan, että sepähän ihme! Olihan suuri
yleisö ollut heihin mitä tyytyväisin.

Mutta hän ei tajunnut asiaa vielä kaikessa hirvittävässä totisuudessaan.
--Sinut ne sensijaan tuomitsivat aivan kuulematta, jatkoi Matti,
pyyhkäisten jotakin kosteaa silmäkulmastaan. Tuomitsivat päiviltä
pantavaksi.
Nalle nuoli hänen kättään eikä ymmärtänyt ollenkaan, kuinka heikon
vivun varassa hänen henkensä nyt killui.
Pistäysipä siihen mustalainenkin, piiska kourassa, Matin kanssa
puheisiin. Hänkin oli ollut eilen Nallen näytännössä läsnä, samoin
raatihuoneellakin tänään vastaamassa omista kolttosistaan, joista hän
kuitenkin oli jotakuinkin suoriutunut. Hänet oli tuomittu vain luunsa
siinä silmänräpäyksessä kaupungista korjaamaan.
--Kah, mitäs sait? kysyi hän Matilta tuttavallisesti.
Hän oli nähnyt Matin raatihuoneen pihalla, vaikka ei tiennyt vielä
mitään tämän tuomiosta.
Matin ei tehnyt mieli ruveta hänelle sydänsurujaan valittelemaan. Sanoi
vain, että hänen asiansa oli lykätty huomiseksi.
Katselevat siinä yhdessä karhua, niin jo rupeaa mustalainen kauppaa
hieromaan.
--Myö pois minulle hunttu! sanoo mustalainen, kuin sattumalta rahoja
kukkarossaan kilistäen. Saat viisikymmentä, ota pois viisikymmentä
suomen markkaa!
--Ole rupattamatta! ärjäisee Matti. Johan sen turkkikin enempi maksaa.
Mutta hänen mielessään jysähtää omituisesti. Mustalaisen tarjoama
kauppasumma sattuu niin merkillisesti yhteen hänen juuri
suorittamansa sakkorahan kanssa.
Kentiespä tästä vielä hyväkin kauppa sukeutuu? ajattelee hän. Olisi tuo
lysti kerran pettää mustalaistakin.

Tämän tekee mieli karhua. Hän tietää itsekin aivan pilkkahinnan
tarjonneensa. Hän kohottaa ja kohottaa summaa, Matti ei ole niinä
miehinäkään.
--En minä mustalaiselle myö! ärähtää hän vihdoin.
--Ka, raha se on mustalaisenkin raha. Saat sataviisikymmentä.
--Häpeisit vähän! Vaan viisisataa jos maksanet, niin tuossa on! Heh!
Mustalainen, vilkas, koppanokkainen, korvarenkainen mies, on muka
aivan kauhistua, vaikka tietääkin suuremmassa maailmassa
ansaitsevansa tällä karhulla tuhansia. Hierotaan sitten kotvan kauppaa.
Mutta